Mitä tehdä, kun jatkuva riittämättömyyden tunne kalvaa?

Susanna Aarnikallio on uupuneiden oivalluttaja ja Oivallusten Olohuone-yrityksen perustaja, jossa hän tekee ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, ammattijärjestämistä sekä intuitiivisia energiahoitoja. Hän auttaa uupuneita ja henkisestä kasvusta kiinnostuneita. Susanna on kolmen lapsen äiti, entinen sairaanhoitaja ja uupunut itsekin elämässä kaksi kertaa. Hän on kiinnostunut ihmisyyden eri puolista, herkkyydestä, intuitiosta ja henkisen kasvun ulottuvuuksista.

Moni uupunut kokee syvää ja kalvavaa riittämättömyyden tunnetta. Riittämättömyyden tunne voi liittyä elämän eri osa-alueisiin kuten työhön, ihmissuhteisiin, kehoon/ulkonäköön, arjen velvollisuuksiin, mutta pahimmillaan riittämättömyyden tunne nielaisee koko persoonan ja ihmisyyden. Vallitseva ajatus ja tunne on: “en riitä sellaisena kuin olen”.

Riittämättömyyden tunteesta ja siihen liittyvistä ajatuksista on syntynyt hallitseva uskomus. Kaikista ponnisteluista huolimatta et koe itseäsi riittävänä, saati arvokkaana. Uskomus voi olla niin vahva, että se uuvuttaa ja lamaannuttaa täysin. Jatkuvat sisäiset vaatimukset saavat mielen ja kehon uupumaan ja voimaan huonosti.

Onko sinun haastavaa iloita arjen pienistä tai isoista asioista? Vaivaako sinua jatkuva tyytymättömyys itseen ja omaan elämään? Vai onko sinulla kenties taipumusta lamaantua helposti haasteiden edessä? Pelkäätkö epäonnistumista ja kritiikkiä? Saatat kärsiä alitajuisesta kalvavasta riittämättömyyden tunteesta, joka saa sinut tuntemaan syvää voimattomuutta, arvottomuutta sekä pettymystä omaan itseen.

Stressi ja kuormittuminen ruokkivat riittämättömyyden tunnetta entisestään. Syvästä riittämättömyyden kuilusta ei nousta pelkällä reippaudella, positiivisella ajattelulla tai hyvillä affirmaatioilla. Hyvin todennäköisesti tarvitset muutokseen sukellusta alitajuisten uskomusten ja tunteiden maailmaan.

Riittämättömyyden tunteen ympärille kietoutuu usein häpeää ja syyllisyyttä, jolloin niitä voi olla vaikeaa erottaa toisistaan erillisinä tunteina. Koko ihmisenä oleminen voi tuntua kohtuuttomalta taakalta ja pahimmillaan elämästä katoaa kaikki kaunis ja hyvä. Katsot maailmaa vääristyneiden linssien läpi ikään kuin ulkopuolisena nähden jatkuvasti itsessäsi vikoja ja puutteita.

Elämä ei vaadi sinulta täydellistä suoritusta, vaan sinä olet itse luonut sellaisia uskomuksia eli oletuksia itsellesi.

Miten päästä eroon kalvavasta riittämättömyyden tunteesta?

Mieti hetki, milloin sinä tunnet riittävyyttä suhteessa itseesi? Milloin riität? Mitä vahvuuksia sinulla on? Tee itsellesi vahvuuslista, johon kirjoitat ylös omat vahvuutesi.

Kiinnitä seuraavaksi huomiota sisäiseen puheeseen. Riittämättömyyden tunteen taustalla on usein ankara sisäinen puhe eli liian äänekäs sisäinen kriitikko. Voisitko opetella puhumaan ja suhtautumaan itseesi edes hieman lempeämmin ja sallivammin? Sinun ei tarvitse olla kohtuuttoman vaativa itsellesi. Sinä riität aivan varmasti kaikille muille, kunhan opettelet ensin riittämään itsellesi.

Riittävyyden tunteen taustalla on pohjimmiltaan itsemyötätuntoinen ajattelutapa. Se on taito, josta ei tarvitse tehdä itselleen liian ylevää tai vaikeaa. Mieti käytännössä: “mitä voin tehdä itseni ja hyvinvointini hyväksi tänään?”

Miten voisit pehmentää suhdetta omaan itseesi? Voisitko nähdä itsesi paremmassa valossa jatkuvien varjojen sijaan?

Lakkaa vahvistamasta haitallisia uskomuksia ja hae tietoisesti tilalle uutta näkökulmaa itseesi. Se mitä ajattelet ja tunnet itsestäsi, määrittää suhtautumisesi. Keskity ohjaamaan itseäsi kohti myötätuntoisempia ajatuksia. Mikäli myönteinen suhtautuminen itseen on liian kaukaa haettua, voit opetella ensin neutraalia hyväksyntää: tässä hetkessä sinussa on kaikki mitä tarvitset.

Pienet askeleet ovat avain pysyvään muutokseen. Uskomusten ja vahvojen negatiivisten tunteiden muuttaminen kysyy sinulta kärsivällisyyttä asettua itsesi puolelle yhä uudelleen. Sinun ei tarvitse olla täydellinen, vaan tulet aina olemaan ainutlaatuinen SINÄ, juuri sellaisena kuin olet. Maailmalle sinä kelpaat ja riität!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image