Liian kiltti ja miellyttämisen haluinen päätyy herkästi toisten kynnysmatoksi – rajojen asettaminen on itsensä kunnioittamista

Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut voimakas tarve miellyttää. Esimerkiksi lapsena teeskentelin jouluaattona, etten tunnistanut joulupukiksi tekeytynyttä naapuria, jottei vanhemmilleni tulisi paha mieli. Vastaavia, näin jälkikäteen hieman huvittaviltakin vaikuttavia tilanteita, tulee mieleen muitakin. 

Olen myös vältellyt viimeiseen asti kaikkia konflikteja ja ristiriitatilanteita, kuten herkillä ja empaattisilla ihmisillä on usein tapana. Ikävä kyllä nämä sinällään hienot ja jalot ominaisuudet johtavat helposti omien tarpeiden ja todellisen minuuden hautautumiseen ympäristön toiveiden, vaatimusten ja niistä tehtyjen oletusten alle. Kaiken taustalla on inhimillinen tarve tulla pidetyksi ja hyväksytyksi.

Olenkin usein kadehtinut ihmisiä, joilla ei näytä olevan tarvetta miellyttää muita. Koen kuitenkin, että ”oikein käytettynä” miellyttämisen tarve ilmenee ystävällisyytenä ja huomaavaisuutena. Sen sijaan ongelmia tuottaa, jos se näkyy lähinnä omien tarpeiden ja rajojen polkemisena ja unohtamisena sekä sitä kautta päätymisenä itselleen epämieluisiin tilanteisiin ja ratkaisuihin.

Uskoin aiemmin, että jos kieltäydyn jostain tai tuon oman eriävän mielipiteeni esiin, minusta ei enää pidetä tai jos pidetään, niin pidetään hankalana ihmisenä. Viime aikoina olen opetellut ajattelemaan toisin.

Rajojen asettaminen, jos mikä on itsekunnioitusta ja jos et kunnioita itseäsi, niin miten voisit odottaa muidenkaan kunnioittavan sinua?

Nykyään ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa toisia rehdisti silmiin ja sanoa tarpeen tullen ei tai uskaltavat rohkeasti nostaa hankalan asian keskusteluun. Liian kiltti ja miellyttämisen haluinen nimittäin päätyy herkästi toisten kynnysmatoksi ja itsestäänselvyydeksi. Jossain kohtaa tämä ihana omat tarpeensa sivuun laittava ja aina muita auttava ihminen väsähtää ja seuraukset ovat ikäviä.

Meidän herkkien miellyttäjien ei pidä muuttua vain omaa etua ja hyvinvointia ajatteleviksi ihmiskilpailijoiksi. Kuitenkin jotta voimme kasvaa, kukoistaa ja levittää hyvää ympärillemme, meidän on syytä muistaa aina silloin tällöin asettaa etusijalle oman elämämme tärkein henkilö eli itsemme. Tämä ei ole itsekkyyttä tai piittaamattomuutta, vaan rakkautta.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image