Mitä annettavaa tasa-arvolla on parisuhteelle?

Lyhyesti vastaus kysymykseen on: kaikki. Ilman feminismiä ei olisi parisuhdetta.

Miksi? Mitä tekemistä tasa-arvoasioilla on parisuhteen kanssa?

Nykyisen parisuhteen leimallisin piirre on, että siinä on kaksi keskenään tasa-arvoista yksilöä, jotka ovat vapaita valitsemaan toisensa — tai tekemään valinnan suhteesta pois.

Tämä asetelma synnyttää parisuhteen perustan. Valinta ja vapaus ovat mahdollisia, koska parisuhteessa on – varhaisemmasta historiasta poiketen — kaksi juridisesti ja teoriassa myös taloudellisesti tasa-arvoista yksilöä. Parisuhteen osapuolet ovat siis vapaita ja tasaveroisia ja he ovat yhdessä ainoastaan siksi, että valitsevat olla yhdessä.

Näin ei ole aina ollut. Vuosisatojen ajan avioliitto määritti naisen ja miehen suhteen hierarkkiseksi, yksiavioiseksi sekä liiton ikuiseksi ja purkautumattomaksi. Avioliittoinstituutio ja patriarkaatti elivät pitkään symbioosissa.

Jotta tämä ei jäisi abstraktioksi, todettakoon, että se tarkoitti esimerkiksi perheen pään oikeutta kurittaa vaimoaan ja vaimon mieheensä nähden oikeudetonta asemaa, joka esti naisia esimerkiksi omistamasta tai tekemästä tärkeitä itseään koskevia päätöksiä.

Tämä täytyy ymmärtää radikaalisti. Oikeudettomuus kattoi koko elämän kirjon juridisen päätäntävallan puuttumisesta ruumiillisen itsemääräämisoikeuden vaillinaisuuteen.

Feminismi ja parisuhde

Tästä esimerkkinä raiskaus avioliitossa: omaa vaimoa ei voinut määritelmällisesti raiskata, se olisi ollut — kuten historioitsija ja kirjailija Yuval Noah Harari toteaa — kuin olisi varastanut oman kukkaronsa. Absurdia siis, mahdoton ajatuksenakin, kerrassaan hassua. Niin itsestäänselvä oli ajatus, että miehelle kuului oikeus käyttää vaimonsa kehoa tarpeidensa tyydyttämiseen.

Parisuhteen ehkä merkittävin edellytys ovat historialliset tapahtumat, joiden seurauksena patriarkaaliset rakenteet alkoivat sortua. Sukupuolten välisen tasa-arvon vakiintuminen onkin nähtävä yhtenä radikaalisti parisuhteen edellytyksiä luovana – verraten tuoreena – historiallisena muuttujana. Se on vähitellen murtanut avioliiton juridiseen ja taloudelliseen siteeseen perustuneen isän johtaman patriarkaalisen ”huushollin”, sukupuolten välisen hierarkkisen asetelman sekä velvoitteen sopeutua siihen.

Näin intiimisuhteet on kammettu irti järjestyksestä, joka rajoitti intiimielämän nimenomaan naisen ja miehen välille sekä piti normaalina valtasuhteiden epätasaista jakautumista sukupuolten välillä. On syntynyt tila parisuhteelle. Parisuhde on tehnyt intiimielämästä ensisijaisesti ihmissuhdeasian. Suhteiden potentiaali kuuluu kaikille.

Ilman tätä huomattavaa muutosta puhe esimerkiksi kommunikaatiosta olisi tyhjää, sillä hierarkiaan pohjautuvassa liitossa puhui viimekädessä mies ja nyrkki. Tämä on kenties helpompi ymmärtää, jos katsoo patriarkaalisia kulttuureja ja avioliiton merkitystä sekä parisuhteelle ominaisen dynamiikan puuttumista omassa ajassamme oman kulttuuripiirin ulkopuolella, vaikkapa Afganistanissa.

Vaarallisilla vesillä liikutaan silloin, kun suhteiden osapuolista puhutaan palauttaen heitä asetelmiin, jotka ilmentävät varhaisempia historiallisia kerroksia. Silloin liikutaan poispäin ihmissuhteesta, lähemmäs jähmeitä rakenteita.

Vapaus on synnyttänyt mahdollisuuden valita. Aiempien joustamattomien välttämättömyyksien sijaan on vapaus asettua suhteisiin haluamallaan tavalla sekä halutessaan lähteä suhteista. Väkivallan, kaltoinkohtelun, kunnioittamattomuuden tai epärehellisyyden sietäminen ei ole enää välttämätöntä. Niille on vaihtoehtoja.

On syntynyt oikeus etsiä onnea.

Näin ollen tasa-arvoa ei voi erottaa parisuhteesta. Parisuhde on mahdollinen historiallisessa ja kulttuurisessa tilassa, joka sille on aktiivisen toiminnan ja vastarinnan kautta synnytetty.

Feministit ovat taistelleet koskemattomuutta, oikeuksia ja turvaa sinne, missä sitä ei aiemmin ollut. Naisasian esiinnousun myötä vaimon pahoinpitely tuli Suomessakin laittomaksi jo 1860-luvulla — vaikkakin vaimon oikeutta koskemattomuuteen täytyi hautoa peräti reippaat 130 vuotta, ennen kuin myös raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994.

Historian pitkällä aikajanalla nämä naisten oikeudet ovat häviävän pieni hetki vuosituhantisessa historiassa. Esimerkiksi naisten reproduktiokehon,  eli kaikki se mikä liittyy seksuaaliseen ja lisääntymiskykyiseen kehoon, itsemääräämisoikeus ei ole kiistatonta edes kaikissa länsimaissa. Vilkaisu Teksasin suuntaan riittää.

Näitä oikeuksia ei kannata pitää annettuina. Niitä on syytä vaalia ja puolustaa. Jollei niiden takana ole rintamaa, ei niitä ole. Ja niiden mukana häviää moni muukin asia. Kuten parisuhde ja siihen sisältyvä uudenlaisen onnen potentiaali.

Seuraava askel olisi opetella suhteita, jossa avioliitolle ja patriarkaatille ominaisten rakenteiden sijaan kohdataan tasaveroisina: kunnioittaen, myötätuntoisesti ja asettuen vapaaehtoisesti kohtaamaan. Se ei ole ihan helppoa.

Navigoimme vallitsevaa ihmissuhdemerta vailla selkeitä suuntamerkkejä. Miten muuttaa kohtaamiseksi  sukupuoliroolitukset ja valtahierarkiat? Kiusaus etsiä vastauksia menneisyydestä on suuri.

Filosofi ja feministi nimeltään Luce Irigaray pohti pari vuosikymmentä sitten toisen kohtaamisen etiikkaa eli kysymystä, miten kohdata toinen ihminen?

Siinäpä vasta kysymys. Se kiinnostaa meitä kaikkia, sillä harva haluaa palata patriarkaattiin ja useimmat toivovat oppivansa seilaamaan post-patriarkaalisen maailman merillä. Kohtaamaan kauneudessa ja kunnioituksessa, tilassa joka kohtaamisen potentiaalille on synnytetty. Tätä potentiaalia nimitetään usein rakkaudeksi.

Potentiaalin lunastaminen ei käy vaivatta, mutta siihen pyrkiminen on vaivan arvoista.

 

Tämä teksti liittyy sosiologisen tutkimuksen foorumille Ilmiöön perhettä ja seksuaalisuutta käsittelevien tutkimusteni pohjalta kirjoittamaani blogitekstiin, jossa käsittelen parisuhteen historiallisia kerroksia ja yhteiskuntatieteellistä ulottuvuutta syvemmin. Teksti löytyy myös omilta sivuiltani. Parisuhdetta yhteiskunnallisesta tulokulmasta käsittelevät myös blogi Miksi kaikki parisuhteen ongelmat eivät johdu lapsuudestasi? sekä Parisuhdenostalgia on ansa, joka vääristää todellisuuden

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image