Kuinka kommunikoit rakkaasi kanssa niin, että kasvatte yhteen, ettekä erillenne?

Kirjoittaja Johanna JääskeläJohanna Jääskelä, VTM, on kirjailija, parisuhdevalmentaja, sekä hyvinvointikeskuksen jooga- ja tanssiopettaja, joka haluaa, että ihmiset voisivat hyvin itsessään ja ihmissuhteissaan. Johanna on naimisissa unelma-aviomiehensä kanssa. Hän on myös ihanan satuprinsessan äiti ja uskollisen Cavalier King Charlesin spanielin omistaja, sekä aito ystävä, joka avartaa päivittäin tietoisuuttaan rakkauden kautta, rakkautta varten.

Kirjoitin viime blogikirjoituksessa siitä,  kun kaksi ihmistä on onnistunut valitsemaan itselleen oikeanlaisen kumppanin, parisuhde  kehittyy kuin tanssien uusiin muotoihinsa. Kun elämä virtaa vapaasti kahden avoimen  sydämen ja maailman välillä, parin rakkaus syvenee vuosi vuodelta. Prattin mukaan silloin  sielunkumppaneista on tullut harmonian saavuttaneita sydänkumppaneita, jotka juhlivat  kumppaninsa haastavia puolia. Turvallisessa parisuhteessa ihminen voi vapautua omista  rajoitteistaan, kun niihin osoitetaan lempeästi rakkauden valoa.  

Mutta mitä tehdä silloin, jos kaikki ei suju kuin tanssi? Kuinka voimme juhlia kumppanimme  ja itsemme haastavia puolia ja osoittaa lempeästi rakkauden valoa rajoitteisiimme?  

Baderin mukaan pariskunnat eroavat kolmesta eri syystä:

  1. Kehitystä parisuhteessa ei tapahdu riittävästi.
  2. Usein toistuva emotionaalinen trauma aktivoituu ilman, että sille osataan tehdä mitään.
  3. Molemmilla ei ole riittäviä rakkaustaitoja.

Toisin sanoen, jotta ette kasva erillenne nämä kaikki tulee ottaa huomioon:  

  1. Tule tietoiseksi parisuhteen eri vaiheista ja syleile muutosta. Viime kirjoituksessani käsittelin sitä hieman. Alun parin kuukauden tai vuoden jälkeinen symbioosi vaihtuu luonnollisesti eriytymisen vaiheeseen, jossa selvitetään kuka minä olen nyt suhteeni muokattua minua. Tässä vaiheessa auttaa varhaislapsuuden terve kiintyminen  vanhempaan. Kunnon eriytyminen alkaa kuitenkin usein vasta noin seitsemän yhteisen  vuoden jälkeen. Sitä kutsutaan myös parisuhteen murrosiäksi ja se sujuu helpommin,  jos oma irtiotto on sujunut murrosiässä vanhemmista tasapainoisesti. Toisin sanoen,  jos sinulla ei ole vielä parisuhdetta, on sinun hyvä työstää suhdetta omiin vanhempiisi  ainakin mielessäsi, jotta voit voida hyvin itsessäsi ja mahdollisesti aloittaa suhteen  mahdollisimman tasapainoisesti, kun sen aika on. Jos taas olet parisuhteessa  tarkastele, missä vaiheessa olette menossa ja kuinka suhtaudut siihen.
  1. Vahvista yhteyttä itseesi. Trauma johtaa siihen, että ihminen ei ole kytköksissä itseensä eli traumaa voi hoitaa vahvistamalla kytköstä omaan itseensä. On tärkeää, että tiedostat, ettei sinun tarvitse hävetä haavojasi ja itseäsi. Tehtäväsi on hyväksyä  itsesi juuri sellaisena kuin olet ja nähdä lahja siinä. Traumojesi hyväksyminen ja  työstäminen voi tehdä sinut sekä vahvemmaksi että kiehtovammaksi ihmiseksi.  Historia on pullollaan esimerkkejä tästä, mutta ensimmäisenä mieleen tuli Charles  Dickens, jota pidetään viktoriaanisen kauden suurimpana romaanikirjailijana. 
  2. Tule tietoiseksi ja vahvista rakkaustaitojasi. Ensimmäinen rakkauden supertaito on kyky läsnäoloon. Seuraava on kyky kommunikoida rakastavasti ja rakentavasti, jonka pintaa raapaisemme nyt.  

Tulen nyt valmistamaan sinua rakkauden mustaan vyöhön eli kuinka oppia rakastamaan ja  nauttimaan rakkaudesta silloin, kun se ei ole helppoa – olit sitten parisuhteessa tai et.  

Stevensit ovat sitä mieltä, että länsimaalainen kommunikaatio on maskuliinista kielen  sotaa. On todella haastavaa yrittää puhua järkevästi tunnekuohun ollessa päällä. He ovat  tästä johtuen luoneet feminiinisemmän tavan kommunikoida, jossa lähdetään siitä, että  vahvistetaan ensin toiselle, että kaikki on hyvin ja tunnistetaan mikä osa minussa puhuu.  Onko äänessä ego, eläin vai korkeampi tietoisuus? Eli jos tunnekuohu on päällä, voi vain  kertoa toiselle, että kaikki on hyvin, mutta minulla on nyt tarve purkaa tunteitani. Saanko  purkaa tunteitani nyt sinulle? Toisen annettua siihen luvan, voi tunnekuohun vallassa oleva  ilmaista itsensä kokonaan ja tulla rauhoitetuksi kumppaninsa toimesta ja siten kokea  tulevansa täysin nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi. Ja kun näin on käynyt, toinen vastaa:  Kiitos, että jaoit. Kuinka voin tukea sinua? Jonka jälkeen toisella on mahdollisuus pyytää  saada jakaa ja tulla kohdatuksi.  

Stevensit erottavat 5 parisuhteen pylvästä perustaksi turvan luomiseksi ja rakkauden  syvenemiselle:  

  1. Ei häpeää, ei syytöstä.
  2. Ei roistoja, ei uhreja.
  3. Ei väistelyä, ei luovuttamista.
  4. Tarkoitus on kasvu, hyöty on rakkaus.
  5. Minä luon oman elämäni.

Kirjalliset lähteet:  

Bader, Ellyn: Thinking Developmentally: What Do You Say When Unresolved Trauma Impedes  Your Client’s Progress?, 2021  

Pratt, Allana: HeartMates for Couples Course, 2021  

Stevens, Kenya K. & Stevens, Carl E. Jr.: UPLVL Communication™: The Ultimate Solution to Save  Relationships and Eliminate Hurtful, Damaging, & Meaningless Arguments, 2019

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image