Ennen tunteitaan piti piilottaa – Lapsillemme voimme opettaa toisin

Kirjoittaja Pia-Christina RothPia-Christina Roth on tunnetaitojen sanansaattaja, viestintäjohtaja, aineenopettaja, kasvatuksen ja hallinnon asiantuntija, henkilöstö- ja työhyvinvointiasiantuntija ja coach. Hän on vaimo ja kahden aikuisen pojan äiti. Piastinan mielestä tärkeä väylä lasten ja nuorten parempaan elämään sekä turvallisempaan yhteiskuntaan on tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksessa, perusopetuslakiin omana oppiaineenaan kirjattuna.

Suomalaisessa yhteiskunnassa tunteiden osoittaminen tulkitaan yleensä vähän noloksi jutuksi. Tämä johtunee suomalaisesta kansanluonteesta, juurevasta ja jalat tiukasti maan pinnalla olevasta, käytännönläheisestä talonpoikaismentaliteetista. Ja siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa, ei laisinkaan. Mutta tällaisen ajattelutavan mukaan tunteiden osoitus on ajan hukkaa.

”Olen kerran sanonut, että rakastan sinua ja sen pitää riittää. Ilmoitan kyllä, jos tilanne muuttuu.” Tämän herra X:n vaimolleen sanomat sanat ovat mahdollisesti keksityt, mutta kuvastavat hyvin monien suomalaisten tapaa ajatella tunneasioista. Itkeminen tulkitaan heikkoudeksi, etenkin poikien kohdalla. Vapautunutta nauramista pidetään ehkä jopa itkemistäkin nolompana juttuna.

Tunteiden piilottamisella ja tukahduttamisella voi kuitenkin olla vakavia seurauksia. Masennus on vienyt monta suomalaista ennenaikaiseen hautaan. Väkivalta on tullut tutuksi monessa kodissa, kun sodasta palanneet isät eivät ole päässeet käsittelemään sisäisiä kipujaan. Monet itkut on itketty salassa, oli sitten lapsi tai aikuinen. Tunteet kun eivät lakkaa olemasta, vaikka niiden läsnäolon kieltäisikin.

Lukuisat tutkimukset ja kokemukset maailmalla olevista eri kouluista kertovat, että tunteiden käsittelyä ja säätelyä on mahdollista oppia. Tästä syystä olemme yhdessä muutaman henkilön kanssa laittaneet alulle kansalaisaloitteen, jossa esitetään tunne- ja vuorovaikutustaitojen (tvv) kirjaamista perusopetuslakiin omana oppiaineenaan.

Tvv-taidoissa opitaan mm. itsesäätelytaitoja, keinoja hillitä omia impulssejaan, kohtelemaan toisia empaattisesti ja väittelemään argumentein, ei nyrkeillä. Tvv-taidoissa myös harjoitellaan erilaisia tilanteita, joiden avulla voidaan esim. ennalta ehkäistä lasten alttiutta joutua hyväksikäytön uhriksi.

Tuoreen OECD:n tutkimukseen mukaan tunne- ja vuorovaikutustaitoisuus parantavat myös lasten ja nuorten akateemisia taitoja. Tvv-taidot tukevat mielenterveyttä ja pienentävät todennäköisyyttä ryhtyä käyttämään alkoholia ja/tai huumeita tai turvautua väkivaltaan erimielisyyksien yllättäessä.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot myös tukevat lapsia ja nuoria henkisellä tasolla niin, että sosiaalitoimen pieniä resursseja vapautuu kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien lasten ja nuorten auttamiseen. Kaikissa tapauksissa lasten ja nuorten identiteetin ja itsetuntemuksen kannalta tvv-taidot olisivat valtavan iso asia koko yhteiskunnan menestymisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Jos haluat tukea tätä kehitystä, tue äänelläsi tätä kansalaisaloitetta: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8354.

Lakiin kirjaamalla tvv-taidoille saadaan valtion turvaama budjetti, yliopistokoulutetut opettajat ja mikä tärkeintä: säännönmukainen ja systemaattinen opetus jokaiselle suomalaiselle lapselle ja nuorelle joka viikko, yhdeksän vuoden ajan! Tämä ei voi olla näkymättä tunnetaitoisempina koteina, kouluina, työyhteisöinä sekä turvallisempana ja vauraampana yhteiskuntana. Tämä on tie, joka kantaa hyvää satoa vielä vuosikymmentenkin päähän.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image