10 keinoa uuden suhteen rakentamisen avuksi narsistisen suhteen jälkeen

Hän oli täydellinen, tai niin minä luulin. Hän oli saanut syntyessään jotain sellaista, joka auttoi selviytymään ja pitämään aina jonkun rinnallaan, vaikka kuinka hän toista tuhosi. Niin minä sen määrittelin, jotta lopulta itse toipuisin.

Ajattelin, että tästä olisi parannuttava pian. Olisi jätettävä taakse nopeasti kaikki se, joka tuhosi ja pelotti ja joka kuitenkin vieläkin viehätti. En pystynyt luottamaan keneenkään, varsinkaan itseeni. Arviointikykyni täytyi olla täysi nolla ja se tuntui kutsuvan luokseen kaikista arvaamattomimpia yksilöitä.

Voisiko joku kertoa miten tästä pääsisi joskus eteenpäin vai olisiko se edes mahdollista? Saisinko käyttöoppaan, jossa havainnollistettaisiin ymmärrettävästi luottamuksen kaava? Kuinka luottamus rikkoontuu ja kuinka se korjataan?

Kauanko toipumisprosessi kestäisi? Miten jaksaisin sen aikaa hengittää ja olla olemassa luovuttamatta? Kukaan tuskin koskaan kuitenkaan korvaisi häntä ja ilman häntä minä en halunnut elää. Ja minkälainen minä itse edes olin tai olen, mistä senkään voisi lopulta tietää?

Uusi ja niin vaikea alku

Uuden suhteen alku on herkkä vaihe, jossa menneet vaikeat kokemukset voivat vaikuttaa vahvasti taustalla.

Parisuhde uuden ihmisen kanssa vaatii rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Askel uuteen on jännittävää ja viehättävää ja vaatii huomattavasti enemmän silloin, jos taustalla on äärimmäisen huonoja suhdekokemuksia ja nöyryyttävää kohtelua.

Haukkuminen ja alistaminen. Halveksunta ja ohittaminen. Kontrollointi ja kiristäminen. Uhkailu ja pelottelu. Pettäminen ja kostaminen, kaikista niistäkin tapahtumista, joihin ei edes ollut osallisena. Noiden vaikeuksien jälkeen omat ajatukset ja tunteet on suositeltavaa käsitellä luotettavan ja turvallisen ystävän tai ammattilaisen kanssa.

Tapahtumat on hyvä purkaa pieniksi paloiksi, jonka jälkeen ne tulee jäsentää ymmärrettävään muotoon.

Kaiken kaaoksen jälkeen hallinnan tunne omasta elämästä, sekä itsestä on toipumisen ensimmäisiä tärkeitä askeleita. Mielen sekaiset ajatusmyrskyt vaativat tyyntyäkseen yleensä kokemusten läpikäyntiä, ymmärrystä, aikaa, etäisyyttä, sekä uusia hyviä positiivisia kokemuksia. Niiden myötä luottamus itseen, sekä toisiin ihmisiin ja koko maailmaan alkaa jälleen palautumaan.

Kymmenen keinoa uuden parisuhteen rakentamisen avuksi

Kokosin alle kymmenen keinoa, joiden avulla voit onnistua rakentamaan helpommin uutta hyvää ja tasavertaista parisuhdetta narsistisen suhteen jälkeen.

Jos huomaat, että jokin keinoista toimii sinulle erityisen hyvin, kohdista huomiosi pääasiassa siihen. Jos jokin keinoista ei tunnu auttavan, jätä se suosiolla pois.

  1. Älä jää yksin vaikeiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Puhu kokemuksista rohkeasti sellaisille, jotka tuntuvat ymmärtävän mistä puhut.
  2. Älä turhaan häpeä. Et ole ainoa. On paljon muitakin samaa kokeneita.
  3. Hänen toiminnan ja persoonan analysoimisen sijaan kohdista huomio itseesi. Mitä nyt tarvitset? Mikä sinua auttaisi nyt parhaiten?
  4. Sinun ei tarvitse olla täysin ehjä uuden suhteen alussa. Puhu uudelle kumppanillesi kokemuksistasi, sekä toiveistasi uuteen suhteeseen liittyen.
  5. Rauhoittele ”tuntosarviasi”. Ne reagoivat ja ylianalysoivat vielä ehkä liiankin herkästi kaikkeen, joka uudessa kumppanissasi tai omissa reaktioissasi muistuttavat menneistä.
  6. Anna itsellesi aikaa toipua ja ole armollinen itsellesi. Kukaan ei toivu hetkessä.
  7. Sinun ei tarvitse yrittää luottaa uuteen kumppaniin heti. Luottamus rakentuu ajan kanssa. Anna jälleen aikaa, emme pysty täysin hallitsemaan ja määräämään luottamuksen rakentumisen tahtia.
  8. Muista oma aika. Älä luovu ystävistäsi, omista menoistasi ja sinulle hyvää tekevistä asioista.
  9. Jos koet, että entinen suhde alkaa toistaa itseään ota asia välittömästi puheeksi kumppanisi kanssa. Kerro mihin et ole tyytyväinen ja mitä toivot. Muista rajasi ja uskalla sanoa se kuuluisa ”ei”.
  10. Vaali tasavertaisuutta. Sinun tulee saada yhtä paljon, kuin annat. Osuutesi suhteen hyvinvointiin on 50%, loput täytyy tulla hänen puolelta ja sitä sinä saat pyytää, sekä vaatia.

Lopuksi toivotan sinulle onnea uuteen suhteeseen! Ei sen kuulukaan olla ihan liian helppoa, koska muistathan, ettei täydellisyyttä ihan oikeasti ole edes olemassa.


Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumisen avuksi löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image