Ulkokuori ei kerro siitä, minkälaisia kipuja ihminen kantaa sisällään

Kuka tahansa ulkoisesta olemuksesta riippumatta voi kärsiä sisäistä säröistä, kehoon elämän jättämistä jäljistä ja syvällä soluissa piilevästä häpeästä. Myös se, joka ulkoisesti näyttää mahtuvan kauneusihanteiden ja tiukkojen kehonormien sisään.

Kehosuhteeseen vaikuttavat hämmästyttävän monet asiat – sellaisetkin, joita emme aina tule ajatelleeksi. Ulkoisten paineiden, kehoihanteiden ja suoranaisen kehosyrjinnän lisäksi kannamme mukanamme koko elämän kokemuskirjoa.

Se, miten koemme itsemme ja oman kehomme ei kuitenkaan ole pääteltävissä siitä, miltä näytämme ulospäin. Muun muassa lapsuusajan kiintymyssuhteet, lähisuhteissa koettu turvattomuus, henkinen ja fyysinen kaltoinkohtelu, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi joutuminen ovat esimerkkejä kokemuksista, jotka voivat jättää pysyvän jäljen keholliseen minäkuvaamme.

Aina kaltoinkohtelun ei tarvitse kohdistua itseen, myös esimerkiksi lähisuhdeväkivallan tai muun järkyttävän tapahtuman todistaminen saattaa jättää kipeän haavan sisällemme. Sellaisen, joka ennen pitkää katkaisee yhteyden itseemme ja omaan ytimeemme, heittää häpeän ja syyllisyyden varjon sisäisen valomme päälle. Toisinaan elämä taas kiepsauttaa sisäisen maailmamme ympäri vakavan sairastumisen, onnettomuuden tai muun arjen perustuksia vavisuttelevan tapahtuman myötä.

On totta, että kulttuurimme nostaa tietynnäköiset, -väriset, -kokoiset ja -ikäiset kehot keskiöön jättäen muut ulkopuolelle. Myös yhteiskunta rakenteineen altistaa toiset meistä herkemmin erillisyyden, turvattomuuden ja häpeän kokemuksille. Silti elämä ei säästä ketään meistä haavoilta, päinvastoin. Suurin osa taakoistamme on tavalla tai toisella jaettuja ja toisiinsa kietoutuneita.

Haavojen syntysyitä tärkeämpää on kuitenkin toivo toipumisesta. Vaikka olisi ajautunut kauaksi omasta kehokodistaan, sinne on mahdollista löytää takaisin ­– ajan ja avun kanssa.

Kun sisintä koetelleet kokemukset löytävät paikkansa oman elämäntarinamme varrelta, ne lakkaavat painamasta jokaista askeltamme. Silloin myös keho saa kokea rauhan. Tuossa sisäisen rauhan tunteessa on turvallisen kodin perustukset. Sen aivan ainutlaatuisen paikan, jossa voit olla juuri sellainen kuin olet. Jossa se, mitä olet joutunut kokemaan, lakkaa olemasta sinun syysi. Et ole enää vääränlainen, vaikka ulkomaailma sanoisi mitä tahansa.

Jokaisella meistä on oma tarinansa ja omat haavansa. Tuomalla esiin kokemuksemme hälvennämme samalla häpeän voimaa – ja löydämme usein eroavaisuuksistamme huolimatta paljon yhteistä.

Emme ole yksin kipuilumme kanssa.

Lisää traumoista ja niiden vaikutuksesta kehosuhteeseen voit lukea kirjasta Kotona kehossa:  

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image