Puhu itsellesi kuten toivoisit sinulle puhuttavan

 

Sanotaan, että sisäinen äänemme koostuu pitkälti siitä, miten meille on lapsena puhuttu. Siitä, mitä aikuiset ympärillämme ovat meille sanoneet ja miten he ovat sen sanoneet. Emme voi enää vaikuttaa siihen, miten meitä on kohdeltu, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten puhumme itse itsellemme. Jos sisäinen puhe on julmaa, olokin on sen mukainen.

Muuttamalla tapaamme puhua itsellemme ja muuttamalla suhtautumistamme epäonnistumisiin tai vaikeisiin hetkiin, jotain olennaista sisällämme alkaa muuttua.

Omien korvien välissä alituisesti papattavaa puhetta ei aina huomaa. Silti tuon sisäisen puheen sisällöllä, sanoilla ja sävyllä on valtaisa vaikutus oloomme. Varsinkin jos emme ole tietoisia siitä.

Jo sisäisestä puhujasta tietoiseksi tuleminen avaa muutoksen mahdollisuuden. On aikamoinen ero sillä, kulkeeko päivänsä epäinhimillisiä vaativan ankaran kriitikkolauman kanssa vaiko lempeän kannustusjoukon kera.

Omaan sisäiseen – ja ulkoiseen puheeseemme voimme onneksi vaikuttaa. Kunhan ensin pysähdymme kuuntelemaan ja kuulemaan mitä itsellemme oikein juttelemme.

Sisäinen puhe toistelee usein samoja juttuja. Ja mitä enemmän samoja juttuja pyörittää, sitä helpommin voi harhautua luulemaan niitä totuuksiksi. Sitähän ne eivät ole. Ne ovat vain sisäistä puhetta. Samanlaisissa tilanteissa usein samanlaista ja saman sävyistä. Ei aina kovin kannustavaa. Joskus jopa lytistävää ja latistavaa.

Huippusuorituksia vaativa ankara puhe ei saa meitä antamaan parastamme vaan se tekee meidät epävarmoiksi ja pelokkaiksi. Virheistä ja epäonnistumisista muistutteleva puhe estää kokeilemasta uutta. Sillä voi olla hyvä tarkoitus kun se yrittää suojella meitä, mutta samalla se rajoittaa rajusti.

Sisäisen puheen myötä voi muuttaa suhtautumistaan epäonnistumisiin ja vaikeisiin hetkiin.

Kannustava puhe availee rohkeuden ovia. Se kertoo luottavansa sinuun ja mahdollisuuksiisi. Rohkaisee ja lohduttaa jos epäonnistut. Kiittelee siitä, että uskalsit yrittää. Kannustaa. Kertoo, mitä kokemuksestasi voi oppia. Sanoo vahvistavia sanoja siitä sisäisestä kohdasta, joka haluaa sinulle vain hyvää.

Voit valita miten itsellesi puhut. Millaisin sanoin haluat elämääsi siivittää.

Juuri nyt Mindfulness ja lempeys itseä kohtaan -verkkokurssi -32% eli hintaan 39,90€ (norm. 59€) – ILMOITTAUTUMINEN AUKI 7.6. LUE LISÄÄ!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image