Ylität itsesi Mitra Vasara

Näin pääset käsiksi unelmiisi – 5 askelta, joiden avulla ylität itsesi!

Mitra Vasara

Houkutteleeko muutos – mutta sinun pitäisi ensin rohkaistua, jotta ylität itsesi? Haluaisit rohkaistua soittamaan sen puhelun? Tai hakemaan sitä työpaikkaa? Tai tekemään mitä tahansa uutta, joka houkuttelee, mutta samalla jännittää?

Minulle on luontaista kokeilla kaikenlaista uutta. Teen monenlaisia luovia projekteja, ja niihin hyppääminen vaatii toisinaan aika paljonkin kanttia. Mutta jos en ylitä itseäni ja epäilyksiäni, en tule näkemään, miltä tuon uuden asian kokeileminen ja saavuttaminen tuntuu.

Olen jännittänyt monta kertaa oman elämäni suuria harppauksia.

  • Halusin käyttää muusikon kykyjäni, ja innostuin rap-artisti Signmarkin tarinasta. Lähetin siis yksinkertaisen Messenger-viestin suoraan Signmarkille ja kysyin, tarvitsisiko hän taustalaulajaa. Vastaus kuului: “En, mutta tarvitsen kirjoittajan rap-lyriikoille.” Vastasin takaisin: “Onnistuu.” En ollut aikaisemmin kirjoittanut rap-lyriikoita kenellekään muulle kuin itselleni, omaksi ilokseni. Minusta tuli yksi Silent Shout -levyn sanoittajista ja säveltäjistä – ja laulankin tuolla levyllä.
  • Halusin julkaisijan kirjalleni Seksi ja läsnäolo. Lähetin käsikirjoitukseni ja esittelytekstin itsestäni Basam Booksille. En ollut aikaisemmin tehnyt käsikirjoitusta, enkä tiennyt oliko se oikeastaan sellainen kuin pitäisi. Minulle vastattiin seuraavana päivänä: “Voitko tulla käymään?” Kirja julkaistiin 2014, ja siitä otettiin 2020 toinen, uudistettu painos.
  • Halusin alkaa bloggaajaksi Hidasta elämää -sivustolle. Lähetin sähköpostia Pequlle ja Sannalle. Se jännitti, ja kannatti. Tapasimme ja aloitimme yhteistyön.
  • Halusin esiintyä Täysii-seminaarissa Tampere-talolla. Kirjoitin seminaarin vetäjälle Andy Hopille viestin, jossa kerroin haluavani esittää säveltämäni & sanoittamani laulun seminaarin avausnumerona. Pääsin mukaan.
Mitra Vasara muusikko
TÄYSII-seminaari 2020, kuva Ansku S.

Paras neuvoni itsesi ylittämiseen on:

Ota yhteyttä, niin avaat mahdollisuuksia.

Ahaa, eli ylität itsesi aina kun toimit näin?

Ei, jos tekemäsi asiat eivät ole aitoja. Minusta olisi ihanaa olla eteerinen, taitava ballerina. Se ei kuitenkaan tunnu olevan korteissani. Osaan tanssia, mutta minusta ei olisi ballerinaksi.

Kun tutkin tarkemmin tuota tunnetta, löydän enemmänkin ihailua taitavia tanssijoita kohtaan kuin aitoa halua toteuttaa tanssijan ura itse. Minulle riittäisi, kun saisin aikuisbaletissa pukea ylleni ballerinan hepeneitä, sulkia ja liehuvia harsoja!

En olisi ikinä saanut mitään näistä itselleni todella merkittävistä kokemuksista elämääni, jos en olisi itse avannut suutani!

5 askelta, joiden avulla ylität itsesi

  1. Mieti ensin lyhyesti, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua. Ehkä sinulle sanotaan ei. Tai jopa nauretaan. Mutta jos joku nauraisi sinulle, et varmasti haluaisikaan tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Jos joku sanoisi ei, voisit etsiä toisen tien, tai tutkia oliko halusi sittenkään aito – vai pelkkä heitto. Kun olet käynyt läpi pahimman mahdollisen reaktion jo mielessäsi, et enää jännitä tai pelkää läheskään yhtä paljon! Varaudu toki parhaaseen reaktioon – käy negatiivinen reaktio vain nopeasti läpi mielessäsi, mutta älä jää miettimään sitä, sillä silloinhan se vain vahvistuu.
  2. Pohdi, keneen oikeasti haluat ottaa yhteyttä. Ehket ilmiselvimpään ihmiseen lähipiirissäni, vaan johonkuhun muuhun. Etsi tämän ihmisen yhteystiedot. Silloin olet jo ottanut askeleen, ja seuraava tuntuu paljon helpommalta!
  3. Omaksu leikkisä asenne. Toteuta askeleet itsessään ammattimaisesti, mutta pidä asenteesi freesinä ja lapsenomaisen iloisena: “Miten jännittävää, että aion tehdä näin! Mitäköhän mukavaa tästä seuraa? Tuntuupa ihanalta voittaa itsensä!”
  4. Ota yhteyttä. Jätä yhteydenotosta pois tarinasi ja sen jännittämisestä – kerro mahdollisimman yksinkertaisesti vain se, mitä haluat sanoa.
  5. Ole ylpeä itsestäsi. Tämä on tärkeä askel! Viestitä itsellesi, että olet toiminut oikein – ja juhlista sitä!

Löydät Mitran supersuositut kirjat Seksi ja läsnäolo sekä Sisäisen rauhan käsikirja tästä!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image