Sinä kiltti ja empaattinen, muistatko pitää itsestäsi yhtä hyvää huolta kuin toisista?

 

Jaoin tämän kirjoituksen Instagramissa ja se tuntui kolahtavan moneen ihmiseen. Toivon, että tästä on myös sinulle lohtua tai tsemppiä.

Itsestä välittäminen ja huolenpito on sellainen juttu, mitä monelle kiltille ei ole opetettu. Me kiltit ihmiset ollaan hurjan hyviä huolehtimaan muista ja kantamaan vastuuta, mutta itselle otetusta ajasta podetaan kummallista huonoa omaatuntoa.

Siinä vaiheessa kun itselläni tilttasi elämä oikein kunnolla 12 vuotta sitten, oli pakko alkaa opetella omien voimavarojen ylläpitämistä, miellyttämisen vähentämistä ja aitoon itseensä tutustumista. Kuka oikeastaan olen kaikkien omaksumieni käsitysten, roolien, mielipiteiden ja odotusten takana? Mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja mitä oikeasti haluan?

Tajusin muun muassa olevani sen verran herkkä, että monen muun ”normimeininki” oli minulle liikaa. Piti etsiä oma tasapaino virikkeitä ja vaatimuksia täynnä olevassa maailmassa. Tajusin myös tekeväni itseäni vastaan monin tavoin siksi, että pelkäsin toisten suuttuvan tai loukkaantuvan, jos olen rehellinen. 

Kun elämä iski halolla päähän, se oli raju kutsu muutokseen. Lyhyessä ajassa uusiksi meni ura, parisuhde, asuinpaikka ja osa kaveripiiristä, mutta ennen kaikkea omat ajatukset. Oman pään sisältö voi olla se kaikista suurin vankila ja kun sieltä pääsee, niin huh sentään kun alkaa tapahtua! 

Vielä on matkaa siihen, että osaisin olla aina itseni puolella, mutta omaa latautumisaikaa en enää pyytele anteeksi. Tällä viikolla sain nauttia olostani mökillä seuranani vain muutama järvellä huuteleva vesilintu. Se on minulle ihan parasta terapiaa. 

Mikä on sinulle se tärkein hyvän olon juttu? 

Kurkkaa nämä voimakortit kiltin hyvinvoinnin tueksi:

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image