Käykö mieli päivän päätteeksi yhä kierroksilla? – Kokeile näitä rentouttavia uniharjoituksia

Väsyneenä maailma tuntuu tympeältä ja arjen tehtävät ponnisteluilta. Hyvin nukuttu yö auttaa jaksamaan päivän askareissa ja pitämään mielen virkeänä. Moni haastavaltakin tuntuva asia elämässä on helpompi kohdata, kun on ensin saanut levättyä.

Kun olisi aika nukahtaa, mielessä saattaakin alkaa surrata ajatusta toisen perään. Olet kuitenkin ansainnut levon päivän päätteeksi. On aika päästää irti valveesta ja siihen liittyvistä asioista.

Nämä kolme lempeää harjoitusta löydät Unikortit -pakasta. Ne auttavat sinua saamaan unen päästä kiinni ja vaipumaan makoisiin uniin:

  1. Annan itselleni mahdollisuuden kokea hyvää: Ennen nukkumaanmenoa ota kynä ja paperia. Kirjoita paperille ne kivat asiat, joita päivän aikana sait kokea. Kun käännät huomion positiivisiin asioihin, kehosi reagoi siihen. Olosi tulee levollisemmaksi ja mukavammaksi. On helpompi käydä levolle.
  2.  Annan ajatusten tulla ja mennä: Mene makuulle sänkyyn mukavaan asentoon. Hengittele hetki ihan normaalisti huomioiden sisään- ja uloshengitystä. Kuvittele, että mielesi ja kehosi alkavat muuttua vähitellen usvaksi. Et kuule ajatuksiasi enää selvästi, et näe mielessäsi ajatuksiasi enää selvästi. Kaikki muuttuu usvaisen epätarkaksi. Kun terävät ajatukset vaivaavat, niitä voi mielikuvissa muuttaa epätarkemmaksi. Aina, kun ajatus pomppaa mieleen, se muuttuu usvaksi.
  3. Otan hyvän vastaan: Makoile sängyssä kivassa asennossa silmät kiinni. Jokaisella sisäänhengityksellä toivota kaikki maailman hyvä tervetulleeksi sinulle: tervetuloa! Jokaisella uloshengityksellä ota se avosylin vastaan ja sano mielessäsi: kiitos! Tunne, kuinka hyvä tulee luoksesi.

Lisää ihanan uneliaita harjoituksia löydät Hidasta elämää Unikortit -pakasta.

Sanna Wikströmin käsialaa olevan korttipakan voit ostaa omaksesi verkkopuodistamme.

Hidasta elämää unikortit

Olemme tehneet sinulle lisäksi ihania kuunneltavia unirentoutuksia, joita voit kuunnella kaikissa suurimmissa äänikirjastoissa.

Kun liityt Hidasta elämää -lukijana Storytelin asiakkaaksi ensimmäistä kertaa, saat 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa. Hyödynnä Storytel -etusi tästä linkistä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image