3 syytä, miksi keho on herkän ihmisen paras kumppani – Kehoa kuuntelemalla voit tunnistaa omat rajasi ja voimavarasi paremmin

Herkän ihmisen hermosto virittyy herkästi niin innostavista kuin kuormittavista asioista. Tämä ilmenee erilaisia kehollisina oireina. Toisella saattavat mennä yöunet vähästäkin arkisesta muutoksesta, toisella kärsii ruokahalu. Joillakin meistä keho ilmoittaa kivuin, säryin ja kiristyksin heti, kun kuormitusta on liikaa.

Useimmiten iskee vain väsymys. Täytyy saada ladata akkuja, vetäytyä omaan rauhaan ja antaa aisteille tilaa hengähtää. Jos yhteys omiin kehollisiin tuntemuksiin on vahva, saattaa tuntua siltä kuin lähes koko ajan olisi jokin oire päällä.

Etenkin kuormittavissa elämäntilanteissa herkkyys kääntyy helposti negatiiviseksi asiaksi. Tulee tunne, että ei jaksa, ei pysty eikä saa aikaiseksi niin paljon kuin ”muut”. Vertailu enemmän jaksaviin kanssakulkijoihin lisää huonommuuden tunnetta ja saa pahimmillaan kehon näyttäytymään viholliselta.

Todellisuudessa keho haluaa vain meidän parastamme. Erilaisin oirein se pyrkii kiinnittämään huomiomme omiin tarpeisiimme ja sitä kautta ohjautumaan takaisin kohti tasapainoa. Sitä tilaa, jossa meidän on hyvä olla. Kehomme voi toimia viisaana sisäisenä oppaana, jos vain annamme sille mahdollisuuden.

Seuraavan kerran, kun kehosi herkkyys saa pinnasi kiristymään, palauta mieleesi ne positiiviset puolet, jotka tämä piirre sinulle mahdollistaa. Tässä niistä muutama.

3 syytä, miksi keho on herkän ihmisen paras kumppani:

1. Keho auttaa meitä tunnistamaan omat rajamme ja voimavaramme paremmin. Keho on mitä parhain itsetuntemuksen opettaja. Kuuntelemalla kehonsa viestejä ja harjoittelemalla kunnioittamaan sen pyyntöjä, voi säästyä monelta harmilta. Keho auttaa meitä huomaamaan muun muassa milloin on hyvä sanoa ei, milloin tarvitsemme lepoa, mikä on meille liikaa ja mihin asti voimme venyä.

Useimmilla meistä oppi tarttuu kantapään kautta, mutta se on sitäkin arvokkaampaa.

2. Kehomme ansiosta voimme kokea myös elämän upeimmat hetket ja sanoin kuvaamattoman koskettavat tunteet. Tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Herkällä ihmisellä tunneskaala on yleensä varsin rikas. Usein iskevän väsähdyksen toisessa ääripäässä on helposti syttyvä energinen euforisuus. Kevyt itkuhana avaa myös pulppuavan naurukanavan. Aistimme herkästi raskaat tunnelmat, mutta voimme tarttua myös kuplivaan iloon ja jalat maasta irrottavaan keveyteen. Se jos joku on lahja!

3. Kehon kautta on mahdollista kokea syvempää yhteyttä itseen ja kaikkeen ympärillä olevaan. Herkkä ihminen nauttii usein syvällisyydestä ja etsii myös ihmissuhteiltaan aitoa kohtaamista. Tämä voi tapahtua vain kehollisen läsnäolon kautta.

Parhaimmillaan keho on väylä syvempään henkiseen yhteyteen itsen ja kaiken ympärillä olevan kanssa. Kun olemme syvässä yhteydessä itseemme ja omaan kehoomme, meidän on helpompi löytää kokonaisvaltainen yhteys myös muihin ihmisin ja eläviin olentoihin.

Haluatko keventää kuormitusta ja löytää syvemmän yhteyden itseesi ja omaan kehoosi? Lähde mukaan Kesähuoltoa keholle ja mielelle -verkkokurssille ja löydä uusia, lempeitä keinoja pitää huolta itsestäsi. Kurssi on suunniteltu siten, että voit tehdä kaikki harjoitukset ulkona luonnon helmassa – takapihan terassilla, lähipuistossa tai vaikkapa mökkilaiturin nokassa. 6 viikkoa kestävä kesäkurssi alkaa 30.5.! Materiaalit ovat käytössäsi koko kesän ajan, syyskuun loppuun asti. Lue lisää täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image