Meillä jokaisella on jokin unelma – Kuuletko mitä omasi yrittää kertoa sinulle?

Tahtoisin puhua unelmista. Niistä suurista. Niistä pienistä. Niistä jotka ovat lähellä sydäntä. Niistä jotka kuiskaavat, ja hiljaa supistellessaan saavat sydämesi hymyilemään, mutta huulesi ehkä kääntymään hieman epävarmoina vinoon.

Mitä jos kuuntelelisit unelmiasi vielä hetken? Keittäisit kupin teetä ja istuisit alas, ystäväsi, Unelman kanssa.

Unelma oli ollut pitkään jo hieman hiljaa, joten sinun kanssasi keskustelu saattoi olla ensin vähän yksipuoleista. Kyselet, mitä se oikein on mitä toivoisit. Mutta joskus Unelma on perääntynyt. Se on ujostellut. Mitä se vaatisi, että saisit tuon herkän unelman katsomaan itseäsi silmiin ja kertomaan, “mitä minä tarvitsen, toteutuakseni?”

Kuuntele, kuulostele hiljaa. Kaipaisiko se kenties lehtiötä ja kynää? Olisiko sinun Unelmasi helpompi hahmotella paperille. Tahtoisiko Unelmasi kaivaa esiin lehdet ja sakset, syntyä vaikkapa aarrekartta-muotoon?

Minun tapanani on tehdä usein aarrekartta, eli tuo “toivomieni asioiden kuvakartonki” hieman “väärinpäin”. Tai kuka sen sanoo kuinka päin, mutta vaihtoehtoisesti sen sijaan että pyrkisin sinne liimaamaan kuvia joita tahdon ilmenevän, annan sinne tulla kuvia – jotka tahtovat. Eli jos en tiedä unelmaani tai toiveitani, käytän lehtien kuvia kertomaan sen. Oman tarinansa. Selaan ja leikkelen, lopulta katson mitä olen kerännyt eteeni. Ahaa, totean, nämä teemat ja asiat nousevat nyt esille. Joskus se riittää että katson mitä olen kerännyt, kuuntelen “ensimmäisen erän”, saan tarvitsemani informaation, ja lopulliseen aarrekarttaan päätyy lopulta vain osa kuvista.

Koska minua puhuttelee symboliikka, tämä tapa toimii minulla mukavasti.

Millä tavoin Sinun Unelmasi puhuu?

Anna sille aikaa, anna sille tapa jolla toimia.

Jokaisella on unelma, ja sinulla kaksi korvaa ja yksi sydän; et voi lopulta kääntää päätäsi kumpaankaan suuntaan karkuun, se kuiskaa sivuilta, edestä ja sisältä. Ja saa Sinut hymyilemään. Ehkä se on huhuillut myös selkäpuolellasi jo menneisyydessäkin.

Teekuppi on jäähtynyt. Unohdit ehkä juoda, jos Unelma tempaisi Sinut juttuihinsa mukaan. Hyviä Hetkiä.

Rakkaudella

Carita

Instagram: @projekti.nimelta.elama

Facebook: “Projekti nimelta Elämä”

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image