Kun entinen suorittaja alkaa kuunnella itseään, saattaa esiin nousta uusia puolia – Tunnistatko nämä 5 muutosta itsessäsi?

Muutama vuosi sitten elin vielä vahvasti suorittavassa moodissa. Tsemppasin itseäni projektista, saavutuksesta ja CV-merkinnästä toiseen. Vaikka asiat olivat sinänsä inspiroivia, en juurikaan antanut tilaa sisäiselle äänelleni tai itseni kuulostelulle. En pysähtynyt kysymään itseltäni, vievätkö kaikki tekemäni asiat kohti sitä, mitä sydämessäni todella haluan.

Vasta uupumiskokemukset opettivat minua hidastamaan ja tarkastelemaan asioita uudella tavalla. Elämänmuutoksen myötä huomaan myös monen asian itsessäni muuttuneen. Entisestä supersuorittajasta on noussut esiin ihan uusia puolia, jotka toisinaan yllättävät jopa itseni.

Tunnistatko sinä nämä 5 muutosta itsessäsi?

1. Ennen et juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, miltä jonkin asian tekeminen sinusta tuntuu. Nykyään punnitset päätöksiä sen perusteella, mitä tunteita se sinussa herättää. Jos jokin asia tuntuu painavalta vatsanpohjassa tai tukahduttavalta rinnassa, osaat kieltäytyä ja sanoa ei. Tunteista on tullut sinun kompassisi.

2. Huomaat yhtäkkiä olevasi melko mukavuudenhaluinen. Kun et enää koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, voit ottaa iisimmin ja nauttia elämästä, vaikka et saisikaan niin kovasti aikaan. Toisinaan yllätät itsesi jopa terveestä laiskottelusta!

3. Koet useammin epävarmuuden ja häpeän tunteita. Entinen suorittaja ei antanut tilaa epävarmuuden tunteille, vaan posotti menemään itsensä äärelle pysähtymättä. Kaikki sisäiset ”häiriötekijät” tuli lakaistua maton alle. Nykyään annat epämiellyttäville tunteillekin luvan olla ja harjoittelet katsomaan niitä lempeän uteliaasti. Mitä arvokasta ne kertovat sinulle itsestäsi?

4. Nautit yhä enemmän yhdessä tekemisestä yksin puurtamisen sijaan. Toisinaan suorastaan tarvitset sparraus- tai tsemppikaverin, jotta saat luovuutesi virtaamaan. Väkisin puskeminen ei enää tunnu vaihtoehdolta. Viihdyt parhaiten vapaassa flow-tilassa.

5. Et suostu enää tinkimään vapaa-ajastasi ylitöiden, jatkuvan opiskelun tai itsesi kehittämisen kustannuksella. Pidät huolta, että kalenteristasi löytyy rutkasti tilaa myös itsellesi. Jatkuvan aikaansaamisen sijaan ajasta on tullut sinulle elämänlaadun mittari.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image