4 salaista vinkkiä, joilla sytytät hehkusi treffeille + lemmenjuomaresepti

Seison peilin edessä, silmäni loistavat, vatsassa on perhosia ja posket punottavat. Olen pitkästä aikaa lähdössä treffeille. Aamulla olin kuitenkin herännyt tuttuun epävarmuuden tunteeseen: riitänkö sellaisena kuin olen, olenko tarpeeksi kiinnostava, kaunis ja haluttava? Onneksi minulla on salainen resepti, jolla saan hehkuni syttymään, joka saa minut itsevarmaksi ja nauttimaan treffeistä täysin siemauksin.

Kokeile tätä reseptiä kun sinulla on treffit uuden, jännittävän ja kiinnostavan tuttavuuden kanssa. Joskus on kiva sopia erityiset treffit myös oman tutun ja turvallisen kullan kanssa, leikkiä aivan kuin tapaisitte ensimäistä kertaa. Alamme niin helposti pitämään toista itsestäänselvyytenä. Tämä myös piristää päivääsi vaikka treffikumppani olisi vasta unelmissasi. Voit aina opetella olemaan unelmallinen treffikumppani itse itsellesi.

1. Herätä sensuaalisuutesi

Mmmm… Ensimmäinen askel siihen, että sinusta tulee vastustamaton ja itsevarma, on feminiinisen sensuaalisen nautintosi herättäminen. Sivele ja koskettele kehoasi päästä varpaisiin sensuaalisella herkällä kosketuksella. Usein sormenpäät toimivat parhaiten. Kosketus saa olla hidasta. Anna itsesi rentoutua ja antautua kosketukseen. Herätät aistillisuutesi ja uppoudut hetkeksi omaan nautintoosi.

2. Anna seksuaalisen energiasi virrata

Sivele rintojasi sekä muita erogeenisiä alueitasi nautinnollisesti ja ala kiihottamaan itseäsi seksuaalisesti. Käytä kookosöljyä tai jotain muuta luomulaatuista öljyä ainakin herkille sukupuolielinten alueille. Pidättäydy kuitenkin saamasta orgasmia. Näin jätät itsesi hekumalliseen tilaan. Voit kokea hekumasi herkkänä tai villin voimakkaana tuntemuksena sisälläsi. Anna sen tunteen levitä koko kehoosi.

3. Juhlista elämääsi

Laita soimaan lempikappaleesi, joka kuvastaa niitä tuntemuksia, joita haluat kokea treffeillä ja kumppanisi kanssa. Viritä itsesi kokemaan iloa, rakkautta, hauskuutta, intohimoa, kiitollisuutta ja leikkisyyttä. Tanssi ja juhlista elämää ja tunne miten sinulla on jo nyt kaikki se, mitä haluat.
Minun suosikki kappaleitani ovat fiiliksestä riippuen Beyoncen ”Naughty girl” tai Bananaraman ”Venus”.

4. Nauti suklaasmoothie

Ja viimeiseksi lisäät nautintoasi lemmenjuomalla. Minun tuskin tarvitsee kertoa sinulle mitä lemmenrohtoja suklaa ja kaakao ovat. Ne herättävät romanttisen mielen ja seksuaaliset halut.
Yksinkertainen suosikkireseptini on 2dl mantelimaitoa, puolikas banaani, puolikas avokado, kaksi lusikallista raakakaakaojauhetta, hunajaa.

Tee kaikki tämä jos haluat olla super kuuma, mutta jos aikasi on rajallinen, toteuta ainakin pari näistä vinkeistä. Kun lähdet tällä tavalla valmistautuneena treffeille, olet jo valmiiksi hunajainen ja puoleensavetävä. Et ole epätoivoinen rakkauden kerjäläinen vaan säkenöit, koska omistat oman voimasi ja nautintosi. Pukeudu kauneimpiin vaatteisiisi, jotka saavat olosi itsevarmaksi ja ovesta lähtiessä huikkaa peilille suukko: ”Sinä olet kuningatar!”

Kuva: Dreamstime/ Konradbak


Lämpimästi tervetuloa nautinnollisille ja voimauttaville kursseilleni sekä valmennukseen. Lisätiedot löydät nettisivuiltani täältä

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image