Anna itsellesi lupa nähdä hyvää – myös huolien ja pelon keskellä


Kerran ollessani vierailulla ystäväni perheessä kysyin iltapalapöydässä, mitä hyvää tänään on tapahtunut. Suuntasin kysymykseni lähinnä lapsille, mutta toinen perheen vanhemmista ehti heti tokaisemaan, ettei yhtään mitään. Ihan surkea päivä! Silloin perheen 7-vuotias silmät suurina kääntyi katsomaan häntä ja kysyi: Eikö edes se ollut hyvää, kun me pelasimme yhdessä?

Usein me aikuiset kuljemme päiviemme läpi huomaamatta, kuinka paljon hyvää ja kaunista ympäröi meitä. Emme havaitse pieniä ilon ja onnen hetkiä, vaan kuvittelemme päiviemme olevan täysin surkeita.

Syynä tähän on aivojemme luontainen negatiivisuus. Evoluution aikana aivomme ovat oppineet huomaamaan kaiken uhkaavan ja vaarallisen tosi herkästi. Se on ollut olennaisen tärkeää eloonjäämisen kannalta. Mutta yhä vielä aivomme toimivat samoin. Olet ehkä itsekin kokenut suunnatonta tarvetta seurata uutisia ja klikata auki kriisistä kertovia juttuja.  Huomaamisen lisäksi pelottavat ja uhkaavat jutut tarttuvat aivoihimme uskomattoman nopeasti ja tiukasti. Muistamme ne todella hyvin, sillä aivot ovat kuin pikaliima kaikelle negatiiviselle.

Sen sijaan hyvien asioiden suhteen aivomme ovat kuin teflonia. Koska emme automaattisesti huomaa hyvää ja kaunista, myönteisyys vaatii tietoisen valinnan. Muuten hyvät jutut valuvat pois mielestämme kuin siivilän läpi juokseva vesi. Jos haluamme muistaa hyviä asioita, meidän täytyy nähdä vaivaa, jotta huomattu hyvä jää myönteisiksi muistikuviksi aivoihimme. Onneksi kuitenkin voimme harjaannuttaa aivojamme huomaamaan hyvää ja tekemään siitä ihana muisto.

Anna siis itsellesi lupa huomata hyvää. Juurruta joka aamu mieleesi aikomus nähdä hyvää ja kaunista. Kun sitten huomaat hyvää, pysähdy siihen hetkeen. Katso sitä. Tarkkaile sitä. Anna sille aikaa. Venytä kokemustasi ja näe lisää yksityiskohtia. Tunnista myös tunne, joka tuosta kokemuksesta nousee. Anna jopa itsellesi lupa haltioitua. Palaa mielikuvaasi hetken kuluttua ja makustelle sitä uudelleen. Hyvä idea on vielä kertoa siitä jollekulle. Näin saat hyvän hetken jäämään myönteiseksi kokemukseksi mieleesi.

Kerää mieleesi ja muistiisi tietoisesti kauniita, hyviä ja onnellisia hetkiä. Kun annat itsellesi luvan huomata hyvää, niitä löytyy myös nyt, kun maailma ympärillä tuntuu vaaralliselta tai uhkaavalta. Hyvän huomaamisella ja pienillä onnen hetkillä teet päivistä myönteisempiä ja olotilastasi – ainakin hiukan – paremman.

Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla.

Erilaisista tavoista lisätä myönteisyyttä ja onnellisuutta elämääsi voit lukea uutuuskirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, jonka löydät Hidasta elämää -verkkopuodista.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image