Kääritkö mielipiteesi pumpuliin tai välttelet arkoja puheenaiheita? – Nämä 6 ajatusta auttavat pysymään uskollisena itselle

Varotko ja punnitsetko usein ajatustesi sanoittamista toisille, ettei vain syntyisi erimielisyyttä ja kitkaa? Kääritkö mielipiteitäsi pumpuliin ja silkkipaperiin? Onko aiheita, joita välttelet miinakentälle astumisen pelossa? Jopa sellaisia, jotka ovat kiinnostuksesi kohteita ja joista juttelisit enemmän kuin mielelläsi?

Kannatko vastuuta toisten tunteista ja huonosta olosta, joita mielipiteesi aiheuttavat, vaikka ne ovat vilpittömiä ajatuksiasi asioista, etkä ole tarkoittanut niitä loukkaamaan, saati satuttamaan, kuten ne kuitenkin joku joskus tulkitsee? Mitä läheisempi joku, sitä herkemmin.

Luovutko jopa omista periaatteistasi ja kenties unelmistasikin ollaksesi sellainen kuin joku muu haluaa sinun olevan? Tai ollaksesi sellainen, jonka kuvittelet sinun kuuluvan olla?

Ei mitenkään harvinaista, sillä olla uskollinen ja rehellinen itselleen on vapisuttavan vaikeaa ja välillä kuumottavaa sekä nolostuttavaakin. Myös valtavan rohkeaa.

Onhan suuri riski olla oma itsensä. Riisua kaikki pitkään ja huolella rakennetut suojaukset. Mutta huomattavasti suurempi riski on olla olematta, sillä pitkään jatkuva uskottomuus ja epärehellisyys itseä kohtaan aiheuttaa huonon ja syyllisen olon ollen perin uuvuttavaa.

Epärehellisyys itseä kohtaan on samalla myös epärehellisyyttä muita kohtaan, mitä ei ehkä ihan heti tule ajatelleeksi.

En ole kovin hyvä kiertelemään ja kaartelemaan. Ennemminkin melko suora ja räväkkä, kuitenkin rakkaudella ja jos tarkkaan katsoo, niin myös pieni pilke silmäkulmassa. Olen myös luopunut kilsojeni ja työni myötä nuorempana jonkin verran vaivanneesta miellyttämisen tarpeesta. Siitä, että kaikkien pitäisi tykätä minusta. Mieluiten paljon.

Olen valmentanut erinäisiä porukoita parikymmentä vuotta. Jos porukassa on 15 valmennettavaa, niin siellä on myös 15 erilaista tulkintaa kaikesta, mitä sanon ja teen. Olen oppinut kantapäideni kautta, että en voi mitenkään olla kaikkien mieliksi enkä etenkään ottaa vastuuta kaikkien tulkinnoista ja tulkintojen aiheuttamista tunteista. Itse asiassa en kenenkään. Puheistani ja teoistani kylläkin.

Valtaosa valmennettavistani aistii välittämiseni, innostukseni ja rakkauteni nopeastikin. He tietävät, että olen heidän puolellaan ja valmis antamaan kaiken sen, mitä minulla kulloinkin on annettavaa. Mutta sadassa on yksi ja kaksi, jotka tulkitsevat haluni ja aikeeni toisin.

Koska valmennan palavalla sydämellä ja vilpittömin aikein, en ole suostunut kantamaan minulle tarjoiltua syyllisyyttä. Jos olisin niin tehnyt, olisin romu enkä takuulla enää valmentaisi.

Jos joutuu elämään koko ajan varoen kuin elefantti lasikaapissa, kutistaa itsensä.

Ajatuksia, jotka ovat auttaneet minua olemaan uskollinen itselleni. Toivon niiden auttavan sinuakin. 

  1. Se, että piirtää omat rajansa ja kunnioittaa niitä, on paras ja rehellisin lahja sekä itselle että lähellä oleville.
  2. Jos vilpitön halu auttaa ja rohkaista tulkitaan päinvastaiseksi ja sinua satutetaan, on hyvä muistaa, että satuttamisen taustalla on satuttajan oma kipu.
  3. Toisella on vastuu omasta olostaan ja omista tunteistaan, siitä mistä kannattaa kiukustua ja mistä ei.
  4. Hyvä kitka on ihmisten välisyydessä tarpeen ja jokainen hankaluus on oman oppimisen ja kasvun mahdollisuus.
  5. Voidaksesi antaa itsestäsi toisille, sinun täytyy olla rehellinen itsellesi – olla yhteydessä siihen mitä sinussa liikehtii.
  6. Kun arvostat itseäsi ja olet itsesi puolella, arvostat myös toista ja olet hänen puolellaan. Luota siihen, että toinen aistii sen.


Omana itsenään oleminen on uskollisuuden elämän mittaista harjoittelua, mutta se on myös sisäisen vapauden, oman voiman, terveyden ja hyvän elämän edellytys.

 


Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image