Mitä sitten, jos elämänmuutos ei onnistu? – Maitojunalla paluu on sekin sallittua

Elämänmuutos. Parempi elämä. Unelmien elämä. Muutos. Tämän päivän check-listan kirkkaimpia tähtiä. Mutta mitä jos muutos ahdistaa, ärsyttää ja vähintäänkin hirvittää?

Muutos saattaa pelottaa osin siksi, että turhan usein muutos mielletään valtavan kokoiseksi vuoreksi, joka seisoo oman elämän ja uuden elämän välissä. Ja se vuori täytyy ylittää kertaheitolla ja yksin, koko elämä pitää laittaa uusiksi saman tein ja kokonaan. Muuten on epäonnistunut tai ainakin polkee elämässään paikoillaan.

Mutta ei se nyt ihan niin ole. Vuosia sitten laitoin itse elämässäni kirjaimellisesti lähes kaiken uusiksi. Se tapahtui sen jälkeen, kun perhettäni oli kohdannut suru ja olimme menettäneet läheisen. Jätin parisuhteeni, vanhan kotini, vaihdoin työpaikkaa ja ostin uuden asunnon. Ajattelin, että muutos tekee minusta onnellisemman ja sitten voisin alkaa taas voida paremmin. Sillä seurauksella, että sain muutamaa vuotta myöhemmin kaikesta muutoksesta johtuneen burnoutin.

Silloin jouduin myöntämään, ettei jättimäinen ja kertalaakista tehty muutos ollutkaan ehkä hyvästä. Jouduin sitä vastoin jälleen uuden muutoksen keskelle. Muuttamaan taas kerran elämääni, jotta voisin paremmin.

Sen jälkeen tein muutostöitä vähän harkitummin. Olin etuoikeutettu ja sain töistäni virkavapaata ja siten aikaa miettiä, mitä muutos minulle merkitsisi. Oivalsin, ettei se ollut muuttamista toiselle puolelle maailmaa tai liittymistä johonkin kaukaiseen heimoon. Se oli ainoastaan työnkuvan muuttamista, ja sen lopulta teinkin.

Elämän paremmaksi muuttava muutos voi olla elämästä riippuen hyvin erilainen. Muutos ei ole koskaan liian pieni tai vähäpätöinen. Se voi olla uuden harrastuksen aloittaminen tai jostain kuluttavasta rutiinista tai ihmissuhteesta irti päästäminen – tai vaikka alkuun etäisyyden ottaminen. Muutos voi olla omien rajojen vetämistä, Ei-sanan ahkerampaa käyttämistä, ikävän rutiinin ulkoistamista tai avoimen keskustelun aloittamista mieltä painavasta asiasta. Uskon, että ihan jokainen voi muuttaa elämästään jotain, ja tehdä siitä siten parempaa. 

Samalla voisi riisua päältään ainakin sen “mutku”-ajattelun sekä kenties yhden kerroksen “pakkoajattelua”. Kaikki asiat, joita on pitänyt elämässä pakkoina, eivät välttämättä nimittäin sitä ole.

Ystäväni ei voinut lähteä kerran kävelylenkille, koska sinä päivänä oli vielä pakko tehdä viikon ruoat, silittää pyykit ja mankeloida lakanat. Lopulta minä pakotin hänet hylkäämään suunnitelmansa ja päädyimme kävelylenkille miettimään, mitä kaikkea oikeastaan oli ihan pakko tehdä. Listasta ei tullut hirmuisen pitkää.

Muutos on toki kytköksissä elämäntilanteeseen. Suurperheen äiti ei usein voi (eikä luultavasti lopulta haluakaan) muuttaa vieraaseen maahan tai heittäytyä epävarmuuden sietämistä vaativaan taitelijayrittäjyyteen. Mutta ei perheetönkään voi kuin unelmoida asioista, jotka ovat perheelliselle itsestäänselviä. Kaikki riippuu näkökulmasta.

Kun päätin ryhtyä yrittäjäksi ja muuttaa elämäni niiltä osin, joilta olin siihen tyytymätön, joku tokaisi minulle, että Voi kun minäkin voisin! Ja minä mietin, että totta kai voit, jos tarpeeksi tahdot.

On totta, että perheettömänä minun oli helpompaa ottaa riski ja heittäytyä hetkeksi tyhjän päälle, mutta toisaalta minulla ei ollut esimerkiksi puolison tuomaa turvaa. Sitä, että jos alkuun olisi hankalaa, toinen tekisi töitä enemmän. Minun oli pärjättävä alusta saakka yksin. Toki minulla oli hieman säästöjä, mutta ei niillä pitkään pötkittäisi.

Silti ajattelin, että jos muutokseni takia kaikki menisi pieleen, paluu vanhaan olisi varmasti jollain tavalla mahdollinen. Voisin ainakin sanoa, että yritin. Siitä huolimatta, että joutuisin palaamaan maitojunalla takaisin. Eikä se maitojuna ole muuten yhtään hullumpi juna. Se on inhimillisyyden juna, jolla moni meistä on jossain vaiheessa elämäänsä kulkenut.

PS. Jokainen voi muuttaa elämänsä epäkohtia pienin askelin. Silti muutos pelottaa. Ihan jokaista ja ihan aina. Usein siitä seuraa silti jotain hyvää.

Kirjoittajan uutuuskirjasta Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin löytyy oivaltavia tarinoita, ajatuksia Rakkaudesta, Ilosta, Surusta ja Voimasta – sekä uusista aluista.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image