Väsyttikö talviaikaan siirtyminen? – Tässä yksi tapa helpottaa aikaeron tai syyspimeän aiheuttamaa rasitusta

Terveen elämän puolesta on sarja, jossa esitellään laadukkaita luontaistuotteita. Omaan elämäntilanteeseen oikein valitut ravintolisät tukevat kehoa ja mieltä matkallasi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sarjan kustantaa Biomed Oy.


Kun sisäinen kello ja ulkoinen ympäristö käyvät eri tahtia, sitä kutsutaan aikaeroväsymykseksi. Monet meistä kärsivät aikaeroväsymyksestä kellojen siirtelyn yhteydessä, vaikka emme matkustaisi minnekään, eikä arki muuttuisi mitenkään.

Kesä- ja talviajan vaihteluun sopeutuminen voi tuntua samalta kuin mannerten välisiin aikaeroihin sopeutuminen. Talviaikaan siirtymisessä on nautinnollista tuntea illalla väsymystä ja halua mennä ajoissa nukkumaan. Aivan yhtä ihanaa on herätä aamulla tunteeseen, että on ehtinyt nukkua riittävästi.

Vuorokausirytmin tutkimuksesta myönnettiin vuonna 2017 lääketieteen Nobel-palkinto. Palkitut tutkijat näyttivät toteen, että sisäinen kello vaikuttaa ihmisellä muun muassa hormonitasoihin, uneen, kehon lämpötilaan ja aineenvaihduntaan.

Näyttää siltä, että stressihormoni kortisolilla on paljon yhteistä sisäisen kellon kanssa. Kortisolin määrä kehossa kun vaikuttaa muun muassa hormonitasoihin, uneen, kehon lämpötilaan ja aineenvaihduntaan.

Tutkimuksissa on todennettu, että ashwagandha-yrtin (Withania somnifera) käyttäminen normalisoi kortisolin määrää elimistössä. Samoissa tutkimuksissa on selvitelty tämän ilmiön vaikutusta hormonitasoihin, uneen ja aineenvaihduntaan. Tulokset ovat olleet varsin vakuuttavia myös käyttäjäpalautteiden valossa. Tyypillisin palaute liittyy tavalla tai toisella laadun paranemiseen edellä mainituilla elämänalueilla.

Aikaeroväsymykseen on pitkään neuvottu käyttämään melatoniinia. Se saattaa olla hyväkin ohje, jos kyseessä on lyhyt piipahdus toiselle puolelle maapalloa, kuten esimerkiksi lentokoneen miehistöllä, joiden pitää olla hyvin levänneitä myös kotimatkalla.

Melatoniinipilleriä luonnollisempi vaihtoehto on normalisoida kortisolin määrä kehossa ja varmistaa tryptofaanin saanti, jolloin keho voi tarpeidensa mukaan tuottaa riittävän määrän päivällä mielihyvähormonia (serotoniini) tai yöllä unihormonia (melatoniini).

Ruokavaliossa hyviä tryptofaanin lähteitä ovat esimerkiksi kurpitsansiemen, juusto ja kananmuna.

Hidasta elämää –ashwagandhauute (Shoden®) on tehoainepitoisuuksiltaan markkinoiden vahvin. Siihen on vakioitu 35 % withanolideja, joiden ajatellaan olevan ashwagandhassa kehoon eniten vaikuttavat aineet. Uutossa ei kuitenkaan ole hukattu kasvin erityislaatuista kokonaisuutta eli tehoaineita ei ole eristetty kasvin muista ominaisuuksista. Tämä kyseinen uute on markkinoiden ainut mikrokapseloitu ashwagandhavalmiste, eli vatsahapoille herkät vaikuttavat aineet kuljetetaan turvallisesti mahalaukun läpi suolistoon, jossa imeytyminen voi alkaa.

Hidasta elämää Ashwagandhasta ja sen monipuolisista hyvää oloa edistävistä vaikutuksista voit lukea lisää täältä.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image