Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat – säästä sekin energia itsellesi

Kun kohtaat uuden ihmisen, hän luo silmänräpäyksessä ja usein tiedostamattaan mielikuvan sinusta. Ihmisillä saattaa olla vahvoja mielikuvia sinusta myös silloin, vaikka et olisi heitä koskaan tavannutkaan. Mielikuvat saattavat syntyä somessa tai muiden ihmisten tarinoiden kautta.

Muiden rakentamat mielikuvat syntyvät osittain niistä asioista, jotka ovat totta, ja suurimmaksi osaksi niistä asioista, joilla tiedonmurut liitetään yhteen – eli oma ymmärrys. Emme nimittäin havainnoi asioita sellaisena kuin ne ovat, vaan sellaisena kuin itse olemme. Näin tekevät myös muut ihmiset luodessaan mielikuvaa siitä, kuka ja millainen olet.

Et voi siis koskaan tietää, miten muut sinut todellisuudessa kokevat (tai tarkemmin sanottuna: miten muut kokevat itsensä sinun kauttasi). Toinen näkee sinussa sen, mikä hänestä itsestään löytyy ja minkä hän pystyy tunnistamaan. Olet toiselle ihmiselle peili. Ja kuitenkin: olet niin paljon enemmän kuin se, mitä toinen ihminen oman kokemuksensa pohjalta sinussa pystyy näkemään. Siksi ei kannata käyttää omaa energiaa liikaa sen pohtimiseen, mitä muut sinusta ajattelevat.

Kun taas kohtaat vanhan tutun, hän katsoo sinua sellaisena kuin hän koki sinut viimeksi tavatessanne. Hän punnitsee sanojasi ja tekojasi sen pohjalta, mikä ymmärrys hänellä on menneestä. Sinä kuitenkin muutut, eikä sinun tarvitse olla enää se, mitä olit aiemmin. Sinun ei tarvitse muuttua takaisin sellaiseksi ihmiseksi, mitä olit viimeksi kohdatessanne (vaikka helposti niin tapahtuu – varsinkin lapsuuden tuttujen seurassa roolit palaavat). Jokainen minuutti muuttaa sinua, ja vuodet etenkin.

Jos annat muiden ajatusten, mielikuvien ja rooliboksien määritellä olemistasi liikaa, alat elää enemmän palvellen muiden ajatuksia ja mielikuvia kuin omaa elämääsi. Olet suuntautuneena ulospäin, vaikka se, mitä todella olet, on sinun sisälläsi. Se, mitä sinussa on, on ilman tulkintaa. Se on totta. Ja se muuttuu koko ajan.

Lakkaa sinkoilemasta muiden toiveiden ja mielikuvien mukaan, ja ole rohkeasti se, mitä olet juuri nyt tässä hetkessä. Sen sijaan että määrittäisit itsesi sen kautta, millaista palautetta saat muilta, etsi yhteys itseesi ja siihen, mikä on sinulle tärkeää ja mikä on sinun elämäsi kannalta olennaista. Anna intohimosi, rakkautesi ja sisäisen ilosi määritellä se, miten elät elämääsi ja miten ilmennät itseäsi.

Jos muiden mielipiteet ja ajatukset eivät merkitsisi sinulle mitään, mitä tekisit nyt? Millainen olisit? Miltä näyttäisit? Millainen olisi tulevaisuutesi elämä?

Ammenna elämän energiaasi omasta sisäisen voiman lähteestäsi, anna sen roiskua yli äyräiden kaikessa tekemisessä ja olemisessa. Ole joka hetki se ihminen, joka todella olet. Anna itsesi muuttua sellaiseksi, millaiseksi olet muuttumassa.

Me muut tarvitsemme sitä, että sinä olet enemmän sinä. Muuten tästä maailmasta jää puuttumaan jotain todella merkittävää ja ainutlaatuista!

Tämä ja 51 muuta tsemppitekstiä löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin hittikirjasta Tsemppikirja – kuka kaipaisi kirjallisen tsemppiä juuri nyt? Lue lisää ja “selaa” kirjaa TÄSTÄ.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image