Miksi itsensä arvostaminen on tärkeää?

Miksi itsensä arvostaminen on tärkeää?

Ihminen, joka antaa arvon itselleen, voi arvostaa muita. Tiedämme sisällämme, että jokainen meistä on yhtä arvokas ja ainutlaatuinen. Jos emme anna itsellemme tätä arvoa, tulemme vihaiseksi siitä, että arvostamme toisia itsemme yli.

Ihminen, joka aidosti kiinnostuu itsestään, voi olla ehdottoman kiinnostunut toisista. Ilman avoimuutta itseä kohtaan, joudumme torjumaan kaiken sen, mikä koskettaa meissä sitä mille emme ole avoimia.

Siksi ihminen, joka on lähellä itseään, on lähellä toista. Kun voi sanoa kaikelle itsessään tervetuloa, myös toiset kokevat itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin ovat. Kaiken avain on sanoa kyllä itsellesi.

Ensin on myönnyttävä siihen kuka olemme. Siten voimme alkaa olemaan yhtä mieltä todellisuuden kanssa ja luoda suhteen itseemme. Kun alamme käyttäytyä ystävällisesti itseämme kohtaan, voimme alkaa tuntea lämpöä ja jopa kiinnostusta itsestämme kohtaan sellaisena kuin olemme.

Tämä voi olla alku rakastumiselle. Itseemme rakastumiselle. Tilalle, jossa koemme vastustamisen, arvottamisen ja muuttamisen sijaan olevamme kaikissa väreissämme täydellisiä ja kauniita.

Kaiken avain on tulla lähemmäksi itseäsi. Kaiken.

 

Kurkkaa Rohkea elämä -kirja:

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image