Viekö ihan tavallinen arki voimat? – 5 vinkkiä, jotka auttavat jaksamaan paremmin

Toiset meistä kuormittuvat tavallisesta arjesta helpommin. Palautumisen tarve korostuu etenkin herkillä ihmisillä, joiden hermosto reagoi voimakkaasti arjen eri tilanteisiin. Tämä aiheuttaa väsymystä tai ylivirittymistä, jolloin olo on samaan aikaan pinnalta virittynyt ja sisältä nuutunut.

Usein tulkitsemme ylikierroksilla olemisen energisyydeksi ja puskemme eteenpäin entistä kovempaa. Näin voi tapahtua salakavalasti myös silloin, kun tekee itselleen mielekkäitä ja innostavia asioita. Jos kierrokset jäävät päälle, voi seurauksena olla pahimmillaan ylikuormitustila tai uupuminen.

Pysyäkseen tasapainossa erityisherkkä ihminen joutuu kiinnittämään tavallista enemmän huomiota lepoon ja palautumiseen.

Tässä 5 vinkkiä, jotka auttavat sinua jaksamaan paremmin arjessa:

1. Pidä huolta arjen hyvän olon rutiineista. Herkästi reagoiva keho tarvitsee säännöllisiä rutiineja voidakseen hyvin. Huolehdi itsestäsi kuin huolehtisit pienen lapsen tarpeista: mene ajoissa nukkumaan, syö säännöllisesti ja anna itsellesi riittävästi liikettä ja ulkoilmaa.

Kun pidät hyvää huolta fyysisistä tarpeistasi, autat herkkää elimistöäsi palautumaan arjen kuormituksesta. Huomaat myös, että ajatukset ja tunne-elämä alkavat tasapainottua.

 2. Pysähdy päivän aikana hetkeksi vain hengittelemään. Syvään hengittäminen aktivoi rauhoittavaa parasympaattista hermostoa, joka laskee kehosi kierroksia. Pysähtymällä säännöllisesti hengittämään saat katkaistua ylivirittyneisyyden kierteen.

Kokeile sulkea silmäsi, kääntää aistisi sisäänpäin ja keskittää huomio hetkeksi vain itseesi. Jo muutama minuutti rauhallista hengittelyä auttaa hermostoasi palautumaan.

3. Opettele kuuntelemaan kehosi viestejä. Keho voi olla herkän ihmisen paras ystävä, jos vain annat sille mahdollisuuden. Kehon viestejä kuuntelemalla opit tunnistamaan, milloin tarvitset lepoa, milloin liikettä ja milloin hiljaista yksinoloa. Myös tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Siksi oman kehon kuuntelu on avain myös tarvittavien rajojen vetämiseen ja oman energian suojeluun.

4. Salli itsellesi riittävästi lepoa. Erityisherkän keho tarvitsee usein keskimääräistä enemmän palautumisaikaa ihan tavallisesta arjesta. Järjestä arkipäiväsi niin, että sinulla on tarpeeksi aikaa itsellesi.

Lepo ei suinkaan tarkoita vain sohvalla makaamista. Monesti leppoisa aktiivinen tekeminen palauttaa elimistöä paremmin kuin passiivinen paikallaan oleminen. Mieti, mikä auttaisi sinua irtautumaan arjen kuormituksesta? Se voi olla mitä tahansa metsässä samoilusta käsillä tekemiseen.

5. Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin. Erityisherkkänä ihmisenä suorituskeskeisessä kulttuurissa eläminen voi joskus tuntua yhdeltä suurelta epäonnistumiselta. Energia ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen, mihin pitäisi, tulisi tai kuuluisi.

Mutta entä jos se onkin ihan ok? Entä jos elämässä on tärkeimpiäkin asioita kuin se, miten tehokkaalta näyttää ulospäin? Loppujen lopuksi aivan muut asiat tekevät meidät onnelliseksi. Mikset siis keskittyisi siihen, missä erityisherkkä on parhaimmillaan? Elämään täydesti ja tuntemaan joka solulla.

Haluaisitko oppia kuuntelemaan kehoasi paremmin ja lisätä myötätuntoa itseäsi kohtaan? Tutustu Kotona kehossa -kirjaan:

Kurkkaa myös Lempeyttä keholle -kortit ja vahvista kehoyhteyttäsi lempeillä harjoituksilla:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image