Terve itsensä rakastaminen ei ole oman navan kaivelua, vaan sitä että on sinut itsensä kanssa

Kun puhun itsensä rakastamisen tärkeydestä, kuulen joskus vastalauseita. ”Eikö tässä maailmassa ole itsekeskeisyyttä ja oman navan ympärillä pyörimistä jo ihan tarpeeksi?”

Kyllä, todellakin on. Mutta silloin on kyse aivan eri asiasta. Itsekeskeisyys ei ole aitoa itsensä rakastamista.

Niin kauan kun ”itsensä rakastaminen” ilmenee itsekeskeisyytenä ja vertailuna muihin, se ei ole syvää, ravitsevaa, sydämestä nousevaa itsensä hyväksymistä. Sen sijaan se on omien haavojen hoitamista pinnallisilla hätäratkaisuilla. Kulisseilla ja suorituksilla yritetään usein korjata epävarmuutta, riittämättömyyttä ja arvottomuutta.

Silloin kun itsensä rakastaminen alkaa tapahtua sielussa asti, myös haavat saavat tilaisuuden parantua. Kun kohtaat itsesi rehellisesti ja teet tilaa kaikille puolille itsessäsi, et enää vertaile itseäsi muihin, vaan näet toiset sillä samalla syvällä hyväksymisen tasolla, yhtä tärkeinä kuin itsesikin. Kirjoitin kirjassa Löydä elämän taika näin:

”Kun ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla, hän tuntee valonsa ja varjonsa – ja on molempien puoliensa kanssa sinut. Hän hyväksyy haasteensa eikä ruoski itseään niiden vuoksi. Hän uskaltaa tuoda vahvuutensa esiin, mutta ei nosta itseään muiden yläpuolelle vaan päinvastoin. Hän suorastaan uskaltaa nostaa muitakin esiin, kehottaa heitä paljastamaan oman loistonsa. Kun ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla, hän tietää, että olemme kaikki upeita ja yhtä arvokkaita.”

Anna itsellesi rakkautta niin runsaasti, että kaivosi täyttyy ja suorastaan tulvii yli – tällöin kaikkea kaunista virtaa sinusta väistämättä ympärillesikin. Anna itsellesi sitä hyvää, mitä eniten tarvitset, niin et katkeroidu ja kiellä ihania asioita muilta vain siksi, että sinulta puuttuu jotakin.

Uskalla ryhtyä esimerkiksi siitä, millaista terve itsensä rakastaminen on! Kun sinulla on tarpeeksi, haluat samaa myös muille, koska tiedät, kuinka hoitavaa ja parantavaa syvältä kumpuava arvostus onkaan.

Luo lisää kannattelevia taikahetkiä elämään

Katri Syvärisen Taikahetkiä elämään -korttipakka sisältää 44 taikakorttia, jotka toimivat tukena, inspiraationa, lohtuna ja peilinä, kun haluat pysähtyä itsesi äärelle, peilata elämäntilannettasi, meditoida tai kirjoittaa sydämesi sanoja talteen.

Nämä kortit ovat Sinulle, joka…

…meinaat kadottaa itsesi arjen kiireiden alle.

…kaipaat pieniä muistutuksia siitä, miten ihmeellistä elämä voi olla.

…haluat tutustua itseesi yhä uudestaan ja uudestaan.

…haluat oppia näkemään elämän uudella, taianomaisella tavalla.

…kaipaat uusia näkökulmia nykyiseen elämäntilanteeseen.

Nosta kortti aamun aluksi, illan päätteeksi tai aina kun kaipaat yhteyttä itseesi. Vietä hetki viestin äärellä ja tunne, mitä se sinussa herättää. Voit myös kirjoittaa mieleesi nouseen asian ylös.

Taikahetkiä elämään -korttipakan voit tilata itsellesi tai lahjaksi TÄÄLTÄ.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image