Naisen halun 4 vuodenaikaa – Kohti kesän kukoistusta

Mies katsoo minua järkyttyneenä: mihin katosi se seksikäs kissa, joka oli täällä viime viikolla, ja mistä tuo raivotar tuohon tupsahti. Vetäydyn ylhäiseen yksinäisyyteeni, sitten yhtäkkiä alan flirttailemaan, olen utelias ja leikkisä. Ei ihme että miehet sanovat että nainen on mysteeri ja että häntä ei voi ymmärtää.

Naisen luonto

Nainen elää syvässä yhteydessä luontoon ja sen kiertokulkuun. Kun tytöllä alkaa kuukautiset hän siirtyy lineaarisesta aikakäsityksestä sykliseen aikaan. Se heijastuu kuukautiskierrossa mutta myös seksuaalisuuden ilmaisussa. Seksuaalinen halukkuutemme vaihtelee kuukautiskierron myötä, se peilaa vuodenaikojen vaihteluita.

Ensimmäisellä viikolla kuukautisten jälkeen nainen on täynnä energiaa. Hän ei välttämättä halua penetratiivistä seksiä, hän on täynnä omaa voimaansa, hän haluaa leikkiä, flirttailla, ilman takertumista. Energia on keväistä, perhosen keveyttä, pussailua, halauksia, pilkettä silmäkulmassa.

Toisella viikolla astuu esiin Viettelijätär, kiihkeä kuuma nainen, hormoneilla kyllästetty. Hän tietää mitä hän haluaa seksuaalisesti ja menee sitä kohti määrätietoisesti. Hän on valmis tutkimaan ja kokeilemaan uusia asioita. Pitkät kesäyöt ovat kuin tehty tätä varten. Nainen ovuloi.

Kolmannella viikolla tule syksy ja hoivaamisvaihe. Seksuaalisuudessa tämä näkyy haluna syvään yhteyteen kumppanin kanssa ja meditatiivisempaan seksiin. Nainen tuntee olevansa kypsä. Hän kokee kiitollisuutta ja kunnioittavaa ihmetystä elämän edessä.

Ennen menstruaatiota tulee esiin kaikki se, mitä nainen ei ole käsitellyt tai ilmaissut elämässään. Se voi näyttäytyä raivona, itkuna tai muina tunteen purkauksina. Kuukautisten aikana energia kääntyy sisäänpäin, ja naisella tulee kaipuu kokea seksuaalisuuttaan henkisemmällä tasolla.

Kaikki nämä vaiheet ja halun vaihtelu ovat tietysti myös hyvin yksilöllisiä.

Kun kuukautiskierto päättyy menopaussin myötä naiselle koittaa toinen kevät. Silloin hänellä on automaattisesti käytössään koko ajan kaikki nämä eri vaiheiden energiat ja niiden tuoma seksuaalisuuden ilmaisu. Herkullista aikaa naisen elämässä – aivan toisin kuin meille on uskoteltu!

Kevään herääminen

Myös parisuhteessa seksuaalisen halun vaihtelu on luonnollista. Joskus elämme kiihkeää kesäkautta ja joskus vaivumme talviuneen. Ajoittainen vetäytyminen, oli se sitten päiviä, viikkoja, joskus jopa kuukausia, ravitsee meitä seksuaalisesti. Silloin ei kannata hätääntyä, että intohimo on nyt lopullisesti ohitse. Kevät kyllä koittaa.

Kevät herättelee automaattisesti hormonejamme kohti kesän riemuja ja kukoistusta. Jos intohimosi on vielä talviunessa ja haluat herätellä sitä, se voi kaivata hieman tulta alleen. Voit sytyttää itsessäsi tulen ja saada energiasi virtaamaan aktiivisilla harjoituksilla kuten flow-joogalla, tanssilla, hengitys- ja tunteidenilmaisuharjoituksilla sekä sooloseksiharjoituksella, jossa keskityt vain omaan nautintoosi. Ota aikaa myös kaikelle luovalle tekemiselle. Luovuutesi virta on suorassa yhteydessä sensuaaliseen ja seksuaaliseen energiaasi.

Antaudu nautintoon ja anna kehosi ja mielesi laajentua kokemaan kesän huumaa.

 


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen sekä kursseilleni. Lisätiedot löydät tästä

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image