5 helppoa tapaa lisätä iloa elämään

Eräs viisas nainen sanoi minulle kerran, että eläminen oman mielensä kanssa ei ole ainaista ja kepeää kädenvääntöä, se on jatkuvaa sotaa. On pakko työntää negatiiviset ajatukset ja menneet pois mielestä vaikka väkisin ja keskittyä hetkessä olevaan hyvään. Se on ainoa keino saavuttaa ilo ja onni.

Mutta mieli ei paljon positiivisuudesta piittaa. Se rakastaa menneiden märehtimistä ja tulevaisuuteen liittyvien pelkojen lietsomista. Miksi parisuhteeni epäonnistui? Miksen valinnut toisenlaista työuraa? Olen onnellisempi sitten kun saan oman pihan ja puutarhan. 

Hetken arvostamisen lisäksi olen havainnut muitakin pieniä juttuja, joilla iloa voi juurruttaa jokapäiväiseen elämään. Kirjoitan niistä kirjassani Suuria hetkiä – voimaa ja viisautta elämän taitekohtiin.

1. Puhu muista ihmisistä hyvää. Se synnyttää positiivista energiaa ja aikaansaa itsellekin hyvän mielen.

Muiden arvosteleminen ruokkii pahaa oloa. Kukaan ei ole lopulta iloinen tapaamisen jälkeen, jossa on lynkattu jonkun toisen elämä. Sitä vastoin, että arvostelisi muita, jokaisessa voi nähdä jotain hyvää.

2. Opi jokaiselta ihmiseltä ja jokaisesta tilanteesta jotain uutta.

Sinusta poikkeavan ihmisen maailmankuva voi tarjota sinulle ihan toisenlaisen tavan ymmärtää ympäristöäsi. Jos antaisimme jokaisen tilanteen ja ihmisen opettaa meille jotain elämästä emmekä ylenkatsoisi ketään, olisimme luultavasti paljon rikkaampia, iloisempia ja onnellisempia.

3. Suhtaudu ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin lämmöllä.

Jokaisen ihmisen kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta ihmistä voi silti ajatella lämmöllä. Jotain hyvää hänessäkin on. Uskon, että suhtautumalla muihin ihmisiin rakkaudella saan rakkautta itsekin osakseni. Hyvä energia tarttuu.

4. Vertaa itseäsi ainoastaan itseesi

Muiden ihmisten tai heidän saavutustensa kanssa kilpaileminen on loputon maraton. Aina löytyy joku parempi puhuja, kirjoittaja, kodinhengetär tai tyylitaituri. Jossain luultavasti elelee aina ihminen, joka on sosiaalisesti älykkäämpi, kuoreltaan kauniimpi tai teoiltaan rohkeampi. Siksi kannattaakin kilpailla ainoastaan itsensä kanssa. Verrata itseään pelkästään omiin taitoihinsa. Kehittämällä yksinomaan itseään saavuttaa elämässä onnistumisia ja niistä seuraavaa ilon tunnetta.

5. Kokeile ennakkoluulottomasti uutta

Osallistuin vähän aikaa sitten elämäni ensimmäistä kertaa naurujoogaan. Kun päästi irti itsensä nolaamisen pelolta, se ei ollut lainkaan vaivaannuttavaa. Tuli todistettua jälleen se, että nauru avaa sydämen ilolle, ja sydämestä lähtevä ilo tarttuu.

P.S. Sydämensä paraatipaikalle voi valita joko ilon tai surun, muttei molempia yhtä aikaa. 

Vinkit on poimittu kirjasta Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin, joka käsittelee ilon lisäksi rakkautta, surua ja voimaantumista elämän suurten hetkien äärellä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image