Kun ahdistaa, kiukuttaa, stressaa tai on liian kiire: 3 kohdan pikarentoutus, joka toimii miltei kaikkiin tilanteisiin

Ei ole varmaan yhtään ihmistä, joka ei olisi elämässään kokenut jonkinlaista sisäistä kiristystä. Joskus saattaa huomata, että kiristää, kun alkaa jännittää kehossa tiettyjä kohtia. Tai saattaa huomata, että on ajatellut niin paljon, että on vaikea keskittyä enää mihinkään.

Joskus kehon ja mielen ylikierrostila saattaa jäädä päälle pidemmäksikin aikaa, ja silloin saattaa olla vaikea enää tunnistaa kiristyksiä, puristuksia tai pientä ahdistuneisuutta – se on muuttunut normaalitilaksi.

Tässä kolmen kohdan pikarentoutus, jolla voit skannata tilasi miltei milloin ja missä tahansa.

1. Rentouta pallea, hartiat ja kasvot

Pallea, hartiat ja kasvot kiristyvät usein silloin, kun yrittää oikein selviytyä ja pinnistellä. Tee näin: Hengitä kerran syvään niin, että tunnet pallean liikkeen, sitten normaalihengityksellä koita tietoisesti rentouttaa pallea. (Jos olet pitkään ollut jännitystilassa, pallea saattaa tuntua kireältä.)

Nosta kerran hartiat korviin, pidä muutama sekunti ja laske sitten alas.

Lopuksi kuvittele kasvot ihan rennoiksi, päästä kieli rennoksi ja ravistele päätä kuin pudistaisit päätä Ei:n merkiksi (mutta sano mielessäsi JOO!).

2. Sano itsellesi, että kaikki järjestyy lopulta

Mielen ja kehon kireys vastaavat aivoista tulevaan pelkokäskyyn, joten paras tapa on syöttää aivoille rentouttavaa viestiä on sanoa itselle: ”Kaikki järjestyy lopulta. Riippumatta siitä, miten asiat ovat nyt, olen turvassa eikä minulla ole hätää. Kaikki menee ihan hyvin.”

3. Sitoudu ja uppoudu siihen tekemiseen, mikä on käsillä

Iso osa kiristyksestä johtuu siitä, että yritämme multitaskata eli tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Monesti se tarkoittaa ihan vain sitä, että teemme yhtä ja ajattelemme toista. Käsillä olevan hetken tekeminen ei välttämättä aina ole sitä mukavinta ja ehkä yritämme ajatuksissamme paeta muualle. Samalla sisällämme syntyy kuitenkin ristiriita, jossa olemme jossain ja haluaisimme olla muualla (esim. ajatuksissa). Tämä vetää sisuksiamme joka suuntaan.

Mitä ikinä nyt teetkin – vaikka se olisi miten mälsää tahansa – sitoudu ja uppoudu joka solullasi siihen, mitä olet tekemässä. Jos et tee mitään, uppoudu ja sitoudu hengitykseesi.

Kun koet, että olet aina oikeassa paikassa ja teet juuri oikeita asioita, rauhoitut. Kun vielä teet kaiken sitoutuneesti ja uppoutuneesti, voit kokea suurta iloa pelkästään siitä, että juuri nyt asutat elämääsi itse.

HUOM! Jos kaipaat lisää tehokkaita ja tutkittuja keinoja ahdistuksen tunteen ymmärtämiseen, purkamiseen ja helpottamiseen, kurkkaa Kun tuntuu pahalta -workshop-sarja, joka on suunniteltu omahoidoksi terveille ihmisille, joilta ahdistus on alkanut ottaa tilaa mielenmaisemasta.

Ehkä koet, että jäät välillä jumiin raskaaseen olotilaan ja omat välineesi eteenpäin pääsemiseksi ovat loppuneet. Workshopit antavat välineitä ymmärtää ja käsitellä kokemustasi myös jatkossa.

Lue lisää <<<<TÄSTÄ>>>>

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image