Pystytkö toimimaan, vaikka pelottaa? – Älä anna pelon kutistaa sinua ja elämääsi

Olen pelännyt elämässäni paljon, enkä ole kokemukseni kanssa ainutlaatuinen. Se, joka erottaa meidät toisistamme on se, tahdommeko toimia pelostamme huolimatta ja erityisesti pystymmekö toimimaan vaikka pelottaa? Aina oma halu ei riitä, jos pelkoa tuottava asia on omasta näkökulmasta katsoen ylivoimainen. Silloin voi tuntua siltä, että olet loukussa, josta ei löydy ulospääsyä.

Havahduin tavoitteiden merkitykseen, kun huomasin, että pelkoni heikkenivät, kun asetin elämälleni suunnan. Tämä johtui todennäköisesti eniten siitä, että valitsin kulkea arvojeni suuntaisesti. Kun ymmärsin miksi, löysin samalla miten. Olen käyttänyt ajatustani siitä lähtien apunani elämäni vaihtuvissa tilanteissa itseni ja asiakkaideni kanssa. Yhä uudelleen saan kuulla tarinoita siitä, kuinka uskollisuus toimia oikein ja rakkaudellisesti silloinkin, kun toinen ei sitä näennäisesti ansaitsisi, auttaa pääsemään vaikeassakin tilanteessa eteenpäin, ja perillä voi tuntea huojennusta siitä, ettei omaa käyttäytymistään tarvitse katua, vaikka toinen olisikin ollut sinua kohtaan epäarvostava tai ilkeä.

Vahvojen tunteiden värittämät muistot nousevat helposti mieleen, kun niille tekee tilaa. Pelosta käsin tuotetut ratkaisut aiheuttavat jälkikäteenkin tappiomielialaa ja häpeää. Jos tunnistat, että olisit voinut toimia tilanteessa paremmin itsesi kannalta, on muisto epämieluisampi. Itseään ei kuitenkaan kannata mitätöidä tai tuomita, koska sellainen vahingoittaa omaa luottamusta itseesi. Ikävät kokemukset opettavat meille itsestämme paljon, ja voimme hyödyntää niitä tulevaisuudessa.

Rohkeus on kykyä haastaa omat uskomukset ja mielikuvat. Usein se on kykyä katsoa omien mielikuvien ulkopuolelle. Kun tunnet pelkosi eli tiedät, mitä pelkäät, sinun on helpompi hallita pelkoasi. Pelko saa sinut pienentämään itseäsi ja syö itseluottamuksesi. Et näe enää muita vaihtoehtoja kuin toimia pelkosi mukaan.

Kognitiivisessa terapiassa fobioiden ja pakko-oireisten häiriöiden hoitamisessa on käytetty vuosien ajan menestyksellisesti altistushoitoa. Siinä ihminen laitetaan kohtaamaan pelkonsa, mutta se tehdään turvallisesti terapeutin läsnäollessa tai tukemana. Moni asiakas pelkää työskentekyä valtavasti ja voi mennä kuukausia, ennen kuin päästään alkuun, mutta tulokset ovat huimia. Olennaista on ymmärtää, että pelko pitää ahdistusta yllä ja välttelemällä pelon kohdetta vältät myös pelkosi kohtaamista ja siitä vapautumista, Myös sinä voit arjessasi altistaa itseäsi pelkäämillesi asioille ja katsoa miltä se tuntuu. Jos se tuntuu liian hankalalta, kannattaa hakeutua ammattilaisen luokse.

Pelko on tarpeellinen tunne, koska se suojaa meitä. Pahimmillaan se kuitenkin estää meitä elämästä niin kuin haluaisimme. Jos pelko vie liikaa sinulta mahdollisuuksia, älä suostu sihen, vaan valitse vapaus. Jos et ole valmis vielä toimimaan omaksi hyväksesi, on jo uuden asenteen ottamisella suuri merkitys. Voit luvata itsellesi, että et suostu olemaan pelkosi vanki.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image