Mitä jos itsestäsi huolehtiminen tänään on suklaan nakertamista peiton alla – tai mitä vain, mikä oikeasti tuottaa hyvää oloa sydänjuuria myöten?

Olen suorittanut “itseni rakastamista”, “eheytymistä” ja “henkisyyttä” ja “hyvinvointia” kuin mikäkin pieni eheytymis- ja hyvinvointinörtti. Oli tunne ja olo, että tässähän nyt todella tehdään matkaa eteenpäin ja oivalletaan ja eheydytään. Mutta miksi törmäsin silti aina samoihin pulmiin elämässä, miksi kerroin samoja tarinoita itsestäni (esimerkiksi että olen epävarma ja siitä seuraa tai on seuraamatta joitain juttuja), tai uskoin että voin kokea onnellisuutta ja levollisuutta vasta, kun jotkut tietyt asiat tapahtuvat? Miksi ei kuitenkaan ollut syvä hyvä olo ja levollisuuden tuntu?

Suorittaminen on sisäänrakennettua kulttuurissamme, koska tiedostamaton arvottomuuden kokemus on niin sisäänrakennettuna meissä. Hyvää oloa just minuna ei tarvitse ansaita mitenkään. Se ei ole tiettyjen toimien, edes tiettyjen henkisten tai kehollisten toimien takana. Usein me vaan uskotaan sen olevan kiinni tietyssä kundaliinijoogaharjoituksessa, oikeiden juttujen oivaltamisessa tai tietyn ruuan syömisessä. Koska tiedostamaton arvottomuus.

Elämässäni käynnistyi iso hyvän virtaus, kun hiffasin tämän: minun ei tarvitse eheytyä yhtään. Säröt kuuluvat minuun, koko reissuni rähjäisyys on osa sieluni viisautta ja kokemusta. Ei tarvitse ymmärtää, jotta voin antaa olla ja ottaa hyvää vastaan. Ei tarvitse muuttua, eikä tarvitse ponnistella oivallusten, ilojen ja nautintojen eteen. Mielen, joka on usein kiinni keskeneräisyyden, suorittamisen ja arvottomuuden juurissa, on tätä vaikea hahmottaa. Mieli tuputtaa: “kyllä nyt ei voi vaan pötkötellä täällä peiton alla, jos sä tänäänkin pötköttelet, sä laiskistut. Eli olet huono ja saamaton. Tai: kyllä nyt tarttis meditoida tai tehdä joogaharjoitus tai laulaa mantroja tai sauhutella salviaa tai maalata mandalaa, muuten et henkisty ja sun vibat viistää matalalla. Mun pitää ymmärtää miksi mua kohdeltiin niin tai näin, muuten en pääse eteenpäin.”

Mutta ei sielu ajattele noin, ihmisen arvottava ja lokeroiva mieli luulee, että pitää olla paketti kasassa, hirmu itsevarma ja tosi korkeissa viboissa, jotta voi olla hyvä olla.

Mitä jos itsestä huolehtiminen onkin sitä, että tekee sitä, mikä juuri tänään tuntuu ihanan lempeältä, hoitavalta ja itsestä huolehtivalta? Mitä jos juuri tuon ihana nautinnon lämpö onkin tie yhteyteen oman sielun kanssa? Mitä jos siihen väliin ei tarvita mitään muuta? Voi joogata ja voi maalata mandaloita ja lukea henkiskirjoja tai mitä vain jos se on kivaa, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole sielun kanssa supattamiseksi. Mitä jos onkin niin, että syvä hyvä olo ja levollisuus löytyy sieltä, mitä itselleen sallii nyt eikä sen kautta, mitä itseltään vaatii tai mitä kohti pyrkii?

Olen tullut elämässä syvään synkkaan itseni ja henkeni kanssa, kun olen lakannut suorittamasta minuna olemista. Ei olekaan tarvinnut muuttua tai tulla yhtään hyvinvoivammaksi. Ja siinä on hyvinvointini ja itsearvostukseni ydin. Tee sinä juuri niin kuin sinusta tuntuu! Pointtini ei ole aliarvioida tai arvostella mitään toimintaa vaan muistuttaa, että olennainen on jo valmiina sinussa. Ei minkään toimen tai ulkoisen jutskan takana.

Kokeile. Nauti, mehustele. Muista, että mahdollisesti esiin nousee syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa – ne on vain piilotettuja arvottomuuden tunteita jotka nousevat ylös ja kohdattavaksi silloin, kun et enää toimi niiden ajamana. Ne hiipuvat pikku hiljaa, kun ei enää toimi niiden (eli sen mielen pälätyksen ja vastustuksen ja vaatimusten mukaan). Samaan aikaan voi olla ihana, helpottava aloilleen laskeutuminen: “oi, mun ei tarvitse just nyt mitään. Saan olla vaan, ja nauttia olostani. Tai saan tehdä just sitä mikä musta tuntuu ihanalta ja nauttia siitä.”

Uskallatko arvostaa itseäsi niin paljon, että hoidat itseäsi sen mukaan mikä sinua oikeasti ravitsee sydänjuuria myöten eikä sen mukaan, mitä joku guru sanoo?

Lämpimästi tervetuloa löytämään SINUN sydämesi ääntä ja lempeyttä ITSEÄSI kohtaan rakastetulla, voimauttavalla verkkokurssilla Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut. Se alkaa 21.1. ja kestää 5 viikkoa. Voit jälki-ilmoittautua kurssille 31.1 asti. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image