Rohkeutesi voi aiheuttaa muille pettymyksiä tai mielipahaa – Kulje silti kohti uutta, omannäköistä elämää

Ei ole mahdollista elää rohkeata elämää ilman, että aiheutat pettymyksiä ja mielipahaa joillekin ihmisille.

Aina kun teet jotain normaalista poikkeavaa, kaikki normaalissa kipuilevat älähtävät.

Aina kun purat omia uskomuksiasi, kaikki uskomustensa vangit kiukuttelevat.

Aina kun uskot arvoosi ja menestyt, kaikki arvottomuuden kahleisiin sidotut kadehtivat.

Aina kun näytät lahjasi ja onnesi, kaikki lahjaansa vielä onnettomana piilottelevat tuomitsevat.

Ole silti rohkea, sillä esimerkilläsi herätät himon, vihan ja ylpeyden tulen roihuamaan kaikissa muissa. Autat heitä ylös jumeistaan – häpeästä, syyllisyydestä, apatiasta ja surusta, autat heitä kohtaamaan omia esteitään ja pelkojaan.

Roihuavan tulen avulla noustaan aina rohkeuteen ja sen avulla poltetaan vanhoja siltoja, uskomuksia ja pelkoja. Luodaan uusi perusta, joka kestää ja kannattelee.

Ole siis rohkeasti tuli, vaikka ihmiset ympärilläsi yrittäisivät heittää kylmää vettä päällesi. Ole lämmin, vanhaa tuhoava ja uutta rakentava liekki pimeässä kulkeville.

Loista valoasi, ota pettymys ja kiukku vastaan. Hyväksy se, ymmärrä sitä ja rakasta rohkeuttasi elää omaa elämääsi, kuten parhaaksi näet – täysin häpeämättä, syyllistymättä, surutta ja pelotta, aina itseäsi kuunnellen.

 

”En ole valmis neuvottelemaan kanssasi siitä, millainen minun tulisi olla.

Jos sen teen, mahdun ehkä sinun muottiisi, mutta en kuulu enää itselleni.” ~Brene Brown

 

Kuva: Sari Ayre photography

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image