20 ikimuistoista päivää vuodelta 2018 – “Se päivä, jolloin puolustin itseäni ensimmäistä kertaa elämässäni”

Kysyimme Facebookissa ja Instagramissa Hidasta elämää -lukijoilta, mikä päivä teille on jäänyt erityisesti mieleen vuodesta 2018. Tässä 20 poimintaa ihmiselämän pienistä ja suurista mieleenpainuvista hetkistä – kannustukseksi meille jokaiselle.

1. Se päivä, jolloin puolustin itseäni ensimmäistä kertaa elämässäni asettamalla rajat, ettei minua kohdella kuin kynnysmattoa. Matka itseen ja itsensä arvostamiseen alkoi. Matka on pitkä ja tuskallinen, mutta tulen selviämään.

2. Olin edellisenä päivänä synnyttänyt pienen tyttären, ja seuraavana päivänä tuli esikoiseni katsomaan vauvaa. Siitä hetkestä lähtien esikoinen on huolehtinut pikkusiskostaan. Siinä ensikohtaamisessa äidin sydän suli.

3. Jokainen päivä on kasvattanut minua vastoinkäymisillä, positiivisuudellaan tai vain tavallisuudellaan. Jokaikinen päivä on ollut elämisen arvoinen.

4. Vuosi on ollut ehkä yksi elämäni raskaimmista. Luopumisen tuskaa.. Mutta kesällä festareilla ystävien kanssa yhtenä kauniina iltana huomasin, miten leveästi hymyilin ja totesin että rakkaimmat ne pysyy rinnalla. Vaikka välillä vaivun epätoivoon, niin aina on aamu uusi, jolloin voi hymyillä edes hetken.

5. Erityisen hyviä päiviä on ollut tänä vuonna monta. En osaa nimetä yhtä, joka olisi ylitse muiden. Tärkeintä on ollut se, että niitä päiviä on ollut enemmän kuin viime vuonna. Siitä olen kiitollinen.

6. Surullisen kevään päätteeksi sain ajokortin. Aurinko paistoi sinä päivänä kirkkaasti siniseltä taivaalta, kesä oli alkamassa ja tuntui että on päässyt pimeydestä valoon.

7. Ei ehkä ole tiettyä päivää, vaan tämä koko syksy on ollut itsensä hakemista ja selviytymistä. Kunnes tajusin, että kyllä ne asiat siitä vielä järjestyy ja mä selviydyn.

8. Uskaltauduin 17 vuoden tauon ja vuosien pohdinnan jälkeen mennä mukaan kuoroon. Mikä voimaantumisen tunne laulaa!

9. Tämän vuoden kohokohta oli se, kun löysin uuden kumppanin, jonka kanssa saan tuntea olevani erityinen, tärkeä ja ennen kaikkea rakastettu.

10. Se päivä, kun hevosemme potkaisi minua leukaan ja minut kiidätettiin sairaalaan. Olen elossa. Elämä ei ole aina itsestäänselvyys.

11. Vuosi on ollut kaikkiaan raskas ja vaikea. En osaa yhtä ainoaa tapahtumaa sanoa, kaikista olen oppinut itsestäni jotain. Aina merkitys ei aukea heti, joskus sitä täytyy kelailla enemmän.

12. Se päivä, kun sain käydä nukkumaan omaan kotisänkyyn vauvani kanssa noin kuukauden yhteisen sairaalassa nukkumisen jälkeen.

13. Päivä, jona ymmärsin, että äidin terve itsekkyys on koko perheen paras.

14. Kun selkääni kasvoi siivet ja kasvoin itseni kokoiseksi, juuri tarpeeksi suureksi, ja sain ääneeni aivan uudenlaisen varmuuden ja kuuluvuuden!

15. Kuluneesta vuodesta paljon on valtavan väsymyksen takia unohtunut, mutta muistan kyllä sen päivän, jona alkoi tapahtua asioita väsymyksen helpottamiseksi.

16. Opin yksi kaunis päivä tekemään villasukat. Se oli tämän vuoden paras päivä

17. Päivä, jolloin sain kuulla, että äidin syöpähoidot ovat auttaneet.

18.  Yksi erityinen päivä oli juhannusaatto, jolloin kahden nuorimmaisen lapseni kanssa valloitimme Saanatunturin ja olimme juhannuskokolla Kilpisjärven rannalla.

19. Päivä, jolloin hartaasti odotettu muutto viimein tapahtui. Samaisena päivänä lopetin tupakoinnin 35 vuoden sauhuttelun jälkeen.

Elämämme unohtumattomimmat hetket koskettavat syvästi. Mutta joskus jokin päällisin puolin vähäpätöinen asia voi kasvaa merkitykseltään niin suureksi, että sekin painuu mieleen pitkäksi aikaa.

20. 27.7.2018. Se oli päivä, jolloin naapuri leikkasi nurmikon.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image