Työtä ei pidä vain sietää – työkin voi olla ilon ja innostuksen lähde

Kun heräät aamulla lähteäksesi töihin, millaisessa mielentilassa suuntaat kohti uutta työpäivää? Lähdetkö liikkeelle innostuneena ja odottavaisin mielin, koska tiedät, että pääset toteuttamaan itseäsi ja luvassa on mukava päivä, tapahtuipa sen aikana mitä tahansa? Vai onko herätyskellon soidessa ensimmäinen ajatuksesi pikemminkin “voi ei, ei taas” ja vääntäydyt työpaikalle ensisijassa siksi, koska on pakko, että saat laskut maksettua?

Miltä tuntuisi ajatus siitä, että työtä ei tarvitsisi vain sietää? Että pelkkä työ itsessään voisi tarjota tekijälleen niin paljon, että työ olisi ilon ja innostuksen lähde?

Allaoleva teksti on poiminta tokiolaisen aivotutkija ja tietokirjailja Ken Mogin kirjasta Löydä oma ikigai – Japanilainen tie elämän voimaan. Kun luet tekstiä, voit samalla pohtia, millainen työ tai tekeminen olisi sinulle niin mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa, että se itsessään tarjoaisi sinulle nautintoa sydämen kyllyydestä?

* * *

Jos kykenet saavuttamaan psykologisen “flow”-tilan, jota on kuvaillut Unkarissa syntynyt yhdysvaltalainen psykologi Mihály Csíkszentmihályi, päivittäisten askareiden kaltaisista asioista tulee jopa nautinnollisia. Et tunne tarvetta saada työstäsi tai vaivannäöstäsi tunnustusta, etkä etsi minkäänlaista palkintoa. Ajatus jatkuvassa autuuden tilassa elämisestä, ilman ulkoisesta tunnustuksesta saatavaa välitöntä tyydytystä, on äkkiä ulottuvillasi.

Csíkszentmihályin mukaan flow on tila, jossa ihminen on niin uppoutunut tekemiseen, että millään muulla ei tunnu olevan merkitystä. Silloin löytää työn tekemisestä nautinnon. Työstä itsestään tulee päämäärä sen sijaan, että se olisi jotain, jota täytyy sietää, koska sen avulla voi saavuttaa jotain. Kun olet flow-tilassa, et tee työtä ansaitaksesi rahaa elämiseen. Ainakaan se ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Teet työtä, koska työnteko itsessään tarjoaa sinulle nautintoa. Palkan ansaitseminen on bonus.

Sinä et ole mestari, työ on mestari, ja flow-tilassa voit samaistaa itsesi työhön iloisella, symbioottisella tavalla.

Japanissa antiikkiposliinia arvostavat sanovat joskus, että “tiedostamaton luominen” synnyttää parhaat mestariteokset. Väitetään, että nykyään taiteilijoista on tullut liian tietoisia omasta yksilöllisyydestään. Ennen vanhaan taiteilijat eivät tehneet luomuksiaan voidakseen lunastaa oikeutensa luojina. He vain tekivät työtään odottaen, että ihmiset pitäisivät tuotteita hyödyllisenä jokapäiväisessä elämässään. Ammoisilta ajoilta säilyneellä posliinilla on asiantuntijoiden mukaan tietynlainen puhtaus ja vilpittömyys, jota ei nykyään löydä. Näissä esineissä ilmenee nimetön kauneus.

Flow-tilassa oleminen, itsen taakasta vapautuneena, näkyy työn laadussa. Ehkä ymmärrämme tämän intuitiivisesti. Maailmassa, jolla on pakkomielle selfieihin, self-help-kirjoihin ja itsen ylenpalttiseen esilletuomiseen, tämä ajatus tuntuu entistäkin tärkeämmältä.

Flow-tilan tai työn ja itsen välisen suhteen osalta japanilainen asenne on kenties ainutlaatuinen, ainakin verrattuna länsimaissa vallitsevaan peruskäsitykseen. Toisin kuin kristinuskon perinteessä, jossa työtä on tapana pitää välttämättömänä pahana (joka vertauskuvallisesti johtuu Aatamin ja Eevan karkotuksesta Eedenin puutarhasta perisynnin takia), japanilaiset pitävät työtä asiana, jolla on itsessään positiivinen arvo. Japanissa suhde eläkkeelle jäämiseen on erilainen: siellä palkkatyöläiset ajattelevat tekevänsä jotakin työtä sen jälkeen, kun ovat saavuttaneet eläköitymisiän – eikä vain siksi, että heillä ei muuten olisi mitään tekemistä.

Csíkszentmihályin mukaan yksi hänen flowta käsittelevän työnsä inspiraation lähde oli, kun hän tarkkaili maalariystävänsä työskentelyä taulunsa parissa tuntikausia. Ilman tietoa saisiko taulun myytyä tai tulisiko työstä jotain rahallista palkintoa. Sellainen mielentila tai työetiikka, jossa vain upottaudut tässä ja nyt olemisen iloon kysymättä välitöntä palkkiota tai tunnustusta, on olennainen osa japanilaista ikigain käsitettä.


Teksti on ote Ken Mogin kirjasta Löydä oma ikigai – Japanilainen tie elämän voimaan. Japanilainen Mogi on aivotutkija, tietokirjailija ja tunnettu tv- ja radiopersoona, jonka kirja ikigaista on ollut maailmanlaajuinen myyntimenestys.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image