”Mä en halua enää olla tässä suhteessa.”

Kirjoittaja, KTM Kirsi Salo, on hyvinvointivalmentaja, luennoitsija ja vapauden soturi. Lisää Kirsistä: www.kirsisalo.fi

Oli parisuhteen tila melkein mikä vain, on nuo otsikon sanat kamala kuulla. Vaikka ne olisivat yhteiset. Se merkitsee epäonnistumista. Miten emme pystyneet parempaan? Kaikki se kauneus jota halusimme yhdessä luoda, kauneus joka on juuri meissä kun olemme yhdessä, menetetty?

Kävelet pois, pakkaat tavarat. Olet hukassa, ehkä olette molemmat. Ilmassa on vain hiljaista hämmennystä. Tai riidan katkera jälki. Se oli tässä, kiitos ja adios. Kuulostaako tutulta?

Ihmissuhde on opettaja

Sen jälkeen, kun opin ymmärtämään ihmisen psykologiaa ja käyttäytymisen perimmäisiä syitä, ei mikään ole elämässäni ollut kuten ennen. Aiemmin kävelin tällaisissa tilanteissa pois, tuskin tuntien mitään sen kummempaa kuin pettymystä tai hieman vaivaannuttavaa tyhjyyttä. Ehkä surin päivän, kaksi. Järkeni ”pelasti” minut tuntemasta, koska näinhän, miksi tässä suhteessa ei ole enää järkeä. Kunpa olisin tiennyt miten kaukana järkevästä tällainen ajattelu oli! Hukkasin kerta toisensa jälkeen mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja jatkoin eteenpäin kuoreni alla olevien lapsuuden haavojen kanssa. Kun ne tulivat meissä molemmissa esille riitojen merkeissä, tulkitsin suhteen olevan ohi. Ja näitä haavoja on meillä kaikilla. Sisällämme olevaan tuskaan ei tarvita kauheita vanhempia, siihen riittää se tapa, miten tässä yhteiskunnassa toimitaan ja kasvatetaan jälkeläisiä.

Happy ever after, prinssi ja prinsessa saavat toisensa ja elämä on ruusunpunaista. Täydellinen romantiikka ja rauha loppuelämän. Tätä meille opetetaan kaikessa kulttuurissa kirjoista elokuviin. Tätä me etsimme epätoivoisesti luullen, että rakastettumme tarkoitus on tehdä meistä onnellisia. Nostakaa minut lattialta, kun olen lakannut nauramasta… Totuus on, että jokainen ihmissuhde on tuotu meille OPETTAMAAN jotain meistä itsestämme. Ja jos uskallat katsoa syvälle, se ei ole kaunista, ei ruusunpunaista. Ihmisyyden syvimmät haavat ja niistä kumpuava käytös on verenpunaista. Me pelkäämme sitä kuin ruttoa ja siksi pakenemme, mihin tahansa sijaiskäyttäytymiseen alkoholista työaddiktioon. Ja näitä menestyneitä työmyyriä me katsomme ylöspäin. He ovat niitä todellisia tunteiden vankikarkureita.

Läheinen ihmissuhde heijastaa meille sisintämme

Mitä lähempi ihmissuhde on, sitä lähempänä on peilikin ja sitä kirkkaammin eli kivuliaammin se heijastaa sisintämme meille. In your face. Koko ajan. Parisuhteen ohella lapset ovat toinen tiukka opettaja, sillä he eivät tunne mitään armoa tuodessaan esille kipupisteitämme. Toisin kuin partnerisi yleensä, pieni lapsi ei ole kiinnostunut tekemään sinua onnelliseksi tai pitämään sinua rauhallisena. Siksi vanhemmuus on loistava tapa kasvaa ihmisenä. Siksi se myös kuluttaa paljon, koska se on tiukkaa terapiaa. Jos vanhempi ei pysty katsomaan itseään omien negatiivisten tunteidensa ja reaktioittensa purkautuessa, siirtää hän omat haavansa ja tunnekyvyttömyytensä suoraan omille lapsilleen. Valitettavasti tämä on vallitseva normi yhteiskunnassamme, koska tunnetyöskentelyä ja itsetuntemusta ei opeteta missään vaiheessa vauvasta hautaan. Se on minusta aivan käsittämätön kansanmurha. Mutta siitä toiste ehkä lisää.

Ihminen, joka ei ole koskaan ottanut vastuuta omista tunteistaan ei varmaan ymmärrä juurikaan siitä, mitä yritän sanoa. Siksi menen askelta konkreettisemmaksi. Haluan auttaa sinua ja kumppaniasi tai lapsiasi päästämään irti itseään toistavista riitelyn malleista.

Sain vastaparikseni omassa suhteessani ihmisen, joka on laillani valmis katsomaan peiliin. Pienen psykologian peruskoulutuksen jälkeen 🙂 Hän on myös henkilö, joka on opettanut minua itsestäni enemmän kuin kukaan elämässäni. Imemme toisemme poikkeuksellisen rakkauden kautta hyvin, hyvin lähelle. Silloin peili on ihan naamalla ja lapsuudesta tulleita haavoja alkaa tulla esiin. Eli mennään lähemmäs – räiskyy – mennään kauemmas – oivalletaan – toista alusta – … Kaunein kehityksen tanssi. Mutta myös kauhein, jos sydämet ovat aivan auki. Se tarkoittaa pieniä kuolemia toinen toisensa jälkeen. Siitä kokemuksesta voit halutessasi lukea edeltävän blogini.

Olen itse kipuni lähde

Tehdään selväksi heti yksi tärkeä asia. Jos minua sattuu kuin tapettavaa, se ei tarkoita, että HÄN satuttaa minua. Olen itse kipuni lähde. Syyttely on ajanhukkaa. Ja sen ymmärtäminen on ihan avainasia. Se, mitä tapahtuu, kun meitä sattuu isosti ja reagoimme vahvasti, on aina kytköksissä lapsuuteemme, niin oman kokemukseni kuin ammattikirjallisuuden mukaan. Ikään ennen noin 8-10 -ikävuotta. Siihen mennessä olemme keränneet haavamme, joita lähdemme sitten toistamaan loppuelämän. Eli kun kumppanini saa korvani sauhuamaan raivosta tai kun putoan maahan surusta, ei ole syytä pohtia sen kummemmin hänen käytöstään. On syytä pohtia, mitä todella tunnen ja alkaa etsiä tuon tunteen aiheuttaneita kokemuksia lapsuusvuosilta. Kenelle oikeasti huudan, kun huudan hänelle? Kenen edessä oikeasti romahdan? Äidin, isän, isovanhemman, sisaruksen jne?

Vaikka intensiivisessä suhteessamme on räiskynyt kuinka, emme ole koskaan olleet itse räjähdystä pidempään vihassa toisiamme kohtaan. Tiedostavassa suhteessa ei jäädä kiinni mihinkään, ei ole katkeruutta, ei vihaa. Se tekee suhteesta kauniin, oli se missä vaiheessa tahansa. Ei mene kuin tunti niin voimme kyynelehtiä rakkautemme määrästä samalla, kun suremme sitä, että emme sillä hetkellä pysty haavojemme takia olemaan yhdessä. Kaikki kokemukset on koettu yhdessä, toistemme tukena joka askeleella.

”Olen pahoillani, että aiheutin sinulle näin valtavaa tuskaa. Mutta olen onnellinen, että pystyit menemään siihen.” Tällaiset sanat syventävät rakkauttani. Olemme oppineet ymmärtämään, että kumppanin suuri lahja on juurikin se, että hän ajaa meidät syvimpiin haavoihimme, jotta tiedostamme ne ja voimme eheyttää ne pois. Todellinen onni odottaa siellä, ei prinssin ojentamassa sormuksessa.

Otan vastuun omista tunteistani

On rohkeutta ottaa tuo eheyttämisen lahja vastaan ja ottaa vastuu omista tunteista. Ymmärtää, että aiheutin tuskan omilla ajatuksillani. Joku muu ei olisi reagoinut riitamme syynä olleeseen tilanteeseen mitenkään. Mutta minulle se merkitsi kaikkea, sillä se heitti minut suoraan takaisin kokemuksiini pienenä. Hylätyksi tulemisen kokemukseen. Tunteeseen, että toiveillani ei ole väliä. Perspektiivini on väärä. Onnellisuuteni ei ole tärkeää. Meillä kaikilla on näitä kokemuksia. Olisi hyvä katsoa niitä ja päästää niistä irti, sen sijaan että kiukuttelemme ympärillä oleville ihmisille.

Riidassa on kaksi osapuolta eli kummallakin oli edessä matka lapsuuteensa. Olimme olleet kuin kaksi 8-vuotiasta kiukuttelemassa toisilleen. Riita johtuu tiedostamattomasta käytöksestä. Nyt kun toimme tapahtuneeseen kuuntelun, rakastavan läsnäolon ja tietoisuuden, kumpikin saattoi upota kokemukseensa niin, että se 8-vuotias alkoi sieltä puhua. Voitte kuvitella, miten alkuperäinen tapahtuma alkoi vaikuttaa aivan hassulta! Kaksi pientä lasta huutamassa ja itkemässä. Miten kaunista on nähdä se. Itsessään ja toisessa. Ja samalla voi päästää irti kohtuuttomista vaatimuksista toiselle, sillä ei ole toisen tehtävä korjata lapsuuttasi ja antaa sinulle sitä, mitä et lapsena saanut. Kun lakkaat vaatimasta sitä tiedostamattomalla käytöksellä, saat sen rakkauden kautta.

Viattomuuden kuoriminen esiin lisää rakkautta

Jonkun mielestä tällainen parisuhde kuulostaa työläältä. Et tiedäkään, mitä se tuo tullessaan! Kohtaamisten tulos on alati lisääntyvä rakkaus. Kun toinen näyttäytyy kokonaan, nousee aina valtava rakkaus esiin. Ihmiset pelkäävät herkkyyttä tai tunteitaan ihan turhaan. Mitä enemmän uskallat olla auki, sitä lähemmäs ihmiset pääsevät sinua. Ja se kuka todella olet kaikkien kuoriesi alla, voi pojat, se on aina täydellisen rakastettava! Kuka voi olla huokaamatta ihastuksesta pienen lapsen äärellä! Se viattomuus on edelleen meissä ja sen kuoriminen esiin, se on koko parisuhteen juju. Voi, että rakastamme! Samojen riitojen toistaminen sen sijaan vuodesta toiseen, se on minun mielestä raskasta. Se ei lisää rakkautta, se tuhoaa sitä.

Matka siis jatkuu täälläkin. Taistelun haavoilta ei vältytä, sillä olen päättänyt kuoria itseni loppuun asti tässä elämässä. Nyt hiotaan timantteja! Rakkautta ja viisautta myös kaikille teille matkallenne! Toivottavasti tästä oli apua. Ja tiedä, että hyvä siitä vielä tulee 🙂

ღ Jaa blogi ystävälle tai sosiaaliseen mediaan, jos uskot jonkun hyötyvän tekstistä. Laitetaan eheytyminen kunnolla vauhtiin, jotta myös lapsemme pääsevät elämään emotionaalisesti puhtaammassa maailmassa. Kiitos.

Kirjoitus on julkaistu alunperin sivustolla www.kirsisalo.fi

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: