9 oivalluksen askelta, jotka auttavat haasteesta voittoon

Maya-astrologisesti eletään Valkoisen Peilin aaltojaksoa. Se kestää 5.6.–17.6. Tällä jaksolla elämä pistää seinää vasten tai kirkkaan peilin eteen oman itsensä ja valintojensa kanssa. Vain täydellinen totuus ja rehellisyys itseä kohtaan selviävät tästä kirkastus haasteesta.

Saatat löytää itsestäsi totuuden miekan voiman, jolla tulet selvittäneeksi kaikkein kimuranteimmankin ihmissuhteen ja elämän tilanteen! Tulee sanottua ääneen ja rohkeasti, kaikki mitä on pidätellyt tai mikä on rassannut sisuksissa. Itseään ei voi huijata ja eikä mitään voi enää lakaista maton alle.

Heti perään näyttämölle astuu Sininen Apina, aaltojakso kestää 18.6.–30.6. Viisas vilkkusilmä saattaa keikutella elämän venettä hyvinkin yllättävillä tavoilla. Sinä päätät oman paattisi suunnan. Mikäli olet selvinnyt Peilin koetuksesta puhtain paperein ja sydämesi arvojen mukaan, on Apina tarjoileva mitä maagisimpia ihmeitä tiellesi! Pimeintä on juuri ennen aamunkoittoa.

Omassa elämässäni läpikäytyjen kipeidenkin haasteiden hetkillä, olen saanut apua itse näistä oivalluksista.

1. Luota tunteeseen, antaudu sille täysin

Tunne on tärkein ohjaajasi. Tunne ei nouse vahingossa. Kun jokin tökkii tai tuntuu pahalta, epäoikeudenmukaiselta tai muuten kököltä, on aika nostaa kyseinen asia käsittelyyn. Istu sohvaan ja anna pahimman pelon tulla. Anna sen vyöryä ylitsesi kuin tsunami. Möyri tuossa kamalassa tunteessa ja antaudun sille.

Huomaat että et kuollutkaan!

Pikku hiljaa asiat selkiytyvät kun emootio ei enää vie mennessään. Nyt voit nähdä kirkkaammin miten sinun tulee toimia.
Otit erävoiton synkimmästä tunteestasi, se alkaa menettää voimaansa. Vaikka se tulee uudestaan, sen voima on laantunut ja alat hallita sitä.

2. Tee päätös

Luo itsellesi unelmien utopistisin päämäärä. Tee päätös omasta suunnasta itsesi kanssa. Tästä ei tarvitse kertoa kenellekään vielä. Sinun ei tarvitse vielä tehdä mitään konkreettista asian kanssa. Anna sen vahvistua ensin itsellesi. Kuin pieni siemen, se alkaa itää. Sitä ei saa kastella liikaa toisten ajatuksilla, varoituksilla tai häsläämisellä. Pidä päätöksesi siemen itämässä itselläsi niin pitkään, että olet vahvoilla sen kanssa.

3. Seuraa synkronismin johtolankoja

Huomaa miten universumi alkaa tuoda oikeita ihmisiä, oivalluksia ja tapahtumia tiellesi. Alat saada asettamasi päämäärän mukaisia tienviittoja mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Vaikka joudut itse kulkemaan haasteen läpi, saat huikeaa apua, kunhan vain huomaat sen. Kuin enkeleitä tielläsi, löydät oikeita ihmisiä juuri oikeassa kohdassa avittamassa eteenpäin. Asiat menevät eri tavalla kuin olit ajatellut, mutta lopulta juuri sinulle parhaaseen suuntaan. Yläkerta levittää eteesi punaista mattoa, sinun tarvitsee rohkeasti kulkea sen viitoittamaa tietä. Jälkeenpäin huomaat elämän taikuuden merkityksen.

4. Uskalla luopua ja tuottaa kipua myös läheisillesi

Uskalla päästää irti kaikesta mikä haluaa lähteä elämästäsi. Uskalla päästää irti siitä, mikä ei enää toimi. Sydämesi päätös saattaa tuottaa kipua tai epämiellyttäviä tunteita läheisillesi. Et voi tinkiä enää omasta onnestasi muiden miellyttämiseksi. Samalla tarjoat heille parhaan mahdollisen kasvun mahdollisuuden omalla tiellään. Et voi säästää toisia itsesi kustannuksella.

5. Pyydä apua

Sinun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin. Ota vastaa apu, jota tarjotaan tai pyydä itse apua.
Valitse seurasi tarkkaan, muutoksen keskellä tutut ihmiset saattavat jäädä taaemmaksi. Ennen niin turvalliset ja tärkeät  ihmiset eivät ehkä pysykään mukana muutoksessasi. Uusia ystäviä ohjataan avuksesi.
Luota vaistoosi kaikissa valinnoissa. Olet uuden elämän alussa ja moni asia saattaa mennä uusiksi. Etene askel kerrallaan, kuin opettelisit kävelemään uudestaan.

6. Poistu mukavuusalueelta

Varsinkin Apinan aaltojaksolla lapsen omainen uteliaisuus johdattaa yllättäviin kohtaamisiin, joista voi syntyä jotain aivan uutta. Kokeile juuri sitä, mitä ennen olet karttanut kaikin tavoin. Uskalla heittäytyä.
Luovuus, ilo ja luottamus ovat Apinan tärkeimmät avut meille kaikille.
Helpotuksen tunne on tärkeä tienviitta oikeaan suuntaan.

7. Sinulla on ratkaisun avaimet itsessäsi

Aloita aamusi kysymällä sisäiseltä viisaudeltasi: ”Miten olin suunnitellut ratkaisevani tämän ongelman, haasteen, ihmissuhteen tai tämän haastavan tilanteen?”.
Vastaus tulee heti tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Ole herkkä havainnoimaan missä ja miten vastaus näyttäytyy.

8. Puhu itsellesi kauniisti

Tarkkaile ajatuksiasi. Jos olet lannistava itsellesi tai vähättelevä, käännä ajatukset uusille positiivisille urille.
Olen kaunis, minä kyllä osaan, minä olen omassa voimassani, minun energiani on vain minun käytössäni!
Tiedän miten tästä selviän, en vain vielä muista ihan tarkkaan miten olin tämän ajatellut ratkaista.

9. Ota vastaan elämän lahjat

Anna itsellesi lupa yllättyä.
Löydä kiitollisuus pienistäkin onnen kantamoisista.
Get out the way and let the heaven help YOU!
Mene pois tieltä ja anna yläkerran auttaa SINUA!

Mikä on sinun maya-astrologinen syntymämerkkisi?
Jos olet Valkoinen Peili tai Keltainen Tähti, on Peilin aaltojakso sinulle tärkeä!

Mikäli maya-astrologinen syntymämerkkisi on Sininen Apina tai Punainen Lohikäärme, on Apinan aaltojakso sinulle tärkeä.

Henkilökohtaisia aaltojaksoja kannattaa seurata herkällä ”korvalla”. Miten menee, miltä tuntuu tai mitä tapahtuu. Pienetkin oivallukset ja tapahtumat, niin hyvässä kuin pahassa, ovat sinulle tuolloin tärkeitä tienviittoja.

 Saat selville henkilökohtaisen maya-merkkisi, ja luonnekuvauksen tästä.

Sivuillani löydät tulevat ja menneet aaltojaksot, mikäli haluta etsiä henkilökohtaisen jaksosi.