Masennus uusiutuu helposti – Pidäthän itsestäsi huolta joka hetki

Masennus uusiutuu helposti

Olen toipunut hyvin pitkään kestäneestä masennuksesta. Olen kirjoittanut masennuksesta aika paljon, kirjaksikin asti tarinani on yltänyt. ”Toivon kirja masennuksesta” on teos, jossa kerron siitä, mitä olen oman masennukseni kautta oppinut tuosta sairaudesta, reaktiosta, epätasapainotilasta oppinut.

Kirjaa kirjoittaessani ymmärsin ehkä ensimmäistä kertaa, että tulen olemaan toipilas varmaan loppuelämäni ajan. Tekstissäni kuvaan sitä, miten tunnen olevani kuin paperi, joka on rypistetty, revitty ja vähän reunoista poltettu, mutta suoristettu. Eli masennuksen jälki tulee näkymään minussa aina.

Kun on kerran sairastanut vakavan sairauden, on oltava tarkka siinä, ettei siihen lipsu uudelleen. Masennus uusiutuu helposti, siksi on pysyttävä tietoisena omasta olosta ja kuulosteltava tarkkaan, mitä itselle kuuluu. Hälytysmerkit on pakko ottaa todesta, mikäli aikoo pysyä ”kuivilla”.

Kokonaisvaltaista itsestä huolehtimista

Minut nostivat masennuksesta homeopaattinen rakennehoito ja läsnäolon voima. Mindfulness-harjoittamisen perusajatuksista tuli elämääni ohjaavia ohjeita. Omien ajatusten, tunteiden, kehontuntemusten ja tarpeiden kuuntelemisesta tuli minulle elinehto. Se että pystyn hyväksymään tai pyrin hyväksymään itsessäni kaiken, on taito, jota saan harjoittaa loppuelämän ajan. Irti päästämisen taidossa ja myötätunnossa itseä kohtaan on minulle taikaa, joka pitää minut henkisesti elävänä ja hyvinvoivana.

Kirjan kirjoitettuani eli vähän jälkijunassa tiedostin kuitenkin omasta toipumisestani vähän muutakin. Toipumiseni on ollut tiedostamattani paljon kokonaisvaltaisempaa.

Olen liikkunut aina ja tyylilleni uskollisesti täysiä. Liikuntatottumukseni ovat kuin huomaamattani muuttuneet lempeämmiksi ja voimiani säästäviksi. Luonnosta on tullut minulle todella rakas paikka – metsässä mieleni lepää. Nukkumisajasta minun ei kannata tinkiä, liian vähäinen uni vaikuttaa mielialaani välittömästi.

Entisenä syömistiukkapipolaisena ja melkein kaikkia ruokavalioita kokeilleena olen löytänyt vihdoin sen ruokavalion, joka todella sopii minulle; ei gluteenia, ei maitotuotteita, paljon proteiineja, hyviä öljyjä ja vihanneksia ja marjoja ja mahdollisimman vähän sokeria. Alkoholi on mielialalleni todellista myrkkyä. Lisäksi minulle on käytössäni hyvät vitamiini- ja hivenainevalmisteet.

Ihmissuhteeni ovat nekin muuttuneet, mutta tässä on vielä paljon tehtävää. Tiedostamis- ja siivoamistyö vaativat edelleen paljon huomiotani, vaikka paljon olen jo työtä itseni kanssa tehnyt suhteessa sosiaalisiin kuvioihin.

Henkisyys ja hengellisyys ovat minulle ilma, jota hengitän. Masennuksen väistyminen palautti minut henkisten asioiden läheisyyteen. Usein etsiydyn kirkkoon hengittelemään yhteyttä ”Yläkertaan”.

Mitä useampi itsestä huolehtimisen kanava on käytössä, sen parempi

Muutos jonka olen saanut elää läpi, on ollut valtava. Se on vielä paljon muuta, mitä olen edellä kuvannut. Olen silti toipilas ja löydän uusia tapoja pitää itsestäni huolta.

Tällä kaikella tahdon sanoa: jos olet toipilas tai toipumassa, pidä itsestäsi huolta joka hetki. Pyri löytämään niin monta hyvinvointiasi tukevaa asiaa kuin mahdollista, jotta olosi olisi tasapainoinen siitä huolimatta, että jollain elämän osa-alueella tapahtuu tunteita herättäviä ja voimia vieviä muutoksia.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image