Naisen aggressio on edelleen tabu

Naisiin (kuten toki miehiinkin) mahtuu sekä valot että varjot.  Viha ja aggressio ovat edelleen aikamoinen tabu. Vihan tunne nousee usein, kun kokee avuttomuutta, tulleensa väärinkohdelluksi ja silloin kun omat tarpeet ovat toistuvasti jääneet paitsioon. Vihaa voidaan myös ajatella merkkinä siitä, että jokin itselle tärkeä asia ei ole tullut kuulluksi, eikä usein sanoitetuksi.

Naisihanne, jota poimimme mediasta ja kulttuuristamme, on usein itsenäinen, pärjäävä nainen, joka ei muita tarvitse. Päinvastoin, nainen on itse muita varten!

Moni meistä on myös kasvanut ympäristössä, jossa suhde vihaan on ollut latautunut. Ehkä kiukulle ja “hankaluudelle” ei ole ollut tilaa. Ehkä on itse ollut toisen vihan purkauksien uhrina.

Pahimmillaan aggressio äityy väkivallaksi. Tähän liittyy monesti syvää häpeää ja syyllisyyttä, ja kynnys hakea apua on vielä monelle liian suuri.

Väkivalta on jotain, joka aina satuttaa itseä tai toista. Tyypillisesti sanasta väkivalta tulee mieleen väkivallan fyysiset muodot, lyöminen tai pahoinpitely. Toki nämäkin ovat väkivaltaa, mutta äärimmilleen vietynä.

Väkivaltaan kuuluu siis myös henkinen, sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja seksuaalinen väkivalta sekä itseen kohdistuva väkivalta.

Voisi siis ajatella, että jollain tavoin väkivalta on koskettanut meitä ihan jokaista, jossain elämän vaiheessa. Se on myös kohta, jota meistä jokaisen olisi hyvä olla valmis katsomaan itsessään.

Hallitsemattomien aggressioiden takana on lähes aina taustalla omia vaillejäämisiä lapsuudessa sekä kokemuksia siitä, että ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi.

Vihaa voi oppia hallitsemaan, ja kuulemaan sen kertomat viestit. Toivoa on. Eikä koskaan ole liian myöhäistä. Tähän luultavasti jokainen tarvitsee tukea. Ei tarvitse jäädä yksin.

Sain kunnian keskustella Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeen vetäjien Freian ja Maijan kanssa tästä valtavan tärkeästä ja arkaluontoisesta aiheesta, naisen vihasta ja vihan hallinnan haasteista.

Podcastilla keskustellaan mm. seuraavista aiheista:

  • Mitä väkivalta oikeastaan on? Mistä viha oikeastaan kertoo?
  • “Kun kiltti tyttö löytää raivon itsessään” – miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua?
  • Millaisen lapsuuden mallin olemme saaneet vihan kohtaamisesta
  • Naismyytti
  • Kun omaa varjopuolta on vaikea kohdata
  • Häpeä ja syyllisyys

 


Naisenväkivalta.fi -hanke tarjoaa apua maksutta naisille, jotka kaipaavat tukea aggression, itsehillinnän ja vihan rakentavaan ja turvalliseen kohtaamiseen.

“Me uskallamme kohdata – älä jää yksin!” Sivustolta löytyy mm. chat jossa keskustelun voi aloittaa. Käy tutustumassa!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image