Suhde ruokaan peilaa suhdetta elämään

 


Muistan lukeneeni lauseen “Suhteesi ruokaan peilaa suhdettasi elämään” Geneen Rothin kirjasta Women, Food and God.

Tuo lause pisti entisen ruokakontrollifriikin miettimään syvästi suhdettani elämään. Se pisti miettimään sitä, miten pakottava kontrollintarpeeni ulottui ruuan lisäksi vähän kaikkeen elämässäni. Ihmissuhteisiini. Siihen millaisen kuvan annan itsestäni.

Kontrollissa ei lopulta ollut kyse ruuasta, rasvaprosentistani tai ulkonäöstäni.

Se oli opittu tapa selviytyä elämästä! Olen niin paljon pelännyt kipeiden tunteiden kohtaamista, että kontrolloiminen on tuonut valheellista tunnetta hallinnasta. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt. Syvää pelkoa, hätää, turvattomuutta ja litroittain itkemättä jääneitä itkuja.

Ruoka ja syöminen ei voi koskaan olla täysin tunteista vapaata, eikä sen tarvitsekkaan olla! Äidin maidosta alkaen ruoka on myös symboli turvalle, rakkaudelle ja lohdulle. Se on ihan ok.

Häiriintyneessä suhteessa ruokaan, annamme sille harhaanjohtavan painoarvon. Haemme ruuasta ja sen kontrolloimisesta turvaa, läheisyyttä, lohtua, hallinnan tunnetta. Asioita, joita ruoka tai sen kontrollointi ei voi lopulta elämäämme tuoda.

Onkin ihan viisasta pysähtyä tutkimaan sitä mallia jonka on syömisestä ja ruuasta nähnyt. Liittyykö siihen häpeää, syyllisyyttä, tai jotain muuta?

Itse olen kasvanut ympäristössä jossa ruokaa on käytetty sekä palkintona ja  lohdukkeena. Samalla olen seurannut miten lähelläni on jatkuvasti oltu laihdutuskuureilla. Se on luonut kuvan, että ruoka on sekä jotain joka tuo helpotusta, mutta myös jotain jota täytyy rajoittaa.

Olen saanut luoda syömishäiriöni jälkeen ruokaa ihan uuden suhteen. En enää häpeä nälkääni, sitä että tykkään syömisestä ja dieeteiltä ja kuureilta olen kieltäytynyt jo usean vuoden ajan.

Syömiseen liittyvät ihanteet ovat ajassamme varsin yleisiä. On gluteenitonta, sokeritonta, maidotonta, paastoa ja monen moista. Itse en ole koskaan kyennyt näihin asioihin suhtautumaan rennosti. Siksi minun kysymykseni itselleni on edelleen:

Mitä jos suhde ruokaan voisi olla rakastava, ehyt ja jopa kaunis? 

Mitä jos siitä lähtisi kuorimaan pois syyllisyyttä, painetta tai musta-valko ajattelua?

Kuuntele lisää podcastilta.


Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image