Pitävätkö huolet sinua hereillä? – 5 vinkkiä parempaan uneen

Jos heräät öisin murehtimaan huolenaiheitasi, et ole yksin. Se tieto ei yön pimeinä tunteina kuitenkaan juuri lohduta ja yöllä kaikki möykyt tuntuvat entistä suuremmilta.

Meidän perheessä ja läheisillämme oli joulun pyhien aikaan monenlaisia huolia, jotka vaikuttivat erityisesti puolisoni mutta myös minun yöuniin. Jos sainkin itse nukuttua hyvin, aloin pikkuhiljaa herätä siihen, että puolisoni hengitys muuttui kevyeksi ja tiesin, että hän murehti asioita keskellä yötä. Me äidithän olemme tottuneet heräämään ja valpastumaan, vaikka höyhen leijailisi lattialle toisessa päässä huushollia.

Tiedät varmasti, että uni on tärkeää ja väsyneenä olet entistä stressaantuneempi, aivosi lyövät tyhjää, etkä keksi ratkaisuja ongelmiisi. Sanotaan, että hyvien yöunien rakentaminen alkaa jo aamusta. Hyvän ravitsemuksen ja sopivan liikunnan avulla voit pedata itsellesi parempia unia pitkin päivää. Keskustelemalla ja jakamalla moni taakka helpottaa ja asioiden kirjaaminen auttaaa siirtämään murheita pois mielen päältä.

kuva: unsplash.com

Mitä voit tehdä, jos murheet ja huolet siltikin haittaavat yöunia?

Näitä keinoja meidän perheessä kokeiltiin ja joku näistä toimi aina. Joinakin öinä jouduimme tekemään kaikki nämä temput ja vasta sitten keho ja mieli rauhoittuivat niin, että unikin maistui.

  1. Rentouta kehosi. Sopiva rauhallinen liikunta illansuussa, hyvä iltapala ja sauna ovat hyvää pohjustusta kehon rentouttamiselle. Kun menet sänkyyn, asetu hyvään asentoon ja käy mielessäsi koko kehosi läpi. Aloita  rentouttamalla ensin varpaasi, sitten jalkapöytäsi, jalkapohjasi ja nilkkasi. Vie ajatukset seuraavaksi sääriin ja pohkeisiin, rentouta ne ja käy samalla tavalla läpi koko kehosi päänahkaan asti. Moni tätä harjoitusta säännöllisesti iltaisin käyttävä kertoo, ettei paljon reisiä pidemmälle pääse, kun uni jo tulee. Täältä voit myös kuunnella kehorentoutuksen (oivamieli.fi)
  2. Hengitä syvään. Syvään hengittäminen vaikuttaa kehosi luontaiseen rentoutumismekanismiin. Kun hengittelet syvään, kehosi alkaa pikkuhiljaa rentoutua ja mieli rauhoittua. Tee syvähengitystä riittävän pitkään, jotta tunnet kehosi rauhoittuvan. Ota syvähengitys tavaksi myös päiväsaikaan. Helpon palleahengityksen  (Mielenterveystalo) ohjeen voit katsoa tästä ja joogan vuorosieranhengitystä kannattaa kokeilla myös .
  3. Vie huolet kauas. Mene riittävän kauas metsään tai muualle luontoon hereillä ollessasi. Etsi sieltä kivi tai puunkappale. Kuvittele, että tuo kivi tai puunkappale on nyt tuo murheesi ja huolesi ja jätä se metsään. Kun yöllä heräät taas murehtimaan, muista, että huolesi on siellä metsän hellässä huomassa, kaukana sinusta ja voit nukkua rauhassa. Voit myös kirjoittaa huolesi paperille ja polttaa paperin nuotiossa tai tehdä muun vastaavan konkreettisen teon, jolla päästät irti murheestasi.
  4. Älä stressaa nukkumattomuudesta. Mummollani oli tapana sanoa, että vaikka ei uni tulekaan, niin pääasia, että olet makuuasennossa ja levossa – kehosi lepää silti. En tiedä, mahtaako tuo pitää täysin paikkansa, mutta minua ajatus on silti aina rauhoittanut. Ei ole niin kamalaa, vaikkei uni tulekaan. Jos alat stressata unesta ja katsoa kelloa tuon tuosta, lisäät vain stressiäsi. Lepää ja hengittele syvään – sekin auttaa palautumaan.
  5. Hoida huolien syytä. Huolien suurimpana syynä eivät useinkaan ole itse asiat, vaan omat ajatuksesi ja uskomuksesi niihin liittyen sekä tapasi reagoida niihin. Mitä uskot itsestäsi, kun ajattelet huolesi toteutuvan? Koetko häpeää tai rittämättömyyden tunnetta? Pelkäätkö hylätyksi tulemista ja yksin jäämistä? Voit kokeilla vaikka Paranemisen avain -harjoituksen tekemistä ja tutkailla mikä ajatusmalli ja kielteinen tunne sinun huoliisi erityisesti liittyy. Kun stressisi alkaa helpottaa, huoletkin alkavat vähä vähältä järjestyä.

Oletko sinä kova murehtimaan? Kerro kokemuksistasi HIDASTA ELÄMÄÄ -KESKUSTELUALUEELLA.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image