5 asiaa terveydestä ja hyvinvoinnista, jotka olisin halunnut tietää jo kauan sitten

Paljon on tapahtunut ravinnon, liikkumisen, terveyden ja hyvinvoinnin kentällä viime vuosikymmeninä. Itse koin suuren herätyksen 2003, jolloin oma isäni kuoli. Tämän jälkeen olen ollut erittäin innokas (välillä fanaattinenkin) terveyden polulla. Olen tehnyt myös paljon ”virheitä” mitkä nyt tuntuvat vähän jopa hassuilta. Mutta totuus on se, että emme tiedä sitä mitä emme tiedä. Niinpä matka opettaa juurikin virheillään. Tässä 5 asiaa, jotka olisin toivonut tietäneeni jo aiemmin.

1. Terveys ei ole yhden asian summa

Pitkään luulin, että terveys koostuu yhdestä tai kahdesta asiasta. Minun intohimoni oli vuosia ravinto ja sen ymmärtäminen. Kuvittelin että täydellinen ruokavalio takaisi minulle täydellisen terveyden. Näin ei tietenkään ole vaikka ravinto toki tärkeä terveydelle onkin. Me täällä länsimaissa keskitymme usein yhteen vitamiiniin, yhteen kasviin, lisäravinteeseen tai jopa yhteen ruokavalioon. Totuus on, että meidän terveys on monen asian yhteenlaskettu summa. Mikään yksittäinen tekijä ei tee sinusta luodinkestävää. Paljon tärkeämpää on keskittyä kokonaisuuksiin kuin yksittäisiin pieniin asioihin.

2. Terveys ei tarvitse olla suorittamista

Paljon elämässäni olen puskenut asioita eteenpäin. Myös terveydessä kuvittelin, että tämä pitää suorittaa täydellisesti, jotta se toimii. Tulin yhdessä vaiheessa fanaattiseksi asioista ja se ei tuonut terveyttä. Me helposti haemme hyväksyntää sillä, että pystyisimme kontrolloimaan jotain osaa itsessämme. Minulla (ja monella muulla) tämä tuli terveyden kustannuksella, liikaa suorittamalla, pyrkien täydellisyyteen. Tämä toimii harvoilla. Sinun ei tarvitse suorittaa ollaksesi terve. Todennäköisesti olet terveempi, jos otat iisimmin ruokavaliosi, liikkumisesi, lisäravinteittesi tai mittaamisesi kanssa.

3. Keskittymällä perusteisiin selviät pitkälle

Tässä ajassa on paljon tietoa kuinka pitää terveydestään huolta. Mutta tieto ei aina käänny viisaudeksi, niinpä usein ihmiset ovat enemmän hukassa kuin tietoisia siitä, mitä pitäisi tehdä oman itsensä eteen. Kerron sinulle salaisuuden, joka voi säästää sinulta paljon päänvaivaa. KESKITY PERUSTEISIIN, siinä se.

Sinun ei tarvitse olla ravitsemuksen ammattilainen tietääksesi tuleeko ruuasta hyvä olo vai ei. Sinun ei tarvitse olla PT, jotta tietäisit sen mistä liikkumisesta tulee hyvä olo. Se, että syöt suunnilleen terveellisesti pääsääntöisesti puhdasta ruokaa, liikut päivittäin jonkin verran (kävely on loistavaa edelleenkin), opettelet hengittämään, nukut sen verran, että tuntuu hyvältä herätä, ota lisäravinteena ainakin d-vitamiini (Suomessa, talvella), opettele rentoutumaan, puhumaan miten sulla menee ja halamaan joka päivä. Sitten jos vielä pääset pussailemaan tai harrastamaan lempeä, niin elämä on jo lottovoitto. Toki asiaa helpottaa, jos sinulla on aikaisemmin mainittu merkitys elämässä. Se merkitys voi olla vaikka kotiäitinä olo.

Pointti on tämä: SINÄ TIEDÄT MISTÄ ASIOISTA SINULLE TULEE HYVÄ, TERVE OLO. Tee niitä pääsääntöisesti ja homma on jo lähes hoidossa. Ei ole mitään järkeä miettiä pieniä merkityksettömiä asioita, joilla ei ole niin suurta vaikutusta hyvinvointiimme kuin perusasioilla. Talo rakentuu vahvojen perusteiden päälle, niin myös sinun kehosi.

4. Ei ole yhtä ainoaa totuutta

Olet varmasti kuullut niistä asioista, jotka väittävät itseään parhaaksi, lyttäämällä kaikki muut tavat. On paljon ihmisiä, jotka kertovat totuuttaan ainoana polkuna. Tämä dogmaattinen, ehdoton lähestymistapa on minulle myös tuttu.

On katsottu ympäri maailmaa eri pitkäikäisten ihmisten ruokavalioita ja yllätytty siitä, kuinka ne eroavat toisistaan. Eri puolilla maailmaa syötiin eri asioita, osa jopa meidän mittapuulla epäterveellisiä, mutta silti ihmiset olivat erittäin terveitä. Me olemme kaikki yksilöllisiä, ja samaan hengenvetoon, kaikille toimii samat perusperiaatteet.

Tämä tarkoittaa, että mitään yhtä ainoaa totuutta ei ole, mutta yhteneväisiä tekijöitä on paljon. Niinpä mikäli olet tällä hetkellä polulla, jossa etsit sitä ”yhtä ainoaa oikeaa”, niin voit huokaista helpotuksesta, sillä sitä ei ole. Kuitenkin kaikki meistä tarvitsevat ilmaa, puhdasta vettä, ravintoa joka tukee terveyttä sekä rakkauden tuntemista elämässämme. Tavat joilla noita toteutetaan vaihtelevat, mutta perusasiat ovat olemassa.

5. Mikäli hyväksyn itseni, elämä antaa minulle terveyttä ja hyvinvointia

Paljon meidän ulkoisesta maailmasta koostuu sisäisestä kokemisesta. Se kuinka näemme ja koemme oman itsemme, vaikuttaa suunnattomasti myös meidän terveyteen, onnellisuuteen ja elämän syvyyden kokemiseen. Voimme tehdä kaiken ulkoisesti ”oikein ja terveellisesti” mutta mikäli päivittäin koemme itseinhoa, hyväksymättömyyttä, katkeruutta ja vihaa, en usko että olemme kovin hyvinvoivia.

Sen sijaan, että kokeilet tänä vuonna uutta ruokavaliota tai kunto-ohjelmaa, mitä jos lähdettäisiin liikkeelle siitä, kuinka näemme itsemme. Mitä jos aamulla sättimisen sijaan kiittäisimme siitä, että olemme elossa. Mitä jos kritiikin sijaan keskittyisimme niihin asioihin, joita haluamme edistää ja parantaa. Mitä jos hyväksyisimme sen kohdan missä olemme ihmisenä, ilman jatkuvaa sättimistä ja väheksymistä.

Mikäli seuraat paljon mediaa, somesta tai muualta, helposti voit saada sellaisen kuvan, että muilla on täydellinen elämä ja sinulla ei. Tämä ei ole totta, se on illuuusio, jonka nykyaika luo. Ihmiset tuovat esiin parhaita puoliaan, jättäen usein varjot piiloon. Näyttäen sen minkä kulttuuri määrittelee ihanteiksi. Tämä luo monelle valtavaa ristiriitaa omasta elämästä. Kun muilla näyttää olevan täydellistä, tulee helposti oma epätäydellinen keho, mieli ja elämä näkyville.

Kerron toisen salaisuuden; kaikilla on epätäydellinen elämä, toiset peittävät vaan sen paremmin. Toki toisilla on kertynyt enemmän työkaluja siihen, kuinka luoda merkityksellisempää elämää, mutta täydellistä se tuskin kellään on. Ei siinä sanan merkityksessä missä olemme tottuneet sen kuulemaan. Ehkä täydellinen onkin sellaista, mikä mahdollistaa meille oppikokemuksia ja kasvun hetkiä. Niinpä meillä kaikilla on täydellinen elämä, myös sinulla omien haasteittesi kanssa.

Mikäli tämänhetkinen elämäsi ei tuota sinulle hyväksyntää, niin kurkkaa vähän mistä se johtuu. Johtuuko se siitä, että vertaat itseäsi johonkin tv:stä opittuun illuusioon täydellisyydestä? Vai johtuuko se siitä, että et vaan tee niitä asioita, jotka tiedät mitä sinun olisi hyvä tehdä? Ei ulkoisesti määritettynä, vaan sisäisenä kaipuuna kasvuun.

Vai johtuuko se yksinkertaisesti siitä, että se on se tapa, minkä olet oppinut vanhemmiltasi, lapsuudessa ihmisiltä ympäriltäsi? Mikäli pystyt vihdoin hyväksymään itsesi edes 5,5% enemmän, niin elämä alkaa näyttäytymään eri tavalla. Se on harjoitus, se on tekniikka, se on meidän kotiläksymme. Mikäli harjoittelet, terveytesi tulee myös kiittämään sinua.

Olet vahva, terve ja onnellinen perusominaisuuksiltasi. Toivottavasti muistat sen tänäänkin!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image