Elämänohjeita, joita kissat ovat minulle opettaneet

Kirjoittaja Tiina Tuovinen on monen mutkan kautta kotiseudultaan Pohjois-Karjalasta aikoinaan etelään asettunut Kissahotelli Hyrinän omistaja, yrittäjä ja varsinainen ”Crazy Cat Lady”. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi neljä omaa kissaa, joten kissat ovat työn lisäksi myös elämäntapa ja -rakkaus.


Noin puolitoista vuotta sitten päätin tehdä elämässäni täyskäännöksen ja hypätä tuntemattomaan. Samassa rytäkässä vaihtui kerralla toimistotyö hektisestä majoitusalasta yrittäjyyteen kissojen pariin, koti Vantaalta idylliseen maalaismaisemaan Kirkkonummen Lapinkylään, mutta etenkin elämänarvot ja elämäntyyli. Kissat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, mutta en olisi osannut vielä vuosia sitten kuvitellakaan, pahimman uraputken aikaan, että tulevaisuudessa kissat täyttäisivät elämäni täyspäiväisesti, seitsemänä päivänä viikossa. Toisin kuitenkin kävi, kohtalo puuttui peliin ja hyvä niin.

Rohkeutta hypätä tuntemattomaan

Olin jo jonkin aikaa kokenut tyytymättömyyttä silloisessa työelämässäni. En kokenut saavani siitä enää samanlaista tyydytystä kuin aikaisemmin. Aikaisemmin suunnittelin loppuelämän uran luomista majoitusalalla ja nyt työ tuntui merkityksettömältä ja tajusin, etten enää allekirjoittanut niitä kovia arvoja, jotka määrittelivät työtäni ja työnkuvaani – rahan takominen ei ollut enää tärkeää ja enkä ymmärtänyt enää minkä vuoksi, kenen takia ja kenen hyväksi tein työtäni. Ei ollut enää päämäärää eikä syytä paiskia hullun lailla töitä ja aiheuttaa itselleni turhaa väsymystä ja stressiä. Niinpä kun mahdollisuus uuden aloittamiseen ja hyppy tuntemattomaan tarjoutui kuin tarjottimella eteeni, en juurikaan miettinyt vaan toimin spontaanisti – tunneihminen kuin olen. 

Oli vuosi 2014 ja olimme tuoneet kissamme ulkomaan matkan ajaksi hoitoon Kissahotelli Hyrinään, entisen omistajan hellään huomaan. Hänen kanssaan tuli puheeksi Hyrinän mahdollinen jatko, sillä hän oli suunnitellut eläkkeelle siirtymistä lähivuosien aikana. Hetkeäkään miettimättä avasin suuni ja ilmaisin kiinnostukseni asian suhteen. En ollut koskaan ajatellut alkavani yrittäjäksi, mutta tiesin mitä se vaatisi sillä perheessäni on yrittäjiä. Asia jäi kuitenkin hautumaan noin vuodeksi, kunnes odotettu puhelinsoitto tuli ja kaikkien yllätykseksi asiat lähtivätkin etenemään pikavauhdilla.

Alkukesästä 2016 kaarsimmekin jo muuttoauton kanssa uuteen kotipihaamme ja kissoista tuli työn lisäksi elämäntapa. Muistan vuosien varrella lukeneeni ihmisistä, jotka olivat tehneet isoja elämänmuutoksia, vaihtaneet hyväpalkkaiset työt haaveammatteihin, muuttaneet takaisin kotiseudulleen tai pienelle paikkakunnalle, ostaneet vanhoja taloja ja kunnostaneet ne unelmien kodikseen ja muistan ihailleeni näiden ihmisten rohkeutta heittäytyä. Toisinaan jopa kadehdin heitä ja ajattelin etten koskaan uskaltaisi tehdä mitään vastaavaa. Voin siis sanoa, että ilman rakkautta kissoihin en olisi nyt tässä, enkä olisi koskaan uskaltanut myöskään tehdä mitään näin isoa elämänmuutosta.

Elämänarvot- ja ilot

Kovat arvot kuten raha, ammatillinen ura ja siinä menestyminen menettivät merkityksensä ja nykyään arvostan täysin erilaisia asioista. Asumme metsän keskellä, luonnon ja eläimien ympäröimänä ja rakastan sitä. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Karjalalasta, enkä koskaan uskonut enää muuttavani takaisin maalaismaisemiin tai pieneen kylään, mutta jos jotain olen oppinut niin koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Elämällä on tapana yllättää, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Ei ole mitään niin ihanaa kun takassa palava tuli, jalassa lämpimät villasukat ja sylissä hyrisevä tyytyväinen kissa.

Pysähtyminen ja rauhallisuus

Olen aina ollut spontaani ja nopea liikkeissäni, mutta kissat ovat opettaneet minulle pysähtymisen ja rauhallisuuden taidon. Ennen en osannut olla pitkiä aikoja paikoillani ja vain nauttia olosta, olla vain tekemättä mitään ja rauhoittua. Luottamussuhteen luominen kissan kanssa vaatii nimenomaan rauhaa, kärsivällisyyttä ja aikaa ja se hetki, kun luottamus saavutetaan on todella palkitsevaa ja yksi tämän työn parhaimpia puolia. Kissat ovat erittäin rehellisiä. He näyttävät avoimesti tunteensa, hyvässä ja pahassa, ja tästä meillä ihmisilläkin olisi välillä oppimista. Ja kun kissan rakkauden kerran ansaitsee, sen kiintymyksestä saa nauttia loppuelämän ajan. Muistetaan jokainen siis välillä rauhoittua ja antaa aikaa rakkaimmillemme, se ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.

Terveisin,

Tiina

ps. tervetuloa Facebookiin tykkäämään Hyrinästä

-> https://www.facebook.com/kissahotellihyrina/

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image