Tie rakkauteen ei löydy neuvomalla eikä arvostelemalla

Luonnollisena tunteena ylpeys on onnistumisen riemua, itsevarmuutta ja iloa, jonka haluaa jakaa kaikkien kanssa! Pelosta kumpuavana ylpeys on kovaa, ylimielistä pätemistä ja yksin pärjäämistä, muiden tuomitsemista, kritisointia ja neuvomista.

Kun ylenkatsoo toista ja tahtoo toisen olevan parempi, viisaampi, enemmän sellainen tai vähemmän tuollainen, aika usein yhtä erinomainen kuin itse luulee olevansa, paljastaa vain oman pelkonsa ja yksinäisyytensä korkealla ylpeyden korokkeella.

Kaiken alla on aina kaipuu rakkauteen, vaikkei se aina siltä tunnu, jos neuvot esitetään alentaen tai ilkeästi. Kun saat kritiikkiä ja muka hyvää tarkoittavia neuvoja, älä anna niiden vetää sinua maahan.

Kritiikki ja neuvot tuntuvat siltä, että sinua ei hyväksytä. Ne satuttavat jos olet itsekin alamaissa ja peloissasi, tuntuvat aivan kauhealta. Jos olet voimissasi, pystyt ohittamaan neuvot lempeästi hymähdellen. Et suostu tuntemaan itseäsi huonoksi tai arvottomaksi toisen pelon edessä. Osaat olla myötätuntoinen itsellesi sekä ylpeilijän pelolle hänen omasta riittämättömyydestään.

Jos tälläinen neuvominen on jatkuvaa, jos esimerkiksi ystävyys- tai parisuhteessa tai lapsena olet jatkuvan neuvomisen kohteena, voi uskosi itseesi ja omaan voimaasi heilua. Se ei varmasti ole neuvojan tarkoitus eikä halu, sillä useimmiten kritiikki suuntautuu juuri niille ihmisille, joita eniten rakastaa.

Ylpeilijällä on riittämättömyyden tai arvottomuuden pelkoja jotka hän projisoi sinuun. Hän ei itse usko olevansa rakkauden arvoinen ennen kuin on jotenkin parempi, joten hänen pelkonsa on, ettet sinäkään ole.

Kyllä sinä olet. Juuri tuollaisena – riittävä ja rakastettava. Ei ole määränpäätä, on matka, ja jos joku tulee neuvomaan, ettet tee matkaasi oikein, sano hänelle: ”Olen pahoillani, etten ole sellainen kuin sinä haluaisit minun olevan” ja jatka matkaasi.

Hänen ei tarvitse sinua hyväksyä, jos hän ei osaa, riittää, että hyväksyt itse itsesi ja matkasi. Et ole täällä miellyttämässä muita, olet elämässä omaa elämääsi, oppien ja kokien uutta ihan omassa tahdissasi. Pysy voimissasi ja usko itseesi.

Ole rauhassa ja näytä pelolle mallia rakkaudesta. Rakkaudesta, joka hyväksyy kaiken eikä yritä muuttaa mitään.

TallennaTallenna

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image