Olen 44-vuotiaana vihdoin täysin sujut kehoni kanssa. Kehoni kautta on tullut maailmaan kolme ihanaa lasta. Rintani ovat ruokkineet lapsiani yli viisi vuotta. Arvostan ja rakastan kehoani, mutta muistan hyvin ajan, jolloin häpesin sitä. Liian sitä ja liian tätä.
Nyt jo naurattaa se kaksikymppinen minä, joka hieroi selluliittivoidetta reisiinsä, vaikka silloin ei naurattanut yhtään – ahdistukseni oli totisinta totta.
Kehoni ei kelvannut, koska minä en kelvannut. Olin itselleni ja keholleni raadollisen ankara. En tuntenut olevani arvokas ja kuvittelin saavuttavani arvokkuuden kaikilla arvokkailla voiteilla. Suoristin villiä kiharapehkoani tuntikausia ja koristelin pintaa, kun en uskaltanut katsoa pintaa syvemmälle. Etsin kaikkea ulkopuoleltani, epävarmana ja rakkauden nälkäisenä.
Löytäisinkö rakkauden ja olisinko rakkauden arvoinen, jos kehoni olisi täydellinen?
Tänä päivänä tiedän, että rakkaus asuu sisälläni, turvassa kehossani, aina viimeiseen hengen pihaukseeni saakka. Kehoni on palvelijani. Sen läpi virtaavat kaikki tunteeni, luotettavat suunnannäyttäjäni.
Rakkaudesta minuun se säilöö kaikki tukahdutetut tunteeni, kantaa niitä tukoksina ja lukkoina niin kauan, kunnes olen valmis ne tuntemaan ja vapauttamaan. Rakkaudesta minuun se sairastuu. Rakkaudesta minuun se tallentaa arvet muistoiksi. Rakkaudesta minuun se ottaa vastaan elämän kolhut. Rakkaudesta minuun se rakentaa muurit suojakseni ja rakkaudesta minuun se purkaa ne. Se kertoo minulle minusta ja tunteistani, jos vain uskallan syventyä pinnan alle.
Kehoni ilmentää minua luonnollisesti silloin, kun en löydä sanoja, toimii tulkkina maailmalle.
Tänä päivänä tiedän, etteivät tunteeni ikinä valehtele, eikä kehoni tee koskaan mitään minua vastaan. Ne toimivat kauniisti yhteistyössä, maallisen matkani luotettavimpina ystävinä, enkä aio hävetä niistä enää ikinä kumpaakaan. Koristelin jälleen pintaani, mutta tällä kertaa ilolla ja avoimuudella, en häpeällä enkä pelolla.
Kun häpeän, kehoni vajoaa syvälle kanssani. Se hidastuu, hiljentyy ja kutistuu. Hikoilee ja punastuu. Pääni painuu nöyränä alas, jotta löytäisin yhteyden maalliseen voimaani ja viisauteeni ja jotta näkyvyyteni rajat voisivat taas laajentua.
Kun tunnen syyllisyyttä, se pistelee minua, se kaivertaa sydäntäni ja sekoittaa vatsani. Se tuntuu taakkana niskassa, kipuna selässä. Se menee luihin ja ytimiin, jotta pysähtyisin ja oppisin virheistäni ja tunnistaisin rajani.
Kun olen apaattinen, se lamaannuttaa minut ja suojelee minua ulkomaailmalta. Ajatukseni sumenevat tumman pilviverhon taakse, jotta voisin rauhassa keskittyä sisäiseen maailmaani ja tuntea itseni, tulla itsevarmaksi ja vahvaksi.
Kun olen surullinen, kehoni kietoo itsensä kippuraan, jotta särkynyt sydämeni saisi parantua rauhassa. Se vapisee ja tärisee. Se laittaa veden soljuvan energian virtaamaan, jotta tuska pääsisi pois, enkä joutuisi sitä katkerana sydämessäni kantamaan.
Kun pelkään, se hälyttää tehokkaasti. Kehoni anoo minua reagoinnin sijaan ottamaan vastuuta ja kohtaamaan tiedostaen niitä pelkoja, jotka vielä estävät minua rakastamasta ja olemasta vapaa.
Kun himoitsen, kehoni kiihtyy. Hengitykseni tihenee ja katseeni terävöityy. Kehoni vie minua hurjalla energialatauksella kokeilemaan ääripäitä, jotta löytäisin pettymysten jälkeen tieni tasapainoon.
Kun olen vihainen, se tulistuu ja hermoni tykyttävät. Käteni puristuvat nyrkkiin, etten tekisi mitään tyhmää ja hampaani puristuvat yhteen, jotten sanoisi mitään tyhmää. Kehoni näyttää minulle miten raskasta on olla ärtynyt ja syyttävä, jotta alkaisin arvostaa kehon luonnollista olotilaa, rauhaa.
Kun olen ylpeä, kehoni pullistuu ja avautuu. Kylmänä, kovana ja tehokkaana etsin haukan katseella ympäriltäni rakkauden pehmeää energiaa ja olen valmis sitä vastaanottamaan, rinta rottingilla, jotta muistaisin herkkyyden ja pehmeyden voiman.
Kun olen rohkea, on kehoni voimakas ja energinen. Aistini ovat valppaina ja pystyn uskomattomiin suorituksiin, selkä suorana ja itsevarmana, muiden mielipiteistä välittämättä.
Kun olen neutraali, on kehoni rauhassa. Lepäämässä tyyneydessä ja turvassa, odottaen milloin voi jälleen minua palvella.
Kun olen halukas, heitän kädet ilmaan, kuplin naurua ja olen valmis kohtaamaan kaiken, mitä maailma eteeni tuo. Joka soluni on auki, valmis täyttymään jollain uudella ja ihmeellisellä.
Kun olen hyväksyvä, kehossani virtaa rauhan ja kiitollisuuden energia. Maskuliininen ja feminiininen energia on minulle sopivassa tasapainossa, sallien ja vastustaen luonnollisella viisaudella.
Kun olen ymmärtäväinen, kulkee energia pitkin kehoani uudistuen ja puhdistaen, vapauttaen minut kaikista taakoista, joita olen tiedostamattani kantanut. Tunnen intuition virtauksen päälaellani ja sieluni äänen väreilevän totuudessani.
Kun olen rakastava, kehoni on yhtä kaiken kanssa. Rajaton ilon, rauhan, kauneuden ja sieluni ilmentymä.
Jokaisen keho on luonnon ainutlaatuinen taideteos ja tunteet ovat rikkautemme. Meidän tulisi kunnioittaa jokaisen yksilöllistä kauneutta ja ihailla monisyisiä ja opettavaisia tunnetiloja. Kaikilla meillä on tarina, jota kehomme kantaa mukanaan. Emme tiedä toistemme tarinoita, joten eihän tuomita? Ei kehoa, ei sen kokoa, ei tunteita, ei niiden syvyyttä. Erilaisuus on rikkautta ja meille kaikille on tilaa.
Ei hävetä, rakastetaan! Ei vihata, hyväksytään! Ei haukuta, kehutaan!
Annetaan toisillemme ja varsinkin lapsillemme omalla esimerkillämme lupa iloita tunteistaan ja kehostaan.
Kuvat ja maalaus: Riina Laine – body paintingin maailmanmestari. Body painting voi olla tärkeä ja parantava askel kohti itsesi, kehosi ja elämäsi hyväksyntää.
