Pieni Contura -takka ratkaisi ison haasteen mökkilämmityksessä

Sisältöyhteistyö: Suomen Sisustustakka Oy ja Contura-takat

Juttelin Suomen Sisustustakka Oy:n edustajan kanssa mökillämme olevasta vuolukivitakasta. Mökkimme on pieni, 28-neliöinen, 80-luvulla rakennettu pyöröhirsimökki. Pidämme mökkiä talvisin peruslämmöllä noin kuudessa asteessa. Haaste isossa vuolukivitakassamme oli kahdenlainen:

Ensinnäkin takka oli valtavan suuri pieneen tilaan. Kun mökin ovesta astuu sisään, se tulee vastaan ensimmäisenä.

Toinen, suurempi haaste siinä liittyi lämmittämiseen. Kun perjantaina saapui mökille, vuolukivitakka oli tietenkin varannut kiviinsä kylmyyttä. Sisällä oli usein kylmempi kuin ulkona. Luonnollisesti ison takan lämmittäminen vei aikaa. Parhaimmillaan lämpöä saatiin kunnolla vasta sunnuntaina iltapäivästä, kun oltiin lähdössä kotiin. Ongelma korostui talvella, koska takan palaminen vaatii paljon ilmaa, ja korvausilmaksi mökin sisälle virtasi lisää kylmää (pakkas)ilmaa. Kesällä taas, kun mökillä ollaan pidempiä aikoja, takkaa ei tarvita.

Keskustelujen tuloksena päädyimme vaihtamaan takan Conturan valkoiseen ja huomattavasti pienempään takkaan (malli Contura 596 style; vieläkin pienempiä malleja on saatavilla). Pohjatyöt teimme itse (vanha takka purettiin ja myytiin eteenpäin, ja katsoimme pari laatoitusvideota YouTubesta), ja Suomen Sisustustakka teki asennuksen parissa tunnissa.

Nyt koko tila tuntuu paljon isommalta, kun takka on sirompi. Saamme myös valoa takasta, kun myös sivuilla on ikkunat, joista loimun valo pääsee tilaan.

Mutta se suurin ja merkittävin asia: Koska takka on ilmakiertoinen, saamme jo ensimmäisestä pesällisestä lämpöä tupaan. Kun on muutamalla pesällisellä saanut peruslämpöä mökkiin, voi viimeisen pesällisen aikana ilmakierron sulkea, ja silloin takassa oleva lämpömakasiini alkaa varata lämpöä.

Ymmärsin kyllä jo keskustelujen pohjalta erilaisten takkojen erilaisia ominaisuuksia, mutta käytännössä takan vaihtaminen vaikutti valtavasti etenkin siihen päivään, kun lasten kanssa saavumme mökille.

Kuvissa voin välittää vain visuaalisen muutoksen, kunpa voisin välittää myös lämmön ja muun fiiliksen <3

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image