Kukaan ei voi kertoa toiselle, miten eletään hyvin – Oman äänen on löydyttävä itsestä

Kirjailija Riku Korhonen kirjoitti eräässä kolumnissa, että eniten häntä häiritsee elämäntaito-oppaissa manipuloiva sävy, ”kuin vastaanottaisi ylivoimaisia kehotuksia parantua länsimaisuudesta yhden ihmisen yrtein”.

Miksi meidän pitäisi tuoda länsimaiseen kulttuuriin jotakin sellaista, mikä ei sinne sovi?

Meillä on markkinatalous, kasvu, pärjääminen, materialismi, menestys ja individualismi. Ne edustavat kieltämättä erilaista arvomaailmaa kuin vaikka ikivanhat intialaiset opit.

~ ~

Länsimaisuus, niin kuin ihmisyys, on kuitenkin paljon muutakin. Se on esimerkiksi valinnan- ja liikkumavapautta, mahdollisuuksia tehdä toisin, ottaa kantaa, ottaa vastuuta ja vaikuttaa.

Elämme keskellä turbulenssia. Geopoliittisesti ja maailmantaloudessa tapahtuu vähän väliä yllätyksiä, joita ei osattu ennustaa. Globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja pankkikriisi näkyy myös tavallisen suomalaisperheen kukkarossa.

Elämänrytmi kiihtyy eksponentiaalisesti (viisi vuotta sitten oli hitaampaa, puhumattakaan kymmenistä vuosista), ja entistä useammat eivät yksinkertaisesti kestä tämän ajan painetta. Monet meistä uupuvat, harva voi väittää ettei huomaisi sitä lähiympäristössään.

~ ~

Kundaliinijoogan mestari Yogi Bhajan kehotti oppilaitaan olemaan kuin majakoita, jotka loistavat ja mahdollistavat alusten rantaan pääsyn. Ja suurinta käyttöä majakoille on myrskyisillä ja karikkoisilla vesillä.

Opastaminen ei tapahdu neuvomalla, vaan esimerkillä. Ei sillä, että näyttää kartalta, kuinka luovia, vaan seisomalla majakkana keskellä tyrskyjä. Monet yrittävät niin kovasti neuvoa muita tai toteuttaa muiden neuvoja (tai molempia), että hukkaavat itsensä aallokkoon.

~ ~

Hyvinvointikirjallisuutta kirjoitetaan paljon, sillä sille on tarvetta. Mutta henkinen kasvu ei tapahdu kirjoissa – vaan elämällä. Länsimaisessa yhteiskunnassa ei monellakaan alalla arvosteta ikää ja kokemusta, mutta joogille niistä ei ole mitään muuta kuin etua. Ja kun katsoo, miten Aasia jatkuvasti kehittyy ”länsimaisempaan” suuntaan, on jooga kenties saapunut länteen selvitäkseen.

Valitettavasti kukaan ei pysty kertomaan kenellekään muulle, kuinka elää hyvin. Oman äänen on löydyttävä itsestä – mutta sen löytämiseen on olemassa paljon työkaluja. Minun työkaluni on kundaliinijooga.

On silti aivan sama, löytyykö apu ja voima arkeen kundaliinijoogasta, kestävyysurheilusta tai säännöllisestä päiväunien ottamisesta. Uskon kuitenkin, että ihmiset jotka tiedostavat elävänsä keskellä hullunmyllyä ja ottavat vastuun ja sitoutuvat itseensä, selviävät arjesta paremmin. He käyttävät omaa napaansa sen sijaan että tuijottaisivat sitä.

On aivan sama mitä elämässäsi teet, kunhan teet sen sydämestäsi.

Ja sitä tehdessäsi, muista hengittää, sillä happi on polttoainetta, jolla majakan liekki loistaa.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image