Matkalla vanhasta uuteen – Selvennystä ajan tapahtumille maya-astrologisesti

Miten sinä voit? Onko sinulla kaikki hyvin, tai ovatko muutostuulet keikuttaneet elämän venettä? Oletko huomannut herkistyneesi aistimaan tai tiedostamaan jollain uudella tavalla?
Työssäni näkijänä ja maya-astrologina olen saanut valtavasti palautetta viime aikoina siitä, kuinka vahvasti, niin hyvässä kuin haasteessa, meistä moni on läpikäymässä jonkin asteen uudeksisyntymää. Päätin jakaa muutamia havaintoja aiheesta.

Moni kokee tulleensa käännekohtaan elämässä, jossa on kuin nurkkaan ajettuna pakko tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Suomut ovat pudonneet silmiltä. Kaiken voi nähdä tosi kirkkaasti ja rehellisesti siinä valossa, kuin miten asiat tai ihmissuhteet todella ovat pohjimmiltaan. Jokin intuitiivinen ja herkkävaistoinen on noussut tietoisuuteen, kuudes aisti, jonka viestiä ei voi olla huomioimatta.

Maya-astrologian valossa olemme olleet pari viikkoa, 5.9.–17.9. Punaisen Käärmeen jaksossa, jossa energia on tuntunut erityisen haastavalta tai erityisen herkistävältä fyysisessä kehossa. Jakso merkitsi monelle kuin nahkan luomista, vanhasta irtipäästämistä ja uuteen lähtemistä. Suuria muutoksia tai pieniä uudistuksia, jokaisella omalla tavallaan. Ärsytyskynnys on ollut todella matala.

Keho on oireillut moninaisin kivuin ja aistielimet ovat toimineet jotenkin super herkästi. Keho, kuin valoinstrumentti on herkistynyt uudelle värähtelyn tai tietoisuuden taajuudelle. Äänet, hajut, tunnetilat tai väärät ruokavalinnat ovat saman tien antaneet tuntua vaikutuksensa kropassa. Puhdistumisen ja itsensä hoitamisen tarve on noussut pintaan.

Jaksoon on osunut myös poikkeuksellisen vahvoja auringonpurkauksia, jotka vaikuttavat osaltaan voimakkaasti meidän ihmisten sähkömagneettisiin kenttiin. Tunteiden purkaukset, suorastaan primitiiviset räjähdykset ovat näyttäytyneet. Masennus, ilottomuus ja moni muu negatiivinen tunnetila on häilynyt sydämessä, mutta vastaavasti on pystynyt kokemaan myös suorastaan autuuden ja superkiitollisuuden tiloja. Laidasta toiseen ovat tunnetilat vaihdelleet. Nukkumisen kanssa on ollut paljon vaikeutta tai sitten on ollut äärettömän väsynyt, pitkien yö unien jälkeenkin.

Meissä on jokin alkukantainen, uinuva ja unohduksissa ollut vaistonvarainen ja psyykkinen puoli. Tämä sisäinen viisas puoli on pyrkinyt tulemaan esiin tai ainakin tietoisuuteen. Järjellä analysoimalla siitä ei saa niin otetta, mutta kun tunnustelee omia tunteita tai vie tietoisuutensa sydämeensä, voi saada siihen aivan yhteyden. On hyvin suotuisaa keskittyä kuuntelemaan enemmän nyt sydämen tietoa, kuin analysoivaa ja järkeistävää pään tietoa.

Tunne ja äly ovat selvästi hakemassa uutta tasapainoa keskenään, toimiakseen viisaalla intuitiolla.
Erityisherkät ihmiset ovat varmasti tahoillaan kokeneet tämän ajan energiat herkistymällä aistimaan entistä herkemmin!

Minäkin, joka kuljen niin maanpinnalla tämän henkisen työni vastapainona, olen kokenut ennenäkemättömän pyörityksen ja olo on välillä ollut kuin olisi lentoon lähdössä. Maadottuminen ja luonto ovat tarjonneet parasta apua.

Tämä pyöritys tuntuu jatkuvan koko syyskuun lopun ja aina lokakuun lopulle asti, näin maya-astrologian näkövinkkelistä.

Koen, että käsillä on sellainen syklin vaihe ihmisen evoluution kehityksessä, jossa kytkeydymme sisäiseen tietoomme aivan uudella tavalla. Unohtunut sisäinen voima palaa käyttöömme.

Yksi tietoinen askel positiiviseen suuntaan saa aikaan ihmeitä.

On annettava lupa sille jollekin, joka sisältäpäin nyt hakee näkyväksi tuloaan. Voi vain heittäytyä luottamaan että kaikki lopulta menee hyvin. Huh.

Peilin aaltojakso syyskuun lopulla, 18.–30.9.,  tuo tullessaan jonkinlaista selkeyttä. Toisaalta se tulee nostamaan esiin kaikenlaiset ihmissuhteisiin kätkeytyvät pienet ja suuret ongelmakohdat tai epäselvyydet. Rehellinen itsensä peiliin katsominen ja totuuden myöntäminen ovat vääjäämättä esillä.

Pidetään jalat maassa ja luotetaan intuitioon. Vain sydämellä tehdyt valinnat vievät oikeaan suuntaan.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image