Jää sanattomaksi – opit enemmän

Ekaluokkalaisella pojallani on hieno paita. Hän ei suostunut enää laittamaan sitä päälleen, sillä koulussa oli joku pilkannut tyttöjen paidaksi. Poika nyyhki lohduttomasti ja häpesi, ettei osannut sanoa siinä tilanteessa mitään nasevaa vastaan.

Lohdutin, että parasta onkin kun ei sano mitään vastaan. On parempi jäädä sanattomaksi ja jättää toinen yksin kommenttinsa kanssa. Ehkä  silloin miettii mitä tuli sanottua, kun ei voi keskittyä loukatun vastaukseen ja miettiä sille jo jatkoa. Kun ei vastaa mitään, jäljelle jää hiljaisuus, joka voi johtaa viisauteen – katumukseen ja tilaisuuteen pyytää anteeksi sanojaan. Pelkän katseen vaikutus on hämmästyttävä. Hiljaa vieressä olo on voimakasta tunnetta täynnä. Jos ilkeyden vastaanottaja pystyy hillitsemään itsensä ja olemaan hiljaa, ja vielä tuntemaan myötätuntoa toisen pelkoa tai kateutta kohtaan, hän pysyy voimissaan – jolloin toisen ilkeys ei edes tunnu pahalta.

Juttelimme poikani kanssa kateudesta ja vertailusta, lokeroimisesta ja ilkeydestä. Tunteista jotka heräävät, kun jollain toisella on sitä mitä itse haluaa. Ei kukaan ole oikeasti paha tai ilkeä, joskus ne tunteet vain vievät ja niitä ei osaa vielä hallita. Silloin tulee sanottua asioita, joita ei tarkoita.

Kun ääni päässä lähtee vertailemaan, syyttämään ja kehottaa sanomaan ilkeästi, pitäisi osata olla hiljaa. Purra hammasta ja hengittää syvään. Hiljaisuudessa on voimaa, joka voittaa pelon energian. Kerroin pojalleni, etteivät aikuisetkaan tätä aina osaa, kaikki me tätä harjoittelemme.

Kun ei keskitytä toisen sanoihin, vaan omaan vastaukseen, vastuu tapahtumien kulusta otetaan itselle. Se jää joko siihen tai se jatkuu. Kun ei keskitytä toisen sanoihin, vaan toisen tunteet ymmärretään, ei syyllisiä jää. Jää vain mahdollisuuksia empatiaan ja myötätuntoon.

”Mä voisin äiti antaa sille mun paidan jos se sen haluaa!” sanoi poikani iloisena juttelutuokion päätteeksi.

Koulumaailma on raaka, mutta samalla todella opettava. Siellä opitaan ihmissuhteita ilman vanhempien neuvoja ja kehoituksia pyytää anteeksi tai käyttäytyä milloin mitenkin.

Meidän vanhempien pitää luottaa lastemme viisauteen ja antaa koululaisille rauha purkaa meille näitä tilanteita.

Ei kyselemällä ja neuvomalla, vaan olemalla läsnä. Kun olen hiljaa lasteni vierellä ja silitän selkää, alkaa puhetta tulla. Kuuntelen päivän mietityttävät tapahtumat loppuun asti. Annan lapsen itse miettiä eri vaihtoehtoja toimia eri tilanteissa ja päätyä sellaiseen ratkaisuun, josta hänelle jää hyvä mieli. Joka kerta hämmästelen lasteni viisautta ja suurta sydäntä ja luottamukseni heitä kohtaan kasvaa. He tulevat selviämään, ja minä saan kulkea hiljaa heidän vierellään.

Muistutan lapsiani aina siitä, että samaa opetusta testataan uudelleen, niin kauan kunnes taito on opittu. Nämä ovat niitä elämän läksyjä. Muistavat sitten olla valppaina, kun pian taas koetellaan. Kun tämän tietää, osaa kokeessa ottaa hetken ja hengittää, ja valita viisaasti. Ja voi sitä riemua, kun koulusta tullaan ja jo ovella huudetaan että ”Äiti, yksi poika nauroi mulle kun mä kaaduin, mutta mä nauroin itselleni myös ja sitten me molemmat naurettiin! Siitä tuli mun ystävä!”

Harjoitus tekee mestarin ja koulussa kasvaa pieniä elämän mestareita.

Meidän vanhempien pitää antaa koululaisille aikaa tulla mestareiksi. Tekemällä virheitä ja onnistumalla oppii koulussa oppiaineiden lisäksi elämää. Ei mikään ihme, että monet lapset kertovat koulussa mukavamman asian olevan välitunnit!

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • tara-lange-tikapuut-rakkauteen

    Tikapuut rakkauteen -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin