Ilkeä ihminen on lopulta oman itsensä uhri

Kiltteys ei tarkoita sitä, että pitäisi olla rajaton lapanen, joka suostuu kaikkeen, nielee kaiken eikä osaa kunnioittaa itseään. Eikä rehellinen suorapuheisuus ole mikään tähtiominaisuus niin kauan, kun ajatuksia ei osata suodattaa niin, että toinen voi säilyttää ihmisarvonsa otettuaan ne vastaan.

Mielensäpahoittaja kuvaa ihmistä, joka on omalla tavallaan vastuussa siitä, että suostuu uhriksi ilkeyden edessä. Ei ole kuitenkaan helppoa ohittaa tilannetta, jossa toinen ihminen tahallaan haluaa loukata sinua tai ylentää itseään tilanteessa, jossa olet heikoilla jo muutenkin.

Minulla menee pitkään tällaisten tilanteiden käsittelyssä. Kun minua kohtaan hyökätään, tunnen sen koko kehossani, en vain mielessäni. Tällaiseen kohtaamiseen en yleensä osaa varautua ennalta, koska perusoletukseni on, että ihmiset ovat hyväntahtoisia. Se on osa ihmiskäsitystäni, jota en ehkä ole edes halukas päivittämään. Siksi kokemus on minulle kuin kuiluun putoaminen, mutta elämä on antanut tiedon, että turvaköysi on kyllä paikallaan ja mustelmat häviävät aikanaan.

Ilkeilijä haastaa pohtimaan omia rajoja

Konfliktit ja ikävät loukkaukset ovat onneksi olleet harvinaisia elämässäni, mutta joka kerta ne ovat koskeneet niin kovaa, että minulla on mennyt pitkään niistä selviytyäkseni. Jotenkin olen kuitenkin joka kerta ne myös pystynyt hyödyntämään elämässäni, eritysesti työssäni.

Jokainen piittaamaton ja ilkeä ihminen on samalla myös opettaja, niin vaikealta kuin tuon kirjoittaminen tuntuukin. Erityisesti ilkeä ihminen haastaa joka kerta pohtimaan omia rajoja. Sitäkin, onko minun mahdollista tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka haluaa satuttaa minua? Onko se tarpeellista ja mitä se vaatii?

Jos sinua kohtaan ollaan epäreiluja ja epäempaattisia, muista että ilkeä ihminen on ilkeä myös muille kuin sinulle.

Sinusta voi tuntua, että olet poikkeus ja juuri sinä ansaitset hänen halveksuntansa ja vihansa, mutta tosiasia on, että ihminen ilmaisee viesteillään aina enemmän itsestään kuin asiastaan, josta puhuu. Todennäköisesti hänellä on hankalaa omassa elämässään, koska hän näkee ongelmat aina itsensä ulkopuolella. Erittäin todennäköisesti hän on kohdannut ilkeyttä myös itseään kohtaan.

Omassa elämässä kohdattu vääryys ei vie ihmiseltä omaa vastuuta pois siitä, mitä hän elämällään tekee ja kuinka hän muita kohtelee. Ilkeä ihminen on ilkeä juuri niin kauan, kun mikään hänessä itsessään ei herää sen pohdintaan, olisiko hänen mahdollista muuttaa asennettaan.


TOIMITUKSEN VINKKI: Puhutaan tunteista -kortit auttavat sanoittamaan ja käsittelemään omaa tunnekokemusta. Kortit auttavat elämään tasapainossa omien vaikeidenkin tunteiden kanssa. Voit lukea lisää ja tutustua kortteihin TÄÄLLÄ.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image