Toimivin harjoitus kehittyä ihmisenä on nolo harjoitus

Opin puhumaan tunteistani puolisen vuotta sitten..
Miksen ole aiemmin osannut puhua tunteistani? Noh; kukaan ei opettanut. Minulle siitä avautui ihan uusi maailma. Hämmentävää miten tämä maailma näyttää tasaisin väliajoin elämää mullistavia uusia ulottuvuuksia. Milloin sinä opit puhumaan tunteistasi? Kiinnostaa tietää, kerro minulle vaikka -> Facebookissa.

Nanna Valli opasti minut hyvin alkuun, nykyään pärjään jo pääosin itsenäisesti. 😉 Tällaisten asioiden takia mentorit ja opastajat ovat tärkeitä elämässä, ilman opastajia on vaikeaa kasvaa ja kehittyä. Sen takia olisi tärkeää, että meillä olisi elämässä vanhempia ihmisiä, jotka ovat jo käyneet läpi samantyyliset kasvukivut. Pitempään eläneet ovat älyttömän arvokkaita, omien kokemusten kautta nuorten opastaminen on mielestäni vanhojen ihmisten missio. Minulla ei ole ollut elämässä älyttömästi vanhempia opastajia, isäni vanhemmat asuvat Englannissa, viimeksi näin heidät neljä vuotta sitten ja äitini vanhemmat nukkuivat pois kun olin lapsi. Koen, että olisin saanut paljon tukea elämässä palvelusta, missä voisi mennä vanhempien ihmisten konsultoitavaksi – voisiko joku perustaa sellaisen hukassa oleville nuorille? 😀


Nykyään tunteista puhuminen on ehkä hienointa mitä tiedän. Varsinkin niistä vaikeimmista tunteista puhuminen. Koen sen olevan paras työkalu itseni kehittämiseen. Se on kuin salitreeni; rikotaan lihaksia, jotta ne voivat kasvaa vahvemmiksi ja suuremmiksi. Nykyään kun huomaan, että jostain asiasta puhuminen tuntuu vaikealta tai esimerkiksi hävettää tajuan, että just tästä mun pitää nyt puhua jos haluan nousta uudelle tasolle ihmisenä. Toki on tärkeää, että ihminen, jonka kanssa keskustelee osaa ottaa vastaan pimeyttäsi ja pelkojasi. Jos ystäväsi ei ymmärrä miksi avaudut hänelle pimeydestäsi, todennäköistä on, että hän säikähtää ja reagoi sen mukaisesti. Monesti näyttäessämme omaa pimeyttämme (eli heikkouksia, pelkoja, noloja puolia, salaisuuksiamme jne.) toiselle, muistutamme ja ”autamme” toista näkemään samalla hänen omaa pimeyttään. Tämä ei aina ole kovin toivottua, koska yhteiskunnassamme on pitkään suositeltu katsomaan poispäin omasta pimeydestä ja jotenkin kiertämään se mielummin kuin kohdata se. Saati nyt varsinkaan näyttää sitä muille.

Kannattaa siis luoda suhteita, missä molemmat voivat kertoa hävettävistä puolistaan avoimesti ja turvassa. Tämä vaatii molemmilta tietynlaista kypsyyttä. Kypsyydellä tarkoitan sitä, että toisen avautuessa et samaistu liikaa esim. nousevaan häpeään vaan kykenet pysymään ns. objektiivisessa tilassa. Usein toisen avautuessa ihmiset alkavat surkuttelemaan toisen epäonnea ja ”huonoutta”. Tämä käytännössä vain pahentaa tilannetta, koska se antaa voimaa häpeälle. Toiselle voi syntyä ajatus, että ”oivoivoi…mä oon rypenyt itekseni tässä itsesäälissä jo kymmenen vuotta, nyt tuokin säälii mun huonoutta, tää kyllä vahvistaa sen, että oon huono ja säälittävä”. Säälimisen sijaan täytyy ymmärtää mitä tapahtuu ja tukea toista vain olemalla tukena tai esim. halaamalla. Tukeminen ei vaadi sanoja, se vaatii ymmärrystä ja hyväksymistä. #mäolentässä

Ei muuta tällä kertaa, iloa viikkoosi, muistahan avautua!


Jos olet kiinnostunut menestymisestä, tilaa Glassarin uutiskirje menestyjille klikkaamalla tästä.
//
Katso Glassarin videoita Youtubessa:
www.youtube.com/c/samuelglassarcom

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: