Hieman keveämpi mustikka-vanilja raakakakku

Mustikka-vanilja raakakakku on ihastuttava jälkiruoka, josta löytyy keholle tarpeellisia ainesosia tyhjien hiilihydraattien sijaan. Raakakakkujen loistavat ravintoarvot ovat peräisin ravinnerikkaista raaka-aineista kuten erilaisista pähkinöistä, siemenistä ja öljyistä. Valkoinen puhdistettu sokeri on puolestaan korvattu muun muassa marjoilla, hedelmillä, hunajalla, agavesiirapilla tai kookossokerilla. ”Raaka” tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kakku valmistetaan kuumentamattomista raaka-aineista ja näin ollen sen kaikki hyödylliset ainesosat kuten vitamiinit, entsyymit ja muut ravintoaineet ovat yhä tallella.

Puhtaista ja runsaista ravintoaineista huolimatta kakut saattavat olla melkoisia kaloripommeja. Kevensinkin tätä kakkua siten, että jätin kakkupohjasta kokonaan pähkinät ja öljyn pois. Makean muovailtava kakkupohja syntyy käden käänteessä kaurahiutaleista ja kuivatuista taateleista.

MUSTIKKA-VANILJA RAAKAKAKKU

(tehdään yhteen isoon irtopohjavuokaan)

KAKKUPOHJA

3 dl kaurahiutaleita

3 dl kuivattuja pehmeitä luomu taateleita

ripaus suolaa

 

VAIHE 1) Poista taateleista niiden mahdolliset kivet. Sekoita tehosekoittimessa yhteen kaikki kakkupohjan aineet. (Tarvittaessa saat pehmennettyä taateleita liottamalla niitä pari tuntia lämpimässä vedessä)

VAIHE 2) Painele tahmea taikinamassa tiukasti leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle

VAIHE 3) Laita pohja hetkeksi jääkaappiin ja valmista sillä välin kakkutäyte

TÄYTE:

6 dl luomu cashewpähkinöitä (liota vedessä minimissään 2h – 4h)

2 tl vaniljajauhetta

6 dl mustikoita

1 dl luomu hunajaa

1 dl luomu kookosöljyä

 

2-3 dl vettä

1 puristettu luomu sitruunan mehu

VAIHE 1) Sulata kookosöljy juoksevaksi lämpimässä vesihauteessa

VAIHE 2) Sekoita kaikki aineet, mustikoita lukuun ottamatta yhteen tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisäile mausteita tai makeutta tarvittaessa.

VAIHE 3) Kaada jäiset mustikat kulhoon ja sekoita muu täyte kevyesti lusikkaa apuna käyttäen mustikoiden joukkoon.

VAIHE 4) Ota kakkupohja pois jääkaapista ja vuoraa myös sen reunat leivinpaperilla. Kaada mustikkatäyte kakkupohjan päälle ja anna jähmettyä seuraavaan päivään joko jääkaapissa tai muutama tunti pakastimessa. Säilytä valmis kakku jääkaapissa, jolloin se säilyttää ryhdikkyytensä.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image