Joko yrität liikaa tai et ollenkaan – riittämättömyyden ansat

 

“Minun pitäisi, mutta en jaksa, pysty, osaa.”
“En kuitenkaan onnistu.”
“Olisinpa kauniimpi, ahkerampi, viisaampi, valmiimpi.”
“Minä yritän ja yritän, mutta kukaan ei ole tyytyväinen.”
“Olen todellakin tehnyt kaikkeni, ja nyt olen aivan poikki.”
“Minä en riitä tällaisena kuin olen.”

Riittämättömyydellä on monet kasvot.

Riittämättömyys ja arvottomuus ovat usein ihmisen mielessä piileviä, tiedostamattomia ydinuskomuksia, jotka pintatasolla voivat heijastua monella eri tavalla.

Omassa elämässäni riittämättömyys on vuosikymmenten varrella näyttäytynyt kahtena eri äärilaitana.

1. En uskalla tehdä mitään.

Nuorempana riittämättömyys lamaannutti minut vuosikausiksi. Tuntui siltä, että turha minun on edes yrittää, koska minusta ei kuitenkaan ole siihen, mistä haaveilen.

Luulin, että minun kuului jäädä ulkopuolelle kaikista maailman mahdollisuuksista, sillä en mielestäni ansainnut niistä ainuttakaan. Siksi jättäydyin sivuun, pienensin itseäni, käperryin koloon. ”Enhän nyt minä voisi.”

2. Teen aivan liikaa.

Kun aloin perehtyä itseni kehittämiseen, minulle opetettiin, että mielen voimalla mikä tahansa saavutus on mahdollinen. Niinpä aloin toteuttaa lukuisia unelmiani ja niiden kautta todistella itselleni, että minäkin pystyn ja osaan. Ja kyllähän minä pystyin ja osasin! Sain aikaan vaikka mitä.

Mutta vasta suoritettuani elämääni uupumukseen asti oivalsin, että ydinuskomukseni oli edelleen olemassa. Halusin saavuttaa enemmän ja enemmän, koska ilman saavutuksia en edelleenkään riittänyt itselleni. Ilman saavutuksia en mielestäni ollut mitään.

***

Sinulla on lupa olla tavoittelematta yhtään mitään – jos niin haluat.

Sinulla on lupa pyrkiä saavuttamaan paljon – jos niin haluat.

Jos kuitenkin sisimmässäsi kärsit riittämättömyyden tunteesta, et saa aidosti itse valita. Tiedostamaton uskomus ja itsearvostuksen puute voivat huomaamattasi ohjata sinua jompaankumpaan ääripäähän, lamaannukseen tai ylisuorittamiseen – tai molempiin, niin kuin minulle kävi. Silloin elämäsi ei ole enää sinun käsissäsi.

Mutta kun hoidat riittämättömyyden haavan kuntoon ja alat arvostaa itseäsi, saat itse päättää polustasi.

Voit omasta tahdostasi jättäytyä ulkopuolelle ja olla tarttumatta johonkin mahdollisuuteen, jos se ei tunnu sinulle oikealta. Voit pysähtyä rentoutumaan ja nauttimaan, mutta et lamaannu paikallesi sisäisten esteiden takia.

Voit myös haluta kasvaa ja tavoitella suuria, mutta vain, koska se tuntuu kutsuvalta. Sinun ei kuitenkaan ole pakko. Et takerru tavoitteisiisi, koska riität itsellesi muutenkin. Elämäsi on hyvää tässä ja nyt, mutta ovet ovat auki mihin tahansa haluatkin. Kun päätät valita niin.

Lisää riittämättömyyden haavasta ja siitä toipumisesta voit lukea Katri Syvärisen menestyskirjasta Löydä elämän taika – Sisäinen matka suorittamisesta iloon. Kirja on nyt saatavilla äänikirjana useimmista äänikirjapalveluista! Tutustu myös Löydä elämän taika -tehtäväkirjaan.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image