Elämän väliaikaisuus

5 syytä miksi elämän väliaikaisuus on lahja

Kukaan ei selviä elämästä hengissä. Syntymän ja kuoleman välinen aika, jota elämäksi kutsutaan, on väliaikaista.

Kokemus muodostuu kontrasteista. Valo ja varjo, hyvyys ja pahuus, elämä ja kuolema. Kuolema tekee elämästä arvokkaan ja välikaikaisuuden muistaminen saa tuntemaan kiitollisuutta elämästä. Jos näin on, niin kannattaisiko kuolemaa ajatella enemmän?

Läheisen kuolema tai kohdattu vakava sairaus pysäyttää ja muistuttaa, mutta silti sen omakohtainen sisäistäminen on vaikeaa, että itsekin tulee kuolemaan. On helppoa olettaa elävänsä pitkään ja ajatella, että huomenna on aina uusi päivä. Mitä jos ei olekaan? Elämä ei nimittäin anna siitä minkäänlaista takuuta.

Kuoleman lopullisuus on pelottavaa, joten helposti välttelemme sen ajattelemista. Mitä jos kuolevaisuutesi muistaminen voisikin olla sinulle tärkeä ohjenuora? Steve Jobs kertoi kuoleman olleen hänen elämänsä tärkein työkalu, joka auttoi häntä seuraamaan sydämensä ääntä:

“Sen muistaminen, että kuolen on tärkein koskaan löytämäni työkalu, joka auttaa minua suurten elämänpäätösten tekemisessä.

Lähes kaikki asiat – ulkoiset odotukset, ylpeys, häpeän tai epäonnistumisen pelko – katoavat kuoleman läsnäollessa, ja jäljelle jää vain se mikä on todella tärkeää.

Sen muistaminen, että jonain päivänä kuolet, on paras tapa välttää ansa, joka saa sinut ajattelemaan, että sinulla on jotain menetettävää. Olet jo alasti. Ei ole mitään syytä olla seuraamatta sydäntäsi.”

― Steve Jobs (1955 – 2011)

Miten elämän väliaikasuuden ymmärtäminen voi sitten auttaa sinua elämään parempaa elämää?

1. Oikeat mittasuhteet

Kuolema auttaa asettamaan asiat mittasuhteisiin. Mieti mitä asioita olet viimeisen viikon aikana murehtinut. Jatkaisitko samoista asioista stressaamista jos tietäisit kuolevasi pian? Olisiko näillä asioilla enää merkitystä?

Kukaan ei myöskään ota tavaroita tai rahaa mukaansa poistuessaan tästä elämästä, nekin ovat meillä vain lainassa. Suhtaudu niihin siten.

2. Rohkeutta muutokseen

Saattohoitajana työskennellyt Bronnie Ware paljastaa kirjassaan, että kuolinvuoteellaan ihmiset harmittelevat, kuinka he eivät ole uskaltaneet elää omia unelmiaan rohkeasti todeksi, vaan ovat eläneet liikaa muiden odotusten mukaan. Elämänsä ehtoolla olevat ihmiset eivät tunnu niinkään katuvan tekemiään asioita, vaan niitä, jotka ovat jättäneet tekemättä.

Miksi sitten pelkäämme elää itsemme näköistä elämää? Pelko on hyödyllinen tunne selvitymisemme kannalta, sillä se varoittaa mahdollisesta vaarasta.

Jokainen muutos on aivojemme mielestä kuitenkin potentiaalinen vaara, joten pelkoja kannattaa tarkastella kriittisesti. Voimme ottaa huomioon pelon tarjoaman viestin, kiittää sitä ja edelleen edetä meille tärkeissä asioissa, vaikka vähän (tai paljon) pelottaisikin.

Muista nämä kun muutos pelottaa:

  • Pelon tehtävä on pitää meidät hengissä. Mutta kuten tiedämme, kukaan ei selviä elämästä hengissä.
  • Kokeilusi epäonnistuminen merkitsee harvoin elämäsi päättymistä. Saat yrittää uudelleen.
  • Ei ole olemassa epäonnistumista niin kauan kun opit jokaisesta yrityksestä jotakin.
  • Vaikka epäonnistuisit haluamassasi elämänmuutoksessa, usein vain palaat samaan elämäntilanteeseen mistä lähdit, tosin kokemusta rikkampana.
  • Myös pettymykset ja kipu ovat väliaikaisia ja menevät ohi.
  • Elämän näkökulmasta turvallisuutta ei oikeastaan ole olemassa. Se, että elät ja luet tätä tekstiä on suoranainen ihme.

3. Tiedosta mikä on tärkeää

Jos menettäisit nyt kaiken ja myöhemmin saisit kaiken takaisin, mieti mistä asioista elämässäsi tuntisit erityistä kiitollisuutta.

Jos tietäisit kuolevasi pian, olisitko tyytyväinen siihen mitä jälkeesi jää ja onko vielä jotain mitä haluaisit tehdä tässä maailmassa? Toimi sen mukaisesti.

Klassinen harjoitus tietoisemman elämän suunnitteluun on kirjoittaa itselleen muistopuhe. Mitä haluisit ihmisten sanovan sinusta hautajaisissa tai sosiaalisessa mediassa kun sinusta aika jättää? Kenen sanat merkitsisivät sinulle eniten?

Niin kauan kun elät, voit joka aamu valita uudelleen sinulle tärkeitä asioita elämääsi. Jos liian monena aamuna peräkkäin et halua enää valita jotain asiaa elämääsi, voi olla että sen asian on aika kuolla.

4. Luopuminen

Elämän rajallisuus tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee valita mitä asioita haluamme elämäämme, jotta voisimme keskittyä niihin asioihin, joista todella välitämme.

Elämä on luopumista. Luopuminen on vaikeaa, mutta pakollista. Sinun tulee kuolla jollekin vanhalle, jotta elämässäsi voisi tulla tilaa uudelle. Kuolema tekee tilaa uudelle elämälle.

Mistä asiasta voisit luopua, mille voisit kuolla elämässäsi? Voisitko päästää irti nykyisestä elämänvaiheesta, jotta elämässäsi voisi alkaa uusi upeampi vaihe?

5. Elämän suunta

Kuvittele, että elämäsi on polku, jota kuljet ja kysy sitten itseltäsi:

  • Mihin päädyt jos jatkat tällä polulla?
  • Miltä kuvittelet elämäsi näyttävän 5 tai 15 vuoden päästä?
  • Mitä tapahtuisi jos tekisit haluamasi elämänmuutoksen ja hyppäisit rohkeasti toiselle polulle?

Elämässäsi ei ole rajattomasti aikaa. 80 vuotta tarkoittaa vain 4171 viikkoa, joista yksi kuluu parhaillaan. Mieti siis mahdollisimman pian, tunnetko olevasi oikealla polulla.

Elämä on nyt

Menneisyys on olemassa vain muistoissamme ja tulevaisuus mielikuvituksessamme. Elämä tapahtuu aina nykyhetkessä.

Kukaan meistä ei tiedä päiviensä määrää, joten paras aika elää rohkeasti omannäköistä elämää on juuri nyt.

Jos tietäisit, että tämä on elämäsi viimeinen päivä, muuttaisitko jotakin?

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image